Aihearkisto: Raapale

Joyride

”Ei saatana, koht ollaan kuses.”

”Viime viikolla sä kinusit mua ’lainaamaan’ faijan Dodgea että päästäis järvelle nussimaan, hyttysistä huolimatta. Ja mä tein sen. On sun vuoro lähteä mun päähänpistoon.”

”Tää on eri juttu. Se jengi näytti aika vitun hurjalta maskeineen. Me jäädään kiinni, jos ne tulee takas.”

”Sit vauhtia.” Samantha pinkaisi puskasta pellon yli sisään lentävään lautaseen. Florencen ei auttanut kuin seurata.

”Voi vittu. Tää ei taidakaan ookaan proppi.”

”Näistä namiskoista tätä varmaan ohjataan.”

”Et saatana koske-”

*klik*

*whoosh*

”Onko toi Maa? Mä koitan laskeutua, Flo.”

”Venaa, Sam. Painottomuus. Toi valtameri tuolla on hiukan niinku järvi. Eikä täällä oo hyttysii.”

Tulevat tarkemmiksi, perkeleet

Kivi linkoutui matkaan. Se syöksyi asteroidikentästä kohti punaista planeettaa, taittoi vektoreita sen painovoimakentässä ja kimposi kohti sinistä planeettaa. Tähtäys oli tarkka. Meteori halkoi ilmakehää ja putosi lopulta mereen.

”Ähäkutti, ohi meni”, Z-Kakkonen ilkkui. ”Vesiesteestä saa nolla pistettä”. Oli hänen vuoronsa. Hän jännitti massalinkoritsan. Kappale kiihdytti suuntanaan kolmas planeetta. Sekin osui ilmakehään, muttei päässyt pinnalle asti, vaan hajosi Chelyabinskin yllä. Satoja loukkaantui.

”Kuka tahansa osuu noin isolla mötikällä”, X-Ykkönen sanoi. ”Katsos tätä.” Taas surahti kivi matkaan. Naps PAM. Intialainen bussikuski heitti henkensä. ”Bodyshot!”

Z-Kakkonen hörppäsi kaljaa. ”Isosetäni melkein voitti mestaruuden. Valtavat tuhot. Massa tosin disintegroitui ilmakehässä-”

”-Tunguskan yllä. Eikä yhtään uhria.”

Jokainen aamu

Releet naksahtelivat avaruusaseman uumenissa. Ilmastointi pöhisi taukoamatonta huminaansa. Muutoin oli hiljaista. Mies katseli ikkunasta tähtien ikuista kiertoa ja odotti kärsivällisesti. Ikkunasta heijastuivat mustat, parrakkaat kasvot.

Radiolinkki hälytti. Mies naksautti linjan auki sanomatta mitään. Kesti tovin, ennen kuin maa-asema puhui.

”Huonoja uutisia.”

”Sitä minä arvelinkin.”

”Pelastusaluksen lähettäminen maksaa kolme miljoonaa. Tililläsi on kyllä palkkatuloja viisinkertaisesti, muttemme saa rahoja ulos. Olemme virkamiehiä. Laki estää.”

”Hankkikaa joku avustaja. Luvatkaa vaikka kaikki loput rahat palkkioksi.”

”Hyvä idea. Lähetämme miljoonia sähköposteja. Aivan varmasti joku tarttuu tarjoukseen. Ensi viikolla olet taas kotona.”

Ilmakehän reuna hehkui. 26 vuotta avaruudessa eikä näkyyn kyllästynyt, vaikka alkamassa oli sadastuhannes auringonnousu.

Makuelämys

”Tilukseni ovat piirikunnan laajimmat”, kreivi Quebech sanoi ja leikkasi palan mustasarvikuonopihviä.

Markiisitar de Brittaner tuhahti tuskin kuuluvasti.

”Kartanon seinät ovat käsityötä. Ikitammea ja älymarmoria, kultaa ja kvantillisia häiveverhoumia.”

”Eikö näitä ole joka jaarlilla?” Markisitar siemaisi vuoden 1796 chateau Petrusta.

Kreivi sävähti. Avioliittosuunnitelmien kannalta oli elintärkeää tehdä lähtemätön vaikutus markiisittareen. Oli tarpeen käyttää korttipelissä voitettua harvinaisuutta.

”Jos sallitte, markiisitar. Lasinne. Lisäisin ripauksen tähtitomua.” Markiisittaren silmät levisivät hämmästyksestä. Ulanbataarin meteoriitista hiukkastörmäytetty pöly oli maailman kallein makuaine. Sen väärentäminen oli mahdotonta.

Kreivi annosteli miljoonasmoolin tähtitomua kummankin lasiin. Markiisitar hymyili kujeilevasti.

Niin tähtientakainen molekuläärinen parviäly sai haltuunsa kaksi uutta biokonetta.

”Häivähtävän vaniljaista, eikö teistäkin?”

Pelaaja

Tuu ny kattoon, se on täällä peränurkassa. Se uus videopeli. Kokeile ees kerran. Se on vitun hämärä, välillä ammutaan, välillä palloillaan sokkelossa tai ratkotaan puzzleja. Mä pelaan tätä joka päivä. Onks sulla vielä eka peli menossa?

