Avainsana-arkisto: Conrad

Valkoinen tiikeri 5. Feeniksin vuosi

Valkoinen tiikeri 5. Feeniksin vuosi
Conrad & Wilbur
Apollo kustannus, 2012
ISBN: 978-952-5769-17-3

Valkoisen tiikerin saavuttaessa ensimmäisen suuren tarinakokonaisuuden huipentuman ammutaankin jo isoilla tykeillä. Koko valkoisten tiikerien järjestö on uhattuna, kun jokin taho teloittaa heidän jäseniään kaupunki kerrallaan. Tapahtumat sinkoavat Alixin, hänen ottoäitinsä Zizhun ja Viidennen onnen taidosta tutun Kolmivärisen lohikäärmeen aina Lontooseen asti. Taistelua ei enää käydä niinkään jonkin aatteen puolesta vaan ihan hengissäpysymisen vuoksi.

Länsimainen populäärikulttuuri on posket pullollaan agenttitarinoita, joissa oikeamieliset britit/jenkit suojaavat vapaata maailmaa ja kulutushysteriaa inhoilta kommareilta ja heidän moraalittomilta kätyreiltään. On siis jo aikakin saada luettavaksi rohkean kommunistivakoojan seikkailuja, joissa britit ovat hienohelmaisia massamurhaajia ja jenkit apinain tasolle taantuneita muskelikasoja.

Ji-Huilla on aina lohdutuksen sana lähimmäiselle.

Niin paljon kuin olen oppinut pitämäänkin Yannin kirjoittamista sarjakuvista, Valkoisen tiikerin parhaimmat osat ovat myöhemmät, Conradin ja Wilburin kirjailemat seikkailut. Niissä on annettu enemmän tilaa niin maailmalle kuin mielenkiintoisille sivuhahmoillekin. Erityisesti Rousseau, Kolmivärinen lohikäärme on mies paikallaan. Empatiaan saattaa vaikuttaa se, että hän on toisaalta päähenkilön puolella ja toisaalta valkoinen, joten samaistuminen on kaltaiselleni pohjolan asukille helpompaa. Toinen loistava hahmo on Alixin jadelohikäärme Ji-Hui, jolla on perinteikäs, hyvin kiinalaisen oloinen asennoituminen maailmaan, hymy kasvoillaan ja viisaus silmien takana.

Conrad on pysynyt koko sarjan ajan kuvittajana ja selvinnyt erinomaisesti. Hahmoissa on tiettyä rodullista karikatyyrimaisuutta, mikä kuuluu väkisinkin asiaan, jos ei lähde fotorealistiseen suuntaan. Taustat ovat hienoja ja herättävät mielikuvia oikeilta aikakausilta.

Nostaisin Feeniksin vuoden koko syklin selvästi parhaimmaksi albumiksi, ellei juoni edellyttäisi sinänsä pystyvien vakoojien käyttäytyvän anteeksiantamattoman varomattomasti. Vaaratilanne painaa päälle lähinnä vain siksi, että pahisten ei tarvitse kuin ajella hyvisten perässä nähdäkseen, mihin he menevät. Luulisi salassa toimimaan tottuneiden ihmisten toimivan, no, salaisemmin.

Kaikille agenteille lienee yhteistä, että vaatteiden on oltava kunnossa.

Tapahtumien ajankohdan kanssa joudun heittämään pyyhkeen kehään. Tässä albumissa brittiläisen salaisen palvelun päällikkö murehtii imperiumin murentumista, etenkin sitä jos Intia, herra paratkoon, päättäisi itsenäistyä. Toisaalta ensimmäisessä seikkailussa britit vetivät pään täyteen, koska oli 15. elokuuta, se kauhea päivä, jolloin Intia irtaantui siirtomaavallasta. Onko 1947 siis tulevaisuutta vaiko menneisyyttä? Onko tässä jokin seikka, jota minä en vain hahmota? Onneksi tarkalla ajankohdalla ei ole erityistä merkitystä minkään albumin juonen kannalta, ei ainakaan minun tasoiselleni lukijalle, jonka piti tarkistaa Wikipediasta Kiinan sisällissodan historian merkittävät tapahtumat ja nimet, sekä päättymisvuosi.

Kahden viimeisen albumin alussa mainitaan lähteitä, joita käsikirjoittajat ovat käyttäneet hyödykseen tarinoita laatiessaan. Immersion kannalta oikeiden historiallisten toimijoiden käyttö on ollut oikea valinta, sillä jokainen lukija voi muualta lukea lisää kustakin merkittävästä hahmosta ja laajentaa valkoisten tiikereiden tarinaa oman päänsä sisällä.

