Ääni
”Kuuletko meitä?” ääni kysyy. Kyllä kuulen.
”Et taida kyllä pystyä vastaamaan.” Se on totta. Miksi en?
”Minulla on vähän kerrottavaa. Labbiksessa tapahtui onnettomuus.” Kauheaa! Minähän vastaan turvallisuudesta. Miksi saan tietää vasta nyt?
”Räjähdyksen syy ei ole vielä selvillä. Koko alin kerros tuhoutui.” Milloin se tapahtui? Yölläkö? Keitä oli läsnä?
”Loukkantuneita oli kymmenkunta. Ihme ettei enempää. Eikä kukaan kuollut. No, vielä.” Joku on siis kriittisessä tilassa. Kuka? Kerro!
”Ruumis oli ihan tohjona. Sitä ei olisi korjannut mikään. Mutta aivot oli kunnossa. Ne leikattiin ulos ja laitettiin koesammioon lillumaan.” Ja sitten?
”Kukaan ei tosin osaa kuin pitää ne hengissä. Olen kuule pahoillani.”
Routakoto 
Arvasin premissin melkein toiselta riviltä, mutta aika hyvä nostatus silti. Jatkoa?
Hehe tuli mieleen Roald Dahlin novellin vittumainen vaimo, joka kiusallaan puhalteli tupakansavua aviomiehensä aivoammeeseen. Siinäpä sit kostaa lillumalla entistä ärsyttävämmin?