Avainsana-arkisto: kommunismi

Minun Kiinani 3. Rahan aika

Julkaistu 12 elokuun, 2013| Jätä kommentti

Minun Kiinani 3. Rahan aika
Käsikirjoitus: Li Kunwu, P. Ôtié
Kuvitus: Li Kunwu
Suomennos: Saara Pääkkönen
WSOY, 2013
ISBN: 978-951-0-38601-9

50-luvun hämärissä alkunsa saanut eepos lähestyy loppuaan. Ensimmäinen osa, Isän aika, kertoo millaista oli syntyä Maon kommunistiseen Kiinaan ja elää läpi sellaiset mullistukset kuin suuri harppaus ja kulttuurivallankumous. Toinen osa, Puolueen aika, kertoo ajasta Maon kuoleman jälkeen, kun Kiina alkoi kehittyä ja avautua maailmalle. Nyt kolmas osa, Rahan aika, kertoo millainen Kiinasta lopulta tuli, huippusaavutuksiin yltävä teollisuuden jättiläinen. Tämän kaiken on omakohtaisesti kokenut Li Kunwu, Minun Kiinani -sarjan piirtäjä ja toinen käsikirjoittaja, joka oman elämänsä kautta valottaa maailman väkirikkaimman maan kehityskulkuja viimeisen kuuden vuosikymmenen osalta.

Tämä viimeinen osa poikkeaa rakenteeltaan aiemmista kahdella tapaa. Ensinnäkin kronologia hyppii pitkin poikin draaman kaarta, kun vaikkapa lapsuuden kuvaus Isän ajassa eteni hyvin lineaarisesti. Toisekseen mukaan otetaan muitakin näkökulmia kuin päähenkilö Xiao Li. Jälkimmäinen veto ainakin on hyvin perusteltua, sillä Kiinaa mullistavat prosessit toimivat joka suunnalla eikä sarjakuvapiirtäjä ole näkemässä sitä kaikkea täysin omakohtaisesti. Lava-aikaa saavilla ihmisillä on kyllä omat yhteytensä Xiao Lihin, joten suorat linkit kerronnan keskukseen ovat olemassa ja homma pysyy siksi kasassa.

Kronologian särkyminen suretti enemmän. Pidin siitä, etenkin ensimmäisessä osassa vallinneesta, tunnelmasta, jota vanhemmaksi kasvavan lapsen alati laajeneva näkökulma toi mukanaan. Asiat tapahtuivat järjestyksessä ja maailma sai koko ajan enemmän muotoa. Aikuisella ei näkökulma tietenkään enää kasva samalla tavalla, mutta kerronnan poikkoilun takia oli hankala enää mieltää, mihin vuosikymmeneen jokin tapahtuma sijoittui. Se aiheutti henkilökohtaisen otteen rajun vähenemisen. Loppuun kuitenkin päästään, ihmettelemään modernin maailman loistoa vastakohtana sille kovin erilaiselle Kiinalle, joka ilmestyi historian vaahdosta ja katosi sinne jälleen.

Kuvitus on samanalaista kiinalaistyylistä kuin aiemminkin. Olen tähän asti pitänyt siitä kovasta eikä mielipiteeni viimeisen kirjan myötä muuttunut mihinkään.

Minun Kiinani on merkittävä sarjakuva. Se kertoo olennaisia seikkoja nykypäivän jättiläisestä ja sen historiasta, koska juuri historian kautta me voimme ymmärtää sitä. Mutta kyse on paitsi maan tarinasta, myös kansan tarinasta, ja ennen kaikkea yhden kansalaisen tarinasta. Xiao Li antaa tälle pitkälle oppitunnille silmät, joiden läpi me voimme tarkkailla sitä pitkästymättä kertaakaan.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Arvostelu, Sarjakuva

Avainsanat: Kiina, kommunismi, Li Kunwu, Minun Kiinani, WSOY

Minun Kiinani 2. Puolueen aika

Julkaistu 18 tammikuun, 2013| Jätä kommentti

Minun Kiinani 2. Puolueen aika
Käsikirjoitus: Li Kunwu, P. Ôtié
Kuvitus: Li Kunwu
Suomennos: Saara Pääkkönen
WSOY, 2012
ISBN: 978-951-0-38602-6