Alix Yin Fun ja tovereiden jatkosta ei tiedä kukaan. Toinen sykli tarinoita oli suunnitelmissa, mutta ne suunnitelmat ovat nyt jäissä Conradin saatua pestin Asterixin ja Marsupilamin piirtäjänä. Jokainenhan ymmärtää, että paitsi paremmin palkattua kummankin kuuluisan hahmon kuvitus on myös arvostetumpaa lukevan yleisön silmissä. Toivoa sopii, että Conrad vielä aikanaan palaa Alixin edesottamusten pariin, vaikka siihen vuosia menisikin.

Sarjan osat:
1. Suuren ruorimiehen palveluksessa
2. Persikkaiho ja silkkisolmio
3. Viidennen onnen taito
4. Vakooja katolla
5. Feeniksin vuosi

Valkoinen tiikeri 3. Viidennen onnen taito

Valkoinen tiikeri 3. Viidennen onnen taito
Conrad
Apollo kustannus, 2010
ISBN: 978-952-5769-10-4

No nyt! Valkoisen tiikerin kaksi ensimmäistä albumia kutkuttelivat kivasti, kun seikkailtiin Hong Kongissa ja jahdattiin kolmatta atomipommia. Kaikki olivat hiukan pihalla, päähenkilö Alix repäistiin suoraan koulutustemppelistä ja ulkomaalaiset paholaiset olivat kotonaan kuin Lucky Luke Moskovassa. Alixilla oli kuitenkin organisaationsa Valkoiset tiikerit turvaverkkona ja muutenkin kotikenttäetu. Jenkkejä ja brittejä pahemmin kuutamolla oli vain lukija itse, jos oli ollakseen. Nyt Alix päätyy San Fransiscoon.

Vaan eipä kiirehditä asioiden edelle. Albumin alussa Alix Yin Fu ottaa osaa muiden kommunistiagenttien eli punaisten kärpästen kanssa käskynjakoon, jossa heidän tulevat roolinsa määritellään. Vaihtoehtoja on kaksi, joista ensimmäinen on mettä imevä kärpänen. Jos termin luoma mielikuva on seksuaalinen, olet oikeillä jäljillä. Kyseessä on ilotyttö, joka ei työskentele rahasta vaan puolueen hyväksi. Alix esittää kohtalaisen painavan vastalauseensa ja hänet nimitetään pistäväksi kärpäseksi. Puolueen palkkatappajaksi siis.

Kolmivärinen lohikäärme ei ole vaikuttunut.

San Fransiscossa hänet annetaan ranskalaisen kommunistin Rousseaun ohjaukseen. Pian alkaa käydä tuskallisen selväksi, ettei Alixista ole tunteettomaksi murhaajaksikaan. Tappaminen luonnistuu vain välttämättömän pakon edessä. Tilanne nappaa lisää kierroksia painovoimalingosta, jonka massakeskipisteenä on japanilainen sotarikollinen, joka väittää tietävänsä valtaisan kulta-aarteen sijaintipaikan. Sen avulla kumpi tahansa Kiinan sisällissodan osapuolista voisi hankkia itselleen vielä voiton.

Tässä kohtaa joudun myöntämään olleeni väärässä ensimmäisen albumin arvostelussani. Ajankohta ei voi olla 50-lukua, sillä Kiinan sisällissota on mitä ilmeisimmin edelleen käynnissä ja se saatiin jonkinlaiseen päätökseen 1950. Japani on joka tapauksessa jo kukistunut ja ensimmäisessä albumissa viitattiin Intian itsenäistymiseen 15. elokuuta 1947, joten haarukoikaa siitä.

Aiemmin Alix pelasi niillä korteilla, joita käteen sattui. Nyt hänet pannaan valintojen eteen ja perustelemaan itselleen, mihin on valmis puoleen hyväksi, ja mihin ei. Jälkimmäinen puoli kysymystä on hankala, sillä puolue vaatii ehdotonta kuuliaisuutta. Lisäksi Alixille nimetään vihdoin oma jadelohikäärme, joka toimii niin neuvonantajana, tukijana, suojelijana kuin ilmeisesti energianlähteenä. Ammattipiireissä tätä taidetaan kutsua hahmonkehitykseksi. Hienoa!

