Turvatarha
Asiasta on vängätty kuukausia, joten kukaan ei ylläty, kun vihdoin annan periksi. Aamiaisen päätteeksi sanon, että voisimme käydä tänään lounaan jälkeen kennelissä, mutta eihän poikaa sellaisessa tilassa jaksa katsoa kovin kauaa. Päädymme lähtemään jo ennen lounasta.
Parkkeeraan ja kuljemme ilmalukosta. Paikan hoitaja kysyy, haluaisimmeko katsella kuvia, vai käydä hangaarihallissa katsomassa. Tietenkin poika haluaa katsomaan niitä.
”Tuo on hieno!” hän sanoo.
Katselen alusta, ainakin puoli kilometriä pitkä. ”Se kuluttaa enemmän dilithium-kristalleja kuin mihin meillä on varaa.”
Lopulta päädymme Collie-luokan risteilijään. Poika saa lentää sen itse kotiin.
”Muista sitten ulkoiluttaa sitä asteroidikentässä kolmasti päivässä”, sanon. ”Ja sohvalle sillä ei sitten ole asiaa.”
Routakoto 