Onko elämää puhemies Maon kuoleman jälkeen? Minun Kiinani ensimmäinen osa Isän aika päättyi tuohon kataklysmiseen tapahtumaan ja sitä seuraa Puolueen aika kuvaten Kiinaa suuren ruorimiehen poistumista seuranneina vuosina. Moni asia pysyy samana, mutta moni tärkeä asia myös muuttuu. Kulttuurivallankumous sälytetään virheenä Neljän koplan harteille ja koko kansakunta voi siirtyä eteenpäin, kun tuo ikävä pieni vaihe Kiinan historiassa lakaistaan maton alle.

Xiao Li jatkaa elämäänsä armeijassa johtotähtenään uusi tavoitteensa: hän haluaa päästä puolueen jäseneksi. Työleiriltä vapautettu isäkin on noussut takaisin korkeaan asemaan, mutta pojan tie on mutkaisempi. Koska armeija ei ollut se tie onneen, jota Xiao Li etsii, hän ilmoittautuu vapaaehtoiseksi tuotantoyksikköön. Se tarkoitti yksinäistä puurtamista maanviljelyn ja eläinten kasvattamisen parissa.

Ikuiset ystävät, kunnes ilmianto meidät erottaa

Tämä kaikki todistaa, ettei kommunistinen Kiina noihin aikoihin eronnut muista yhteiskunnista sittenkään merkittävästi. Tunnustusta ei saanut työmäärän tai tehokkuuden mukaan. Tavoitteisiin pääsemiseksi ei riittänyt perse ruvella raataminen. Suhteet ja perhe vaikuttivat niin hyvässä kuin pahassa ja lopulta kaikki oli kiinni vain siitä, että sattui kiinnittämään oikean riittävän lujasti vallankahvassa roikkuvan ihmisen huomion.

Ennen suuntaa näytti suuri ruorimies. Hänen jälkeensä kaiken henkilöityminen yhteen johtohahmoon väheni ja etualalle nousi puolue. Siitä Xiao Lin isä piti kiinni kuolinvuoteelleen saakka ja neuvoi poikaansa aina asettamaan puolueen etusijalle. Vain sillä oli merkitystä. Vain siten Kiina voisi menestyä.

Kuvitus on tyylillisesti samanoloista ensimmäisen kirjan kanssa. Viivat ovat paksuja, paitsi jos kyseessä on hehkeä nainen, johon Xiao Li kiinnittää huomionsa. Silloin viiva on siroa ja sulokasta. Minun silmääni valittu tyyli vaikuttaa vanhahtavalta, mikä sopii loistavasti tarinaan, joka tapahtuu paitsi vuosikymmeniä sitten myös maailmassa, jota en suomalaisena tunnista omakseni.

Minun Kiinani on kakkososansa myötä edelleen merkittävä teos, joka kuvaa hötkyilemättä nykymaailmassa aina vain tärkeämmäksi käyvän valtion historian olennaisia käänteitä.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Arvostelu, Sarjakuva

Avainsanat: Kiina, kommunismi, kulttuurivallankumous, Li Kunwu, Mao Zedong, Minun Kiinani, P. Ôtié, Suuri ruorimies, WSOY

Minun Kiinani 1. Isän aika

Julkaistu 5 joulukuun, 2012| Jätä kommentti

Minun Kiinani Isän aika Minun Kiinani 1. Isän aika
Käsikirjoitus: Li Kunwu, P. Ôtié
Kuvitus: Li Kunwu
WSOY, 2011
ISBN: 978-951-0-37437-5

Xiao Li syntyi vuonna 1955 hyvin erilaiseen maailmaan kuin mihin minä olen tottunut. Kiinan sisällissota oli ohi, kommunistit olivat voittaneet ja Kuomindang ajettu mereen. Usko puhemies Mao Zedongin puolijumalaiseen viisauteen oli horjumaton ja tie tulevaisuuteen kirkas. Tuolla tiellä oli vaikeuksia ja vastoinkäymisiä, mutta vuodesta toiseen Kiinan kansa jaksoi uskoa. Vaihtoehtoa ei ollut. Ei ainakaan niille, jotka syntyivät 50-luvulla ja varttuivat ilmapiirissä, jota läpikotaisin hallitsi Suuri ruorimies. Silloin synnyttiin puolueen syliin, kasvettiin kommunistiksi Lei Fengin esimerkin mukaisesti ja jokainen lapsi tiesi, että isän ja äidin rakkaus ei vedä vertoja puhemies Maon rakkaudelle.

