Avainsana-arkisto: Yann

Pilvien yllä – Lentokilpailut

Pilvien yllä LentokilpailutPilvien yllä – Lentokilpailut
Tarina: Régis Hautière
Kuvat: Romain Hugault
Suomennos: Ville Tuokko
Apali oy, 2012
ISBN: 978-952-5877-15-1

Pilvien yllä on jo kolmas Romain Hugaultin piirtämä lentokoneiden maailmaan sijoittuva sarja, jota luen pienen ajan sisään. Silti en ole yhtään vähemmän vaikuttunut hänen pikkutarkasta työstään, jolla historialliset lentohärvelit heräävät henkiin. Jo kansien sisäsivuilla on esitelty neljä tarinan kannalta merkittävää lentokonetyyppiä teknisine tietoineen.

Juonesta on tällä kertaa arveluttavaa mennä kertomaan, koska kuvatut kohtaukset toisaalta tapahtuvat kukin omassa miljöössään, toisaalta saavat merkityksensä aiemmista tapahtumista. Loppupuolen asioista on hankala puhua selvästi paljastamatta alun tapahtumista liikaa. Pääosissa ovat joka tapauksessa ranskalainen Pierre Lucas-Ferron ja amerikkalainen Allan Thompson, lentäjiä kumpikin, sekä Marie, Pierren tuleva morsmaikku, joka haaveilee elokuva-urasta.

Albumin nimi on kuvaava, ympäristöinä lentokilpailut hallitsevat kerrontaa. Silti voittoja olennaisempaa on lentäjien välinen ystävyys. Ystävyys, rakkaus ja petos. Erityisen ilahduttavaa on, etten ainakaan minä pysty nimeämään suoraan tarinan pahista. Elämässä ihmisille tulee eteen valintoja, jolloin pitää tietää, mitä todella tahtoo, vaikka unelmista maksettavaa hintaa ei varmuudella ymmärtäisikään.

Vaikka Huuhkaja-sarjan kirjoittanut Yann osaa hänkin heiluttaa kynää, on Régis Hautière tämän yhden albumin perusteella omaa luokkaansa. Hahmot tuntuvat aidoilta ja on mukavaa vaihtelua lentää pilvien yllä ilman ympärillä riehuvaa sotaa. Sitä kyllä saattaa olla luvassa seuraavassa osassa, jonka nimi on Taistelut, mutta ainakin tarinan keskiöön joutuvilla on valmiiksi tiedossa oleva yhteinen historia, jota vasten rakentaa draamaa.

Pilvien yllä oli positiivinen yllätys ilmailusarjakuvien joukossa ja toimii jopa kaltaiselleni lentokoneista koskaan kiinnostumattomalle kuin nitroglyseriini – yksinkertaisesti ja tehokkaasti. Lisää samanlaista!

Pilvien yllä Lentokilpailut kutsuilla

Alppitähti – Valentine

Alppitähti ValentineAlppitähti – Valentine
Tarina: Yann
Piirros: Romain Hugault
Suomennos: Ville Tuokko
Apali, 2012
ISBN: 978-952-5877-24-3

Herrojen Yann ja Hugault aiemmassa sarjassa Huuhkaja seikkailtiin toisen maailmansodan melskeissä. Ei toista ilman ensimmäistä, Alppitähti-sarja kuvaa sitä natseja edeltävää nujakkaa.

Tarinan keskiössä on kaksi veljestä, Henri ja Alphonse Castillac. Ennen sotaa he asuvat Pariisissa ja viettävät elämää, johon kuuluvat fiinit puvut, naiset ja absintti. Sodan jo hetken riehuttua, vuonna 1917, Henri lentää maineikkaan Haikalaivueen siivin Alphonsen pitäessä saappaansa tiukasti ei-kenenkään-maan savessa panssarijoukkojen luutnanttina. Kummallakin on jo tässä vaiheessa selvästi omat demoninsa. Alphonse on saanut lähtöpassit lentojoukoista jonkin nimeämättömän rikkeen vuoksi, kun taas Henri on sankareista urhein ja niittää mainetta hurjilla tempuillaan. Tuo rohkeus vain pettää välittömästi saksalaisen Alppiruusulla kukitetun Albatrosin ilmaantuessa taivaalle. Poikia painavat suuret surut.

Ihastus

Ihastus

Vihastus

Vihastus

Piirrokset ja väritys ovat jälleen kerran kaunista katseltavaa. Hugault hallitsee lentovehkeiden anatomian suvereenisti. Myös muita vehkeitä ja anatomiaa on luvassa sen pakollisen sivun verran, eihän kyseessä olisi kaksikon albumi ilman seksikohtausta mahtavine ryntäineen.

Tarinallisesti ollaan hatarammalla pohjalla. Siinä missä Huuhkajan hyvin saattoi julkaista kolmena erillisenä albumina, Valentine puolestaan tuntuu vahvasti isomman kokonaisuuden osalta eikä jaksa kantaa omillaan. Alphonsen panos itse sodassa jää mitättömäksi ja hunnien lentosankari Erich näyttäytyy varsinaisesti vasta viimeisellä sivulla, ja sekin vain petaa tulevia yhteenottoja Henrin kanssa. Aikajanalla pompitaan kolmessa temporaalipisteessä, mikä sekoittaa kerrontaa entisestään.

Valentine on hyvä tarinan alku, muttei hyvä tarina itsessään. Toivottavasti Alppitähden seuraavat osat antavat tälle albumille järeämmän merkityksen.

Huuhkaja – Wulf ja Lilja

Huuhkaja Wulf ja LiljaHuuhkaja – Wulf ja Lilja
Käsikirjoitus: Yann
Kuvitus: Romain Hugault
Apali oy, 2011
ISBN: 978-952-5788-10-6

Vuosi vaihtuu, loppu häämöttää. On 1945 ja saksalaisten epätoivoinen puolustustaistelu valuu pitkin kotoisia kenttiä kohti Berliiniä. Wulfin ja Liljan kohtalot kietoutuvat toisiinsa aina vain tiiviimmin, kun sotaonni tekee heistä vuoroin sankareita, vuoroin vankeja, vuoroin pettureita.

Sodan viimeisillä hetkillä jotkut haluavat sanoutua irti valtakuntansa anteeksiantamattoman pahoista teoista ja toiset tarttuvat tilaisuuteen maksella sotavuosien aikana kertyneitä kalavelkoja. On aina vain vaikeampaa osata nähdä, keihin voi tukalan paikan tullen todella luottaa. Väärä liike, väärä sana, väärä ystävä voi viedä suoraan vankileirille tai jopa teloituskomppanien eteen.

80-prosenttinen natsi, loppu palanut

80-prosenttinen natsi, loppu palanut

Yann kutoo Huuhkaja-sarjassaan toiminnantäytteisen eepoksen, johon mahtuu hitusen inhimillistä lämpöäkin. Saksalainen sotasankari Wulf on toisaalta suoraselkäinen ja vastustaa natsismia, mutta hänenkin on kovin hankala uskoa tarinoihin zyklon-b:stä ja tuhoamisleireistä. Hän pyrkii elämään ideaaliensa mukaan kääntymättä kuitenkaan koskaan maataan vastaan. Rintamalinjan toisella puolen Lilja taistelee paitsi vihollista vastaan myös oman itsenäisyytensä puolesta, mikä ei ole helppoa NKVD:n ja toveripilotti ”Taraninin” piirityksessä. Sota on nostanut kummankin sankaruuteen ja samalla estää heitä elämästä elämäänsä ihmisinä. Heidät, niin kuin miljoonat muutkin, on alistettu sotakoneiston osasiksi.

Liljan köysi alkaa loppua. Tai kietoutua silmukaksi, miten vain.

Liljan köysi alkaa loppua. Tai kietoutua silmukaksi, miten vain.

Romain Hugault tekee uskomattoman hienoa jälkeä niin viivan kuin värienkin käytössä. Lentokoneiden piirtäminen on hänellä selvästi selkäytimessä, sillä Huuhkaja ei ole ainoa sarja, missä hän pyörii nimenomaan lentovehkeiden kimpussa.

Koko Huuhkaja-sarja oli kaunis ja koskettavakin sotatarina, ja viimeinen osa Wulf ja Lilja sille arvoinen päätös. Huolimatta kaikesta tuhosta ja kuolemasta viimeisen sivun jälkeen lukijalle jää optimistinen väre.

Huuhkaja-sarja:

  1. Kuin noidat yössä
  2. Toveri Lilja
  3. Wulf ja Lilja

Huuhkaja – Toveri Lilja

Huuhkaja – Toveri Lilja
Käsikirjoitus: Yann
Kuvitus: Romain Hugault
Apali oy, 2010
ISBN: 978-952-5026-99-3

Syksy 1944. Saksalaisilla menee aina vain huonommin. Idän punakone jyrää massalla Luftwaffe on hupenevalla puolustuskannalla.

Toveri Lilja on kuumaa propagandamateriaalia ja hänen toveruutensa lentäjätoveri toveri Valentin ”Taranovin” kanssa sen kun syvenee. Kaikki ei kuitenkaan ole punaruusuilla tanssimista, kuten Lilja huomaa jouduttuaan ammutuksi alas vihollismaaperälle.

Rintamalinjan toisella puolen Adolf Wulf, saksalaisten lentäjä-ässä ja Romy-tyttösen isä jatkaa ilmataistojaan. Ei silkasta omasta halustaan, sillä taukoja ei juurikaan suoda. Kaikki miehet ilmaan ja neukkuja pudottamaan. Koska draama rakastaa symmetriaa ja Yann kokeneena kehäkettuna ymmärtää näiden asioiden päälle, myös Wulf pudotetaan taivaalta.

”Toinen vaihtoehto oli kämppä Nagasakissa.”

Toveri Lilja tuo esiin hyvin, miten rintamalla riemut ja lohtu otetaan sieltä, mistä voi. Ainoa tapa elää on hetkessä, kuolema voi korjata milloin tahansa. Rakkaus on rauhanaikaa varten, mikä ei kylläkään estä rakastumisia.

Toinen maailmansota oli aikaa, jolloin ei ollut mahdollista lukita ohjusta kahdentoista kilometrin päässä lentävään koneeseen ja painaa nappia. Taistelut käytiin verrattaiselta lähietäisyydeltä konekiväärein ja pudotukset olivat kuin henkilökohtaisuuksiin äityneiden riitojen huipentumia. Riidan aiheeksi riitti väärä merkki koneen perässä.

Yann ja Romain Hugault jatkavat laadukkaan tarinan kertomista trilogiansa toisessa osassa. Hahmot alkavat käydä tutuiksi, heistä alkaa välittää. Mikä on edellytys sille, että tragediat ja kohtalot koskettavat myös lukijaa. Albumin lopetus on järkyttävä. Sota voi olla sivuja käännellessä kiihkeää ja jännittävää, mutta ihmisille se on paskaa ja helvettiä.

Huuhkaja-sarja:

  1. Kuin noidat yössä
  2. Toveri Lilja
  3. Wulf ja Lilja

Huuhkaja – Kuin noidat yössä

Huuhkaja – Kuin noidat yössä
Käsikirjoitus: Yann
Kuvitus: Romain Hugault
Apali oy, 2009
ISBN: 978-952-5026-89-4

On talvi vuonna 1943. Saksa ja Neuvostoliitto ottavat yhteen maalla, merellä ja ilmassa. Huuhkaja-sarja keskittyy viimeiseen.

Yliluutnantti Adolf Wulf on taitava lentäjä. Yksi parhaista. Siitä syystä hänen natsivastaisuutensa ei ole vielä kehittynyt ongelmaksi, vaikka tulisieluisimmat lentoveljet katsovatkin karsaasti hakaristin