Valkoinen tiikeri 2. Persikkaiho ja silkkisolmio
Yann & Conrad
Apollo kustannus, 2009
ISBN: 978-952-5769-03-6
Valkoisen tiikerin avaustarina on kaksiosainen ja tulee siis tämän albumin myötä loppuunsa. Persikkaiho ja silkkisolmio jatkaa heti siitä, mihin edellinen osa loppui. Brittien agentti, jokseenkin nyhverö Sir Francis Flake, on onnistunut saamaan vallattoman massamurhan seurauksena haltuunsa ydinpommin. Fat Man niittasi Nagasakin, Little Boy hävitti Hiroshiman ja Fat Girl oli matkalla tuhoamaan Tokion, mutta sitä kuljettanut kone kippasi Borneon viidakkoon. Nyt se lojuu Sir Francisin autotallissa aiheuttaen lähinnä väärinkäsityksiä nimensä kanssa.
Päähenkilömme, kommunistien vakooja Alix Yin Fu, on löytänyt tiensä samaan autotalliin, jossa neutronejaan lepuuttaa 20 kilotonnia ydintuhoa. Eikä hän ole ainoa. Myös Kolmetoista näkymätöntä, nuo mystiset, siteisiin kääriytyneet, tavallistakin kurkunleikkaajaa julmemmat tappajat hääräävät nurkissa. Sekametelisopan vahvistukseksi Hong Kongiin saapuu vielä CIC:n agentteja lihavan tytön perässä. Matsi voi alkaa. *ding*
Jos edellisessä albumissa viitattiin ajoittain seksiin, nyt se on framilla välkkyvin valoin. Toisaalta Alixin tuntuu olevan ehdottoman tärkeää säilyttää neitsyytensä, koska muutoin hän ei voi olla valkoinen tiikeri. Toisaalta valkoiset tiikerit imevät miehistä energiaa seksin välityksellä. Jos imemistä ei tarkoiteta aivan kirjaimellisesti, tämä järjestely ei heti kohta ohita otsaluuta. Pitänee lukea jokin aiheeseen liittyvä kirja, kuten The Sexual Teachings of the White Tigress: Secrets of the Female Taoist Masters.
Jos Sir Francis jättääkin paljon toivomisen varaa James Bondiin verrattuna, on myös Alix aika rassukka. Lähitaistelutilanteessa hän potkii päähän ketä tahansa, mutta kidutuksen uhan alla Alix murtuu kuin voileipäkeksi. Muutoin tällainen heikkous olisi omiaan antamaan hahmolle syvyyttä, mutta siihen ei viitata enää tapahtuman jälkeen. Jää hivenen epäselväksi, seuraammeko vuosikausia koulutetun huippuagentin edesottamuksia, vaiko hyppypotkuja harjoitelleen pelokkaan tytön. Ehkäpä myöhemmät tarinat tuovat tähän lisävalaistusta.
On omalla tavallaan virkistävää, että kukaan ei ole varsinaisesti puhtoinen sankari. Jokainen pyrkii omiin päämääriinsä kohtalaisen häikäilemättömästi ja muita hyväksi käyttäen. Lukijasta riippuen tällainen haittaa hahmon asemaan asettumista eikä Alixista jää erityisen sympaattista kuvaa. Minua se ei kuitenkaan rassannut, mutta minäpä aina välillä muutoinkin kannustan pahiksia.
Conradin kuvitus miellytti silmääni ja sinänsä vakavaa toimintaa ryydittävä huumori piti virettä yllä. Ajankuvan osuvuudesta en osaa sanoa, koska sisällissodan ajan Kiina ei ollut minun kuoluvuosinani oppitunneilla käsiteltävä aihe, mutta riittävän täydestä menee.
Valkoinen tiikeri on varsin lupaava sarjakuva. Alixille toivon jatkossa selvempää päämäärää ja ilmitulevia heikkouksia reilusti tunnustetuksi. Nyt hän oli vielä enemmän työkalu kuin itsenäinen ihminen, mikä ei olosuhteet huomioonottaen ollut välttämättä mitenkään epäuskottava asia.
1. Suuren ruorimiehen palveluksessa
2. Persikkaiho ja silkkisolmio
3. Viidennen onnen taito
4. Vakooja katolla
5. Feeniksin vuosi
Routakoto 