Universaali totuus, aina yhtä väärässä

Xiao Lin elämää seurataan syntymästä aina Maon kuolemaan asti, joka tapahtui vuonna 1976. Siihen väliin mahtuu paljon. Ystävyyttä, nälkää, kapinaa, puna-armeijaa ja isän pidätys. Omalla kohdallani pysäyttävintä ei edes ollut kymmeniä miljoonia henkiä vaatinut kolmivuotinen nälänhätä ja sen aiheuttanut kokeilu nimeltä suuri harppaus, vaan koko kansan läpi pyyhkäissyt massapsykoosi, joka tunnetaan kulttuurivallankumouksena. Kymmenvuotiaat lapset tutkivat Maon pientä punaista kirjaa, opettelivat sen ajatuksia ulkoa ja ryhtyivät panemaan täytäntöön siitä tulkattuja ideaaleja. Myös juuri ja juuri toiselle kymmenelleen ehtinyt Xiao Li vallankumoustovereineen kiersi läpi liikeyrityksiä ja läksytti aikuisia siitä, miten he eivät olleet päästäneet irti kapitalismista vaan toimivat vallankumousta vastaan. Ympäri Kiinan oppilaat hyökkäsivät kouluissa opettajia vastaan ja pakottivat nämä harrastamaan itsekritiikkiä, toisin sanoen kulkemaan häpeäkulkueessa kertoen, millä kaikin tavoin he olivat pettäneet vallankumouksen ihanteet. Ennen tätä sarjakuvaa en tiennyt olevani pohjattoman tyytyväinen siitä, että oma jälkikasvuni tyytyy leikkimään Littlest Pet Shop -eläimillä yhteiskunnallisen sanoman levittämisen sijaan.

Läksyksi kolme ilmiantoa

Kerronnan tyyli ei ole tuomitseva, häpeilevä eikä katuva. Li Kunwu käy läpi omaa historiaansa ja kertoo, miten itse aikanaan asiat koki ja pyrkii kertomaan, mistä se kaikki hänen mielestään johtui. Isän aika lienee paras koskaan näkemäni esitys siitä, miten muovattava ja vaikutteille altis lapsen mieli on. Samalla se avaa ikkunan sellaiseen historian aikaan, josta minä tiesin vain vähän. Kirja on kuin silminnäkijätodistus nyt jo kadonneesta maailmasta. Jos sarjakuva onnistuu viihdyttämisen lomassa opettamaan, tehdään jotain oikein.

Z niin kuin Zorbul

Kuvitusta en aina erikseen noteeraa, mutta nyt tyyli kiinnitti huomiota. Kesti muutaman sivun tottua kiinalaistyyliseen viivaan, mutta sen jälkeen tykästyin siihen. Kerrontatyyli on kuitenkin niin tutunoloista, ettei vieraan kulttuurin erityispiirteiden tuntemattomuus tulee esteeksi. Hahmot erottuvat selvästi toisistaan ja mustien pintojen käytöllä saadaan tehokkaasti aikaiseksi tunnetiloja, kuten epätoivoa.

Minun Kiinani on kolmiosainen sarja, jonka avaus Isän aika on sarjakuvaa parhaimmillaan. Se ei vain kerro, se ottaa lukijan ja panee tämän elämään kerrottua tarinaa sen sisältä. En sano tätä heppoisin perustein, mutta tämä on merkittävä teos.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Arvostelu, Sarjakuva

Avainsanat: Kiina, kommunismi, kulttuurivallankumous, Li Kunwu, Mao Zedong, Minun Kiinani, P. Ôtié, suuri harppaus, Suuri ruorimies, WSOY

Valkoinen tiikeri 2. Persikkaiho ja silkkisolmio

Julkaistu 21 marraskuun, 2012| Jätä kommentti

Valkoinen tiikeri 2. Persikkaiho ja silkkisolmio
Yann & Conrad
Apollo kustannus, 2009
ISBN: 978-952-5769-03-6

