Tappuri

Tappuri
Boris Hurtta
Avoin Kirja, 2005
ISBN: 951-881-070-2

Tappuri on poliisi, joka on omasta mielestään jo parhaat päivänsä nähnyt. Selkä krämppää yhtenään, ja lainsäätäjien typeryys näivettää hiljalleen poliisin mahdollisuuksia hoitaa tointaan kunnollisesti. Tappuri on jo aikaa sitten päässyt irti katupartioinnista ja pyörittää elinkeinovalvonnan osastoa sen minkä jaksaa ja viitsii. Vuosi vuodelta se on yhä vähemmän. Hän näkee poliitikkojen sanahelinän takana lymyävän tehottomuuden ja korruption, ja sanoutuu siitä vimmaisesti irti. Muiden tempoillessa tulosvastuullisuuden kiristyvässä verkossa Tappuri haaveilee lähestyvästä eläkeiästä. Vaikka kaukanahan se tuntuu olevan.

Kertomukset, joita on 23, pyörivät niin Tappurin ammatin kuin siviilielämän ympärillä. Milloin hän viettää aikaa filatelistiystäviensä kanssa, milloin hämäräperäisissä ravintoloissa peitetehtävissä. Joskus molempia samaan aikaan. Ja aina esimiehet haluavat lisää. Tätä vastaan Tappuri taistelee kaikin keinoin. Töitä viivytetään niin pitkään kuin suinkin mahdollista, ja kun ne kortit on pelattu, on aika ottaa pari viikkoa sairaslomaa. Ja hullusti käy, jos hänet pakotetaan johonkin epämieluisaan, kuten vaikka autonkatsastukseen. Virkakuntien rakenteet järkkyvät eikä tuhopolttokaan ole pois suljettu seuraus.

Tappurin metkut töiden väistelyssä lähestyvät sellaista nerokkuutta, että tekisi mieli verrata häntä Sherlock Holmesiin, mutta parempi vertaus olisi kuitenkin Moriarty. Patalaiska, turhaa työntekoa vieroksuva Moriarty. Tappurin motto tuntuu olevan: Jos et voi voittaa vihollistasi, heitä sille kapuloita rattaisiin, keitä kahvit ja nosta jalat pöydälle.

Boris Hurtta ehti heittää siivilissä keikkaa kyttänä viidellä vuosikymmenellä ennen eläköitymistään. Tuona aikana hän ryhtyi kirjailijaksi, mitä voidaankin pitää hänen todellisena ammattinaan, mutta ei aika Pedon palveluksessa hukkaan mennyt. Jos Valdemar Rydberg -tarinat ammentavat Hurtan antikvaarisista kokemuksista, on Tappuri yhtä paljon velkaa poliisin uralle.

Kirja on riemukas, kyynisen miehen tilinteko ajastaan Pedon käskyläisenä. Kaikesta näkee, että raadollisimmat kuvaukset kumpuavat vankasta kokemuspohjasta, ja se pumppaa kertomukset täyteen vitaliteettia. Koskaan ei tiedä, missä omaelämäkerrallinen materiaali loppuu ja fiktio alkaa, ja niin on parasta. Ja jos joku tunnistaa tarinoista itsensä tai tuttavansa, se vain lisää tilanteiden herkullisuutta. Terveiset tarkastaja Norkamolle.

Kustantajalta kirjaa lienee turha enää kysellä, eikä toivoaan pidä laskea myöskään kansallisten kirjakauppaketjujen varaan. Tappuria haikailevien ei auttane muu kuin kääntyä asiansa osaavien antikvaarien puoleen ja toivoa, että Planeetat ovat oikeassa asennossa.