Aihearkisto: Raapale

Huono trippi

Epäröin murtautua taloon, mutta yö on kylmä ja käteni vuotaa verta. Lukko on heikko ja antaa periksi. Sisällä on pimeää. Hiivin huoneiden poikki. Autiota. Minua pelottaa, kaikki on aavemaista.

Seisahdun. Vuoto on yltynyt ja verta tipahtelee lankkulattialle lammikoksi. Puristan käden rintaani ja juoksen. Vihdoin löydän lakanan sidetarpeiksi.

Kun kävelen reittiäni takaisin, tulen huoneeseen, jossa pysähdyin aiemminkin. Aiheuttamani sotku nolottaa. Kumarrun katsomaan tupakansytyttimen valossa. Veri on kadonnut.

Talo on imenyt sen! Nyt se haluaa lisää. Henkeni on vaarassa! Ryntään ulvoen yöhön.

”Poliisilla? Joku Slemmyä silmämunaansa tykittänyt kauhunarkkari murtautui talooni, pirskotti verta ympäriinsä, kiipesi yläkertaan, varasti lakanan ja ryntäsi sitten parvekkeelta alas.”

Punainen täplä

Katso, punainen täplä lattialla. Mikä se on? Jännä! Mitä, sehän liikahti. Nyt tilanne muuttui kertalaakista. Sehän on elävä! Sitä pitää vaania. Nyt se liikahti uudelleen! Nyt tarkkana. Taas! kimppuun! Punainen täplä juoksee pitkin lattiaa ja onnistuu aina välttämään kiinnijäämisen. Missä se nyt on? Seinällä. Loikka, loikka! Ohi. Entä nyt? Ruokapöydällä, muovisen vesikannun kyljessä. Loiskis! Missä? Avoimessa kaapissa, menossa jauhopussiin. Ei onnistu! Sehän kaivautuu syvemmälle kaappiin, perään heti. Jätepaperipino, naulakko, tiskipöytä, kylläpä punainen täplä liikkuu nopeasti.

Kun kissa raastaa verhot alas, panen laserpointterin takaisin taskuuni ja poistun ikkunan takaa vihellellen. Jos tumppien viskely leikkipuistoon ei lopu, punainen täplä vierailee huomenna uudelleen.

Povaaja

Asiakas istuutuu raskaasti huokaisten. Huolten painama mies. Puvusta päätellen varakas. Pidän saalistushymyni ystävällisenä.

”Haluatte siis tietää tulevaisuutenne, herra…?”

”Eikö teidän pitäisi tietää nimeni?”

”Olen ennustaja, en selvännäkijä. Te haluatte tietää mitä tulee, ette mitä on. Herra…?”

”Arden. Jimikristos Arden.”

Käännän kolme korttia esiin. Mies katsoo niitä otsa rypyssä. ”Tuohan on kuolema.”

”Ja nyt, maksu. Tulkinta sitten.”

Herra Arden latoo setelit pöytään yksi kerrallaan. Pieniä seteleitä.

Käännän kolme korttia lisää. Hengähdän terävästi. ”No jopas!”

Asiakkaani kalpenee. ”Mitä näette?”

Kala on koukussa. ”Minä kerron. Koko totuuden. Maksoitte siitä ja sen saatte.” Nyt hymyilen hampaani paljastaen. ”Tai kolminkertaisella hinnalla… kerron vain hyvät asiat.”

Turvatarha

Asiasta on vängätty kuukausia, joten kukaan ei ylläty, kun vihdoin annan periksi. Aamiaisen päätteeksi sanon, että voisimme käydä tänään lounaan jälkeen kennelissä, mutta eihän poikaa sellaisessa tilassa jaksa katsoa kovin kauaa. Päädymme lähtemään jo ennen lounasta.

Parkkeeraan ja kuljemme ilmalukosta. Paikan hoitaja kysyy, haluaisimmeko katsella kuvia, vai käydä hangaarihallissa katsomassa. Tietenkin poika haluaa katsomaan niitä.

”Tuo on hieno!” hän sanoo.

Katselen alusta, ainakin puoli kilometriä pitkä. ”Se kuluttaa enemmän dilithium-kristalleja kuin mihin meillä on varaa.”

Lopulta päädymme Collie-luokan risteilijään. Poika saa lentää sen itse kotiin.

”Muista sitten ulkoiluttaa sitä asteroidikentässä kolmasti päivässä”, sanon. ”Ja sohvalle sillä ei sitten ole asiaa.”