Jotkut sekoo ihan täysin, pyörtyy tai alkaa riehumaan. Tappelee siitä, kenen huki on seuraavaks. Mut ei me. Kuhan et etuile. Alotitko sä äsken toisen pelin?

Yks kaveri sano et hallituksen tyypit tarkkailee tätä pelii. Käy täällä iltasin kirjottamassa tuloksia muistiin. Se on ihan seko. Hei nyt jumalauta, toi ainakn oli uus raha. Mun vuoro. Mun vuoro!

Päästäkää irti. Mä tapan teiät kaikki. Mun vuoro!i

Lähdön aika

Ukko Saunders makasi pedissä henkitoreissaan. Kukaan ei seissyt sängyn vieressä, ellei sitten lasketa luisevaa kaveria, joka piteli mustaa viikatetta.

”En halua lähteä vielä”, Saunders sanoi.

”Pirun yllättävää”, Kuolema sanoi. ”Tätä en oo ennen kuullukkaan.”

”Mutta kun on vielä niin paljon tehtävää. Paikkoja nähtävänä. Matkustelua.”

”Jep jep. Oot kuuskymppinen, ja montako kertaa oot käyny New Jerseyn ulkopuolella? Yhen.”

”On ollut kiireitä.”

”Jumalauta yhen.”

”Kuulin että sillä saa jatkoaikaa, jos jokin tärkeä tavoite on vielä toteuttamatta.”

”Niinku millanen?”

”Olen aina halunnut kiskaista kokaviivat huoran rinnoilta.”

”No sit.”

”Ihanko totta?”

Viikate heilahti voimalla. ”Juuei.”

”Hei!”

”Jeesusperkele, ihmiskunta. Ku o lähön aika, sillo lähetään.”

Sopimusrike

Avaan silmäni Cryo Futuren heräämössä. Huone on juuri sellainen kuin sopimuksessa määriteltiin. Olohuoneeni. Miesvainaani muotokuvakin on vinossa. Parempi niin. Muutoin vaatisin tuntuvia korvauksia.

Ovesta astuu liituraitapukuinen mies, joka esittäytyy asianajajaksi. Hän avaa nahkasalkun ja ottaa esiin littanäytön. Teatteria kaikki, mielenrauhani takaamiseksi. Tiedän olevani kaukana tulevaisuudessa. Mutta kuinka kaukana? Sata vuotta? Kaksisataa?

”Horrostitte kauemmin kuin sopimuksessanne määriteltiin.”

”Se on vahva korvausperuste”, huomautan.

”Pitää paikkansa. Olette oikeutettu miljoonaan dollariin sekä inflaatiokorjauslisään. Allekirjoitus tuohon.”

Allekirjoitan. ”Mikä vuosi nyt on?” kysäisen.

”Horroskapselinne joutui kadoksiin ja löytyi vasta äskettäin.”

”Mikä vuosi?” Puristan kynää.

Asianajaja alkaa värähdellä ja laajenee energiapilveksi. ”Pelkäänpä, ettei ihmiskunta enää mittaa aikaa.”

Pelihallin kunkku

Mun duuni on helppoo. Rikon rahaa ja vahtaan ettei raggarit riko paikkoja. Ovella on flipperit, videopelit löytyy taaempaa. Peränurkassa on se. Uusi peli.

Jengi pelaa sitä ihan hulluna. Jotkut itkee, jotkut kiljuu. Joskus tapellaan siitä kenen vuoro on. Jotkut sekoaa täysin. Yks kaveri tuli suu vaahdossa selittämään, miten hallitus tarkkailee pelaajia. Heitin sen ulos.

Se on oikeessa puoliksi. Valmistajan nimi on saksalainen, mutta ne jotka pelin toi oli G-miehiä. Kyllä ne tunnistaa. Käskivät olla sorkkimatta tai pelaamatta.

Pelasin silti. Se meni päähän ja uniin. Nyt tiedän totuuden.

Se on se peli joka tarkkailee ja määrää. Polybius.

Sulkemisaika. Mun vuoro pelata.

Alusta

Olet lapsi. Pelkäät pimeää. Kerrostalon pohjakerroksessa on alusta, täynnä kanaverkkokoppeja varastotiloiksi. Alustaa pitkin pääsee yhdestä rapusta toiseen. Koko talon ali.

Sinulla on oma avain, joka roikkuu narusta kaulassasi. Laskeudut portaat pohjakerrokseen. Auringonpaiste ylettyy alustan ovelle, mutta avaat sen, ja sen takana on pimeys. Astut sisään. Annat oven pamahtaa kiinni.

Tunnet käytävät. Olet ollut täällä monasti aiemminkin, mutta kaverisi kanssa, valot päällä. Vaikka alustassa ei saisi leikkiä.

Nyt et kuitenkaan sytytä valoja. Lähdet kulkemaan hitaasti pimeässä. Käsi tapailee seinää, sitten rautalankaverkkoa. Sydämesi hakkaa, mieli tekee kääntyä ympäri, muttet käänny. Haluat kävellä pimeän alustan halki toiseen rappuun. Yksin.

Mutta kuka sitten nauraa?