Valkoinen tiikeri olisi voinut jämähtää leikkimään viittaa ja tikaria Hong Kongiin. Sen sijaan sekä päähahmoa että koko valkoisten tiikerien järjestöä alettiin viedä eteenpäin. Olen jo täpinöissäni sen kanssa, mihin tarina vie, sillä ensimmäiset viisi albumia muodostaa yhtenäisemmän syklin, tarinakokonaisuuden.

Kyllä tämä sarja alkaa Viidennen onnen taidon myötä kurvata aika monesta muusta ohi sinne kärkeen.

1. Suuren ruorimiehen palveluksessa
2. Persikkaiho ja silkkisolmio
3. Viidennen onnen taito
4. Vakooja katolla
5. Feeniksin vuosi

Valkoinen tiikeri 2. Persikkaiho ja silkkisolmio

Valkoinen tiikeri 2. Persikkaiho ja silkkisolmio
Yann & Conrad
Apollo kustannus, 2009
ISBN: 978-952-5769-03-6

Valkoisen tiikerin avaustarina on kaksiosainen ja tulee siis tämän albumin myötä loppuunsa. Persikkaiho ja silkkisolmio jatkaa heti siitä, mihin edellinen osa loppui. Brittien agentti, jokseenkin nyhverö Sir Francis Flake, on onnistunut saamaan vallattoman massamurhan seurauksena haltuunsa ydinpommin. Fat Man niittasi Nagasakin, Little Boy hävitti Hiroshiman ja Fat Girl oli matkalla tuhoamaan Tokion, mutta sitä kuljettanut kone kippasi Borneon viidakkoon. Nyt se lojuu Sir Francisin autotallissa aiheuttaen lähinnä väärinkäsityksiä nimensä kanssa.

Päähenkilömme, kommunistien vakooja Alix Yin Fu, on löytänyt tiensä samaan autotalliin, jossa neutronejaan lepuuttaa 20 kilotonnia ydintuhoa. Eikä hän ole ainoa. Myös Kolmetoista näkymätöntä, nuo mystiset, siteisiin kääriytyneet, tavallistakin kurkunleikkaajaa julmemmat tappajat hääräävät nurkissa. Sekametelisopan vahvistukseksi Hong Kongiin saapuu vielä CIC:n agentteja lihavan tytön perässä. Matsi voi alkaa. *ding*

Jos edellisessä albumissa viitattiin ajoittain seksiin, nyt se on framilla välkkyvin valoin. Toisaalta Alixin tuntuu olevan ehdottoman tärkeää säilyttää neitsyytensä, koska muutoin hän ei voi olla valkoinen tiikeri. Toisaalta valkoiset tiikerit imevät miehistä energiaa seksin välityksellä. Jos imemistä ei tarkoiteta aivan kirjaimellisesti, tämä järjestely ei heti kohta ohita otsaluuta. Pitänee lukea jokin aiheeseen liittyvä kirja, kuten The Sexual Teachings of the White Tigress: Secrets of the Female Taoist Masters.

Jos Sir Francis jättääkin paljon toivomisen varaa James Bondiin verrattuna, on myös Alix aika rassukka. Lähitaistelutilanteessa hän potkii päähän ketä tahansa, mutta kidutuksen uhan alla Alix murtuu kuin voileipäkeksi. Muutoin tällainen heikkous olisi omiaan antamaan hahmolle syvyyttä, mutta siihen ei viitata enää tapahtuman jälkeen. Jää hivenen epäselväksi, seuraammeko vuosikausia koulutetun huippuagentin edesottamuksia, vaiko hyppypotkuja harjoitelleen pelokkaan tytön. Ehkäpä myöhemmät tarinat tuovat tähän lisävalaistusta.

On omalla tavallaan virkistävää, että kukaan ei ole varsinaisesti puhtoinen sankari. Jokainen pyrkii omiin päämääriinsä kohtalaisen häikäilemättömästi ja muita hyväksi käyttäen. Lukijasta riippuen tällainen haittaa hahmon asemaan asettumista eikä Alixista jää erityisen sympaattista kuvaa. Minua se ei kuitenkaan rassannut, mutta minäpä aina välillä muutoinkin kannustan pahiksia.

Conradin kuvitus miellytti silmääni ja sinänsä vakavaa toimintaa ryydittävä huumori piti virettä yllä. Ajankuvan osuvuudesta en osaa sanoa, koska sisällissodan ajan Kiina ei ollut minun kuoluvuosinani oppitunneilla käsiteltävä aihe, mutta riittävän täydestä menee.

