Atorox hiipii kimppuusi kuin traalilainen sontiaismolottajapeto

Atorox 2017

Kirotun kirjan vartijaYeah, on taas sen aika, Atoroxin nimittäin. Lukeva yleisö äänestää viime vuoden parasta spefinovellia, mutta sitä ennen pitää saada aikaiseksi lyhytlista. Novelleja meinaan ilmestyi hihasta ravistettuna ainakin pari sataa, tai noin kolme kviljoonaa, jos raapaleet lasketaan mukaan, eikä semmoista määrää lue Syvä Mietekään. Tai no Atorox-vastaava ehkä, ja mahdollisesti muu esiraati, mutta jätetään nämä Herakleen urotyöt ammattilaisille.

Tässä vaiheessa siis kaivataan sopivista novelleista mielipiteitä, minkä vuoksi onkin onnekasta, että nimenomaan mielipiteistä ei ihmisillä ole koskaan pulaa. Jos olet lukenut jonkin viime vuonna ilmestyneen scifi/fantasia/kauhunovellin, jota satuit diggailemaan, nimeä se ehdokkaaksi. Mitä laajempi lukijapohja, sitä kattavammin saadaan perattua esiin ne huimimmat huiput.

spekulatiivinen-turkuEhdokkuuksia voi heittää Atorox-vastaavalle nettilomakkeella. Helppoa kuin purkan pureskelu. Toimi 27.2. mennessä.

Minäkin koitan joka vuosi kantaa jonkin korren kekoon, ja näin tammi-helmikuun vaihteessa huomaan aina, kuinka hemmetin vähän olen loppujen lopuksi lukenut edeltävän vuoden aikana juuri tätä oman alan kamaa. Siitä seuraa, joka kerta, kova paniikki ottaa kiinni sen minkä ehtii.

Pari kirjaa on sentään jo pulkassa. Teräskouran luin kun kerta toimitin sen, ja luinkin monta kertaa (voi pyhä Zarquon sentään). Pitääpä vain harkita, mitkä nostan omalle listalleni. Myös Erkka Leppäsen Praedor-kokoelma Kirotun maan ritari on luettuna, ja siinäkin oli ässää settiä. Valinnan vaikeus, mutta eiköhän ne parhaat ravistelemalla putoa esiin.

kirotun-maan-ritariNyt työn alla on Cthulhu-kokoelma Kirotun kirjan vartija sekä Tutkan & TSFS:n julkaisema Spekulatiivinen Turku. Mainioita juttuja tähän mennessä kummassakin, hyvä että ymmärsin nyt niihin tarttua, vaikken viime vuonna ymmärtänytkään. Selvää ehdokaskamaa tarjolla.

Näiden lisäksi odotan paljon Katri Alatalon kirjalta Älä riko pintaa ja Magdalena Hain Haisevalta kädeltä. Kumpikin kuuluu mun luottokirjoittajiin, jotka harvoin jos koskaan pettävät. Kirjat vain pitää saada haltuun. Ehkä arvostelukappaleiksi, on parikin paikkaa, jonne voisin tarjota perustellut mielipiteeni.

teraskouraHyllyssä vaanii myös Osuuskumman kolmas Steampunk-kokoelma Silintereitä ja siipirattaita sekä ihoantologia Marraskesi, mutta montako kirjaa sitä kuukaudessa ehtii lukea? Kun pitäisi tehdä täsmäiskuja alan lehtiinkin. Portti ja Tähtivaeltaja tulevat ensimmäisinä mieleen, mutta nimenomaan ne pienilevikkisimmät lehdet tarvitsevat harkittua ja punnittua nostetta.

Oliko jollain jo tarjota geenihoitoa, joka eliminoisi unentarpeen?

Lopuksi nostan omaa häntääni. Männä vuonna julkaisin muutaman irtonovellin sekä ihan ehdan novellikokoelman, yhteensä yksitoista novellia. Niistä ehdokaskelpoisia (ensimmäistä kertaa julkaistuja) on kuusi.

  • Kirotun kirjan vartija (Kirotun kirjan vartija, Jalava)
  • Matoparkki (Spekulatiivinen Turku, Tutka & TSFS)
  • Sharan henkäys (Tähtiviima, Osuuskumma)
  • Steelen ruukki (Tähtiviima, Osuuskumma)
  • Purret (Tähtiviima, Osuuskumma)
  • Flipperikuumetta Coloradossa (Portti 3/2017)

Kuva: Arren Zherbin

Kuva: Arren Zherbin

Jos jokin niistä kosketti, riemastutti, kauhistutti tai herätti ylipäätään jonkinlaisen positiivisen tunnereaktion, harkitse ehdottavasi. Säväyttämättömiä ei pidä nostaa esiin, niiden sopii pyyhkiytyä mukaan historian vääjäämättömään virtaan ja painua pinnan alle.

Kiinnostuneet voivat ryhtyä myös varsinaiseen raatiin, ja ilmoitus tästä pitää tehdä 13.3. mennessä. Yhteystiedot löytyvät Atoroxin nettisivuilta. Minä en siihen naruun enää lankea, kun tuli hoidettua Atorox-vastaavan pestiä jokusen vuoden viime vuosituhannen puolella.

Niin että lukekaa niitä novelleja.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.