Valkoisen tiikerin avaustarina on kaksiosainen ja tulee siis tämän albumin myötä loppuunsa. Persikkaiho ja silkkisolmio jatkaa heti siitä, mihin edellinen osa loppui. Brittien agentti, jokseenkin nyhverö Sir Francis Flake, on onnistunut saamaan vallattoman massamurhan seurauksena haltuunsa ydinpommin. Fat Man niittasi Nagasakin, Little Boy hävitti Hiroshiman ja Fat Girl oli matkalla tuhoamaan Tokion, mutta sitä kuljettanut kone kippasi Borneon viidakkoon. Nyt se lojuu Sir Francisin autotallissa aiheuttaen lähinnä väärinkäsityksiä nimensä kanssa.

Päähenkilömme, kommunistien vakooja Alix Yin Fu, on löytänyt tiensä samaan autotalliin, jossa neutronejaan lepuuttaa 20 kilotonnia ydintuhoa. Eikä hän ole ainoa. Myös Kolmetoista näkymätöntä, nuo mystiset, siteisiin kääriytyneet, tavallistakin kurkunleikkaajaa julmemmat tappajat hääräävät nurkissa. Sekametelisopan vahvistukseksi Hong Kongiin saapuu vielä CIC:n agentteja lihavan tytön perässä. Matsi voi alkaa. *ding*

Jos edellisessä albumissa viitattiin ajoittain seksiin, nyt se on framilla välkkyvin valoin. Toisaalta Alixin tuntuu olevan ehdottoman tärkeää säilyttää neitsyytensä, koska muutoin hän ei voi olla valkoinen tiikeri. Toisaalta valkoiset tiikerit imevät miehistä energiaa seksin välityksellä. Jos imemistä ei tarkoiteta aivan kirjaimellisesti, tämä järjestely ei heti kohta ohita otsaluuta. Pitänee lukea jokin aiheeseen liittyvä kirja, kuten The Sexual Teachings of the White Tigress: Secrets of the Female Taoist Masters.

Jos Sir Francis jättääkin paljon toivomisen varaa James Bondiin verrattuna, on myös Alix aika rassukka. Lähitaistelutilanteessa hän potkii päähän ketä tahansa, mutta kidutuksen uhan alla Alix murtuu kuin voileipäkeksi. Muutoin tällainen heikkous olisi omiaan antamaan hahmolle syvyyttä, mutta siihen ei viitata enää tapahtuman jälkeen. Jää hivenen epäselväksi, seuraammeko vuosikausia koulutetun huippuagentin edesottamuksia, vaiko hyppypotkuja harjoitelleen pelokkaan tytön. Ehkäpä myöhemmät tarinat tuovat tähän lisävalaistusta.

On omalla tavallaan virkistävää, että kukaan ei ole varsinaisesti puhtoinen sankari. Jokainen pyrkii omiin päämääriinsä kohtalaisen häikäilemättömästi ja muita hyväksi käyttäen. Lukijasta riippuen tällainen haittaa hahmon asemaan asettumista eikä Alixista jää erityisen sympaattista kuvaa. Minua se ei kuitenkaan rassannut, mutta minäpä aina välillä muutoinkin kannustan pahiksia.

Conradin kuvitus miellytti silmääni ja sinänsä vakavaa toimintaa ryydittävä huumori piti virettä yllä. Ajankuvan osuvuudesta en osaa sanoa, koska sisällissodan ajan Kiina ei ollut minun kuoluvuosinani oppitunneilla käsiteltävä aihe, mutta riittävän täydestä menee.

Valkoinen tiikeri on varsin lupaava sarjakuva. Alixille toivon jatkossa selvempää päämäärää ja ilmitulevia heikkouksia reilusti tunnustetuksi. Nyt hän oli vielä enemmän työkalu kuin itsenäinen ihminen, mikä ei olosuhteet huomioonottaen ollut välttämättä mitenkään epäuskottava asia.

