Pelastus
Jostain kaukaa kantautuu torven ääni. Seisahdun ja vilkaisen myrkynvihreälle taivaalle, jonka pilvipeite on rikkumaton. Väärä hälytys, tuhahdan, kun merkkiääni toistuu, nyt lähempää. Pian jokainen katolle asetettu vahti puhaltaa omaan soittimeensa keuhkojensa kyllyydestä.
Monet uskoivat pelastusalusten tuloon, mutta minulle ne olivat vain haavekuvia, täyttymättömiä lupauksia, joiden pettäessä syttynyt toivo rusentaisi henkemme. Nyt uskon, uskon sieluni pohjia myöden. Pelastus saapuu!
Sitten näen sen. Alus on valtava, isompi kuin mikään, mistä toiveikkaimmatkaan ovat rohjenneet uneksia. Se ei silti ole riittävän iso koko kaupungille. Ei, osa pelastuu, osa jätetään jälkeen kuolevalle planeetalle. Toivo muuttuu hyytäväksi peloksi.
Minä aion pelastua. Vedän paidan alta leipäveitsen esiin.
Routakoto 