Iltakajo
Nektari hivelee aistejani kaupungin levittäytyessä eteeni. Kymmenet tornit nousevat muiden rakennusten seasta korkeammalle kuin lintu pystyy lentämään. Kaiken kultaa vaipuvan auringon kilo. Shara painautuu tiiviimmin kylkeeni.
Sirosiipisten louhikärmesten kisailun suoma ekstaasi häiriintyy pirisevän äänen ravistellessa kuuloluitani. Viereemme on ilmaantunut pöytä, jonka päällä seisoo ankeasta muovista valettu esine. Sen päällä on pyöritettävä numerolevy ja kyljestä lähtevä kihara johto päättyy jonkinlaiseen kahvaan. Kauhu täyttää mieleni.
Nousen hikisenä sängystä pimeässä huoneessa. En saisi enää unta. Avaan parvekkeen oven.
”Näitkö painajaista?” Shara kysyy seurattuaan minua ulkoilmaan. Katselen soihduin valaistuja torneja. Kuiden valo kimmeltää niiden välissä lentelevien yökärmesten panssareista.
”Taas sama esine. Sama infernaalinen ääni.”
Routakoto 