1. Suuren ruorimiehen palveluksessa
2. Persikkaiho ja silkkisolmio
3. Viidennen onnen taito
4. Vakooja katolla
5. Feeniksin vuosi

Jätä kommentti

Kategoria(t): Arvostelu, Sarjakuva

Avainsanat: Apollo kustannus, CIC, Conrad, Kiina, kommunismi, Mao, Suuri ruorimies, Valkoinen tiikeri, Yann, ydinpommi

Valkoinen tiikeri 1. Suuren ruorimiehen salaisessa palveluksessa

Julkaistu 18 marraskuun, 2012| Jätä kommentti

Valkoinen tiikeri 1. Suuren ruorimiehen salaisessa palveluksessa
Yann & Conrad
Apollo kustannus, 2008
ISBN: 978-952-5769-00-5

Kauniin kiinalaisen kommunistivakoojan seikkailu 1950-luvun Hong Kongissa. Vetävä yhden rivin kuvaus, joka ei kerro puoliakaan, miksi Valkoinen tiikeri osuu ja uppoaa niin tehokkaasti.

Alix Yin Fu on nuori nainen, joka on käynyt läpi kovan ja perinteisen koulutuksen. Hän on valkoinen tiikeri, jolla on valtuudet potkia kuonoon. Samalla hän on uuden kommunistisen järjestyksen palvelija, noviisina arvoasemaltaan pahainen punainen kärpänen. Tehtävä ja vastuu on suuri, resurssit eivät niinkään. Syvä pää on tuolla, hauskaa matkaa.

Tehtävä on sinänsä yksikertainen. Mene Hong Kongiin ja nouda Kolmen vihreän bambun triadin lohikäärmeen pää. Lukijalle annettu tehtävä on pysyä kärryillä kaikkien kiinalaisille merkityksellisten termien kanssa, lohikäärmeitä, onnea, kukkia ja sadetta nimittäin piisaa. Jos muisti ja keskittymiskyky ei surraa isoilla kierroksille, kuten vaikkapa minulla, lausahdukset vaativat pientä panostusta, mutta ovat mielestäni silti oikea valinta. Niiden avulla luodaan mielikuva siitä, että kuvattu kulttuuri eroaa perusajatuksiltaankin meikäläisestä. Ollaan tekemisissä toiseuden kanssa. Kaltaiselleni paatuneelle scifistille toiseus on valttia.

Taustalla soi CMX:n Nahkaparturi

Alixin vastapelurina, vaikkei vastapeluri itse sitä tiedäkään, toimii brittiläinen expatriaatti Sir Francis Flake, varsin surkuteltava tapaus. Kumpikin on lopulta saman asian perässä, nimittäin lihavan tytön, kuka tai mikä se lieneekään. Kolmantena voimana häärää täysin häikäilemätön joukko nimeltä Kolmetoista näkymätöntä, jonka jäsenet peittävät päänsä muumiomaisiin siteisiin. Eri tahot suhtautuvat vihollisiinsa hyvinkin tylysti ja jos nyt saarellinen siviilejä pitää teurastaa veitsillä, se toki hoituu, puhumattakaan pienimuotoisemmista veritöistä.

Huumori on toki aina henkilökohtainen kokemus. Minuun kuitenkin Valkoinen tiikeri vetoaa, aiheuttaen ei niinkään remunaurua, vaan virnistelyä. Tarjolla on vähempi hienovaraista huvittavuutta ja enempi slapstikin puolelle suuntaavaa komiikkaa, mutta se sopii sinänsä vakavahenkiseen juoneen hyvin.

Tarina on kaksiosainen ja jatkuu seuraavassa albumissa. Olisin voinut käsitellä tarinan kokonaisuutena, mutta vilkaisu Kvaakin foorumille paljasti, että ensimmäinen osa yksinään herätti aikoinaan kiivasta keskustelua. Halusin katsoa, mitä itse saisin irti tarinan alkuosasta.

Valkoinen tiikeri on mukavaa vaihtelua niihin ziljooniin agenttiseikkailuihin, joissa länsivallat ovat nuhteettomia sankareita, neukut pahiksia ja kiinalaiset täysin moraalitonta, keltaista saastaa. Nyt on vuoro Maon tyttöjen panna haisemaan.

1. Suuren ruorimiehen palveluksessa
2. Persikkaiho ja silkkisolmio
3. Viidennen onnen taito
4. Vakooja katolla
5. Feeniksin vuosi