Aihearkisto: Raapaleprojekti 2012

Raapale 187 – Uudisraivaajat (5.7.)

Uudisraivaajat

Kun asteroidi havaittiin, oli aivan liian myöhäistä lähteä torjumaan sitä. Sen sijaan, kuten aina epätoivon edessä, ihmiset taantuivat perimmäisten vaistojensa varaan. Haluttiin syyllinen.

Monet tiedemiehet kohtasivat väkivaltaisen lopun hurjistuneiden kansalaisten käsissä, eivätkä pelkästään astronomit. Tiedeyhteisö oli pettänyt ihmiskunnan. NASA:n tiedottaja vannoi, että asteroidi oli poikennut lasketulta ohitusradaltaan täysin odotusten vastaisesti. Se ei pelastanut häntä giljotiinilta.

Asteroidi osui Orissan osavaltioon, Intiaan. Iskukohdalla ei ollut suurta väliä, ilmakehään lentänyt maa-aines suisti planeetan satojen vuosien pimeyteen. Ihmiset olivat kuolleet jo kauan sitten, kun pöly laskeutui ja asteroidin kvartsista valettu kuori avautui.

Sen sisältä kurkistelivat uutta kotiplaneettaansa vuosituhansia matkanneen sukupolvialuksen matkustajat.

He olivat onnistuneet!

Raapale 186 – Hautakivellä (4.7.)

Hautakivellä

Naisen varjo näkyy kuuta vasten. Hän istuu hautakivellä ja tuuli kahisuttaa ruskeita lehtiä maassa. Ilma on jo kylmä, kauempana sadevesilätäköt risahtelevat satunnaisten kulkijoiden askelten alla. Silti naisen suusta ei purkaudu huurua, kun hän puhuu.

Piileskelet pienen matkan päässä ja katselet tuota outoa näkyä. Naisen huulet liikkuvat, mutta sanoista on vaikea saada selvää. Et ole edes varma, onko se kieltä, jota ymmärrät. Välistä kiivaampi puuska pelmauttaa naisen tukkaa hänen kasvojensa eteen.

Sisälläsi kauhu ja uteliaisuus taistelevat keskenään. Nouseeko kuolleiden armeija? Kuuletko kiellettyjä salaisuuksia? Onko nainen vain sureva omainen? Todellisuus karkaa jonnekin kauas ja sydämesi takoo kiivaana.

Miten ihana, kiihkeä, salaperäinen yö!

Raapale 185 – Herättäjä (3.7.)

Herättäjä

”En varmasti tule. Sinä herätät kuolleista aina väärän kohteen.”

Seth Banks vetää syvään henkeä. ”Liioittelua. Silloin kerrankin Marseillessa, se varakreivi-”

”Se kreivi yritti tappaa meidät. Unohdit suojariimut.” Seth Bonkers sopii kyllä paremmin.

”Se oli vahinko.”

”Seth! Suojariimut ovat ekan luokan juttuja.” Istun pöydän väärällä puolella enkä tiedä miten saisin häädettyä ei-toivotun vieraan keittiöstäni.

”Minä lupaan. Tällä kertaa homma menee putkeen.”

Mikro piippaa. Nousen ja otan lasagnelautasen ulos. ”Pyydä Richardia.” Richard, paras lapsuudenystäväni.

Ensimmäisen kerran Sethin naama menee vakavaksi. ”Richard on kuollut.”

”Mitä?” Hätkähdän. ”Milloin? Miten?”

”Kukaan ei tiedä. Paitsi Richard.” Sethin silmät hehkuvat sinisinä. ”Kohde on hän. Kysymme häneltä itseltään.”

Raapale 184 – Kahvikatko (2.7.)

Kahvikatko

”Saatko sinä levättyä kunnolla?” tutkimusapulaiseni kysyy. Murahdan ja ryystän kahvia. ”Taidat nukkua vain pari tuntia yössä.”

Juon mukini tyhjäksi. ”Hyvin se riittää.”

Esimieheni ojentaa minulle paperinipun. ”Tässä on eilen kirjoittamasi raportti kationi-anionisysteemin autoprotolyysistä.”