Valkoinen tiikeri on varsin lupaava sarjakuva. Alixille toivon jatkossa selvempää päämäärää ja ilmitulevia heikkouksia reilusti tunnustetuksi. Nyt hän oli vielä enemmän työkalu kuin itsenäinen ihminen, mikä ei olosuhteet huomioonottaen ollut välttämättä mitenkään epäuskottava asia.

1. Suuren ruorimiehen palveluksessa
2. Persikkaiho ja silkkisolmio
3. Viidennen onnen taito
4. Vakooja katolla
5. Feeniksin vuosi

Valkoinen tiikeri 1. Suuren ruorimiehen salaisessa palveluksessa


Valkoinen tiikeri 1. Suuren ruorimiehen salaisessa palveluksessa
Yann & Conrad
Apollo kustannus, 2008
ISBN: 978-952-5769-00-5

Kauniin kiinalaisen kommunistivakoojan seikkailu 1950-luvun Hong Kongissa. Vetävä yhden rivin kuvaus, joka ei kerro puoliakaan, miksi Valkoinen tiikeri osuu ja uppoaa niin tehokkaasti.

Alix Yin Fu on nuori nainen, joka on käynyt läpi kovan ja perinteisen koulutuksen. Hän on valkoinen tiikeri, jolla on valtuudet potkia kuonoon. Samalla hän on uuden kommunistisen järjestyksen palvelija, noviisina arvoasemaltaan pahainen punainen kärpänen. Tehtävä ja vastuu on suuri, resurssit eivät niinkään. Syvä pää on tuolla, hauskaa matkaa.

Tehtävä on sinänsä yksikertainen. Mene Hong Kongiin ja nouda Kolmen vihreän bambun triadin lohikäärmeen pää. Lukijalle annettu tehtävä on pysyä kärryillä kaikkien kiinalaisille merkityksellisten termien kanssa, lohikäärmeitä, onnea, kukkia ja sadetta nimittäin piisaa. Jos muisti ja keskittymiskyky ei surraa isoilla kierroksille, kuten vaikkapa minulla, lausahdukset vaativat pientä panostusta, mutta ovat mielestäni silti oikea valinta. Niiden avulla luodaan mielikuva siitä, että kuvattu kulttuuri eroaa perusajatuksiltaankin meikäläisestä. Ollaan tekemisissä toiseuden kanssa. Kaltaiselleni paatuneelle scifistille toiseus on valttia.

Taustalla soi CMX:n Nahkaparturi

Alixin vastapelurina, vaikkei vastapeluri itse sitä tiedäkään, toimii brittiläinen expatriaatti Sir Francis Flake, varsin surkuteltava tapaus. Kumpikin on lopulta saman asian perässä, nimittäin lihavan tytön, kuka tai mikä se lieneekään. Kolmantena voimana häärää täysin häikäilemätön joukko nimeltä Kolmetoista näkymätöntä, jonka jäsenet peittävät päänsä muumiomaisiin siteisiin. Eri tahot suhtautuvat vihollisiinsa hyvinkin tylysti ja jos nyt saarellinen siviilejä pitää teurastaa veitsillä, se toki hoituu, puhumattakaan pienimuotoisemmista veritöistä.

Huumori on toki aina henkilökohtainen kokemus. Minuun kuitenkin Valkoinen tiikeri vetoaa, aiheuttaen ei niinkään remunaurua, vaan virnistelyä. Tarjolla on vähempi hienovaraista huvittavuutta ja enempi slapstikin puolelle suuntaavaa komiikkaa, mutta se sopii sinänsä vakavahenkiseen juoneen hyvin.

Tarina on kaksiosainen ja jatkuu seuraavassa albumissa. Olisin voinut käsitellä tarinan kokonaisuutena, mutta vilkaisu Kvaakin foorumille paljasti, että ensimmäinen osa yksinään herätti aikoinaan kiivasta keskustelua. Halusin katsoa, mitä itse saisin irti tarinan alkuosasta.

Valkoinen tiikeri on mukavaa vaihtelua niihin ziljooniin agenttiseikkailuihin, joissa länsivallat ovat nuhteettomia sankareita, neukut pahiksia ja kiinalaiset täysin moraalitonta, keltaista saastaa. Nyt on vuoro Maon tyttöjen panna haisemaan.

1. Suuren ruorimiehen palveluksessa
2. Persikkaiho ja silkkisolmio
3. Viidennen onnen taito
4. Vakooja katolla
5. Feeniksin vuosi

Kiina lie niitä harvoja maita, joille luonteva tapa raakata huonot agentit koulutuksessa on katsoa, kuka selviää hengissä loppuun asti.