”Entä sitten?”

”Me tutkimme fonetiikkaa.”

”Minä kirjoitan sen uusiksi.”

”Se ei ole ongelman ydin, vaan jatkuva univajeesi. Juot päivässä kaksi litraa kahvia.”

”Juon minkä juon.”

”Sinulla on kofeiiniongelma. Myönnä se.”

”Höpsis.”

”Et jätä paljon vaihtoehtoja. Kutsuimme ammattiauttajan.”

Varjo lankeaa ylitseni. Käännyn. Edessäni seisoo jättiläinen mieheksi. T-paidassa lukee ”Insomnia on asennevamma”.

”Kuka sinä olet?”

”Nukkumasa, terve. Nyt alkaa katkaisuhoito. Jokaista kupillista seuraa katkennut sormi. Taisitkin jo juoda yhden?”

Raapale 183 – Meripihkavieras (1.7.)

Meripihkavieras

Ovaan oven meripihkasaliin ja astun sisään seuralaiseni kanssa. Pehmeä, kultainen valo kietoo meidät sisäänsä. Tuhannet kultakoristeet kimaltavat epätodellisina.

”Mikä paikka tämä on?” vieraani kysyy silmät suurina.

”Eräs pyhätöistäni”, vastaan ojentaen konjakkilasia. ”Kerään historiallisesti kiinnostavia ja merkittäviä asioita. Tämä huone itsessään on sellainen.”

Pysähdymme toisen miehen eteen. Hän seisoo sotilasunivormussa käsi ojennettuna tervehdykseen. ”Kuka tämä on?” vieraani kysyy.

”Ah, saanko esitellä. Glen Hyde, tämä on valtakunnankansleri herr Schicklgruber.”

Glen kulauttaa juoman kerralla. ”Mielenkiintoiset viikset kaverilla. Mutta mitä minä täällä teen?”

”Te kaikki katositte omana aikananne ja teistä tuli kuuluisia. Siksi minä keräsin teidät. Nyt, istuhan sohvalle Spartacuksen viereen. Juoma vaikuttaa pian.”

Raapale 182 – NDA (30.6.)

NDA

Stella astui takaisin observatorion puolelle ja asettui Jeanin tuolin taakse käsi tämän olkapäälle laskeutuen. ”Työvuoromme päättyi juuri.”

”Eikö herra Devereaux ole tyytyväinen tuloksiimme?”

”On hyvinkin. Vie minut kotiin, Jean. Palaamme tänne aamulla.” Himokas katse syttyi Jeanin silmiin. Pian Citroen kiisi halki öisen maaseudun.

”Kaupunkiin on liian pitkä matka, Jean. Haluan sinut nyt. Etsi autio sivutie.”

Metsätie oli ollut käytössä kolme vuosikymmentä sitten hakkuiden aikaan. Citroen pysähtyi kuusen alle.

”Ulkona on mukavan viileää.” Stella astui kuutamoon. Jean seurasi häntä puiden katveeseen.

”Työnantajamme edellyttää ehdotonta vaitioloa kaikesta”, sanoi Stella yllättäen.

”Pystyn pitämään salaisuuden.”

”Et ilman apua”, Stella sanoi ja veti aseen taskustaan.

Raapale 181 – Leikkiase (29.6.)

Leikkiase

”Millaista on sotaa käyvissä maissa?” Milla kysyy.

”Aika rauhatonta”, vastaan.

”Miten lapset leikkii siellä?” Meri kysyy.

Muistan näkemäni tv-sarjan. ”Täytyy olla tarkkana, missä leikkii. Hiekkalaatikosta voi löytyä vaikka pommi.”

Jonkin ajan kuluttua lapset menevät ulos, mutta tulevat pian takaisin. ”Etupihan hiekkalaatikossa on pommi”, kertoo Milla.

”Jaha. Onko se sellainen kiven näköinen, kokoinen ja muotoinen pommi?”

Käyn silti katsomassa, mitä on oikein tekeillä. Löydän metallilieriön, jossa on säteilyvaaramerkki. Takaani kuuluu kikatusta. ”Me kaivettiin se hiekkaan yöllä!” tirskuu Meri.

Onkohan se aito? Hölmö kysymys, tietenkin se on.

”Kuulkaas, minä vien tämän ydinpommin nyt Ekotorille.”

”Miksi?” tytöt kysyvät.

”Ei sitä kompostiinkaan voi laittaa.”

Raapale 180 – Jalanjäljet (28.6.)

Jalanjäljet

Tkzee antaa merkin, joten pysäytän auton. Se on ikivanha Ford, jonka jäähdytin sihisee ja päästelee höyrytuprahduksia. Avaan oven. Maasto on karua, näen vain lyhyttä ruohoa.

Namibialainen oppaani puhuu innokkaasti ja viittoo minua seuraamaan. Vain muutaman askelen kuluttua näen ne.

Maa on täynnä pyöreitä alueita, joissa ei kasva mitään. Ne ovat kuolleita.

”Siinä ympyröitä. Halusitte nähdä.”

”Hämmästyttävää. Niitähän on satoja.”

”Tuhansia. Jumalten jalanjälkiä.”

”Anteeksi?”

”Jumalat kävelevät keskuudessamme. Juuri täällä. Mutta he ovat hitaita.”

”Puujaloillako ne kulkevat?” Naurahdan, mutta ääni kuolee nopeasti kurkkuuni. Uusi ympyrä muodostuu edempänä, sitten toinen, kolmas. Jono tulee minua kohti, ja pysähtyy.

”Vihainen jumala kulkee nopeammin”, Tkzee huomauttaa.

Raapale 179 – Khalansaalis (27.6.)

Khalansaalis

”Hyvää päivää. Oletteko te kenties herra Meikäläinen?”

”Olenhan minä. Mitä asiaa teillä on?”

”Matti Markus Meikäläinen, henkilötunnus-”

”Kyllä kyllä! Mistä on oikein kyse?”

”Te olette turvallisuusriski.”

”Anteeksi kuinka?”

”Tietojemme mukaan saitte mandariinin ja serbokroatian sekoituksella kirjoitetun sähköpostin, jossa kysyttiin salasanaanne. Te annoitte sen empimättä.”

”Tuota, kyllä.”

”Sen jälkeen ohikulkija kadulla kysyi teiltä kelloa.”

”Oikein mukavanoloinen kaveri.”

”Te kerroitte hänelle vastauksen ja annoitte samalla luottokorttinne tunnuslukuineen, kipsivaloksen kotiavaimestanne sekä vasemman munuaisenne.”

”Hänellä oli luottamusta herättävä hymy.”

”Yleisen tolkun ministeriön päätöksellä teidät on määrätty teloitettavaksi. Olkaa hyvä ja pidätelkää hengitystä loppuun saakka. Mutta sitä ennen tahtoisin myydä teille vain sunnuntaisin ajetun Eiffel-tornin.”

Raapale 178 – Kotikirjasto (26.6.)

Kotikirjasto

On hankala sanoa, milloin kaikki alkoi, mutta aloin kiinnittää siihen huomiota joskus viime vuoden loppupuolella.

Luin Neurovelhoa sohvalla, kun kahvivesi alkoi kiehua hellalla. Laskin kirjan alas, kävin lisäämässä porot pannuun ja kun palasin, kirja oli poissa. Katsoin lattialta, katsoin keittiöstä, tutkin jokaisen pöytäpinnan matkani varrella. Kirja löytyi lopulta vessasta.

Huomasin, että yhä useammin kirjat siirtyivät asunnossa itsestään. Sitten näin sellaisen lentävän ja seurailevan minua. Se oli Stalker. Nomen est omen.

Tilanne paheni siihen pisteeseen, että tuulikaapista piti tehdä ilmalukko. Ikkunoita ei voi avata edes tuuletusasentoon, ettei Tiikeri-sarja karkaa.

Varmuuden vuoksi olen julistanut Hitchcockin Linnut pannaan. Elokuva saattaisi tarjota huonoja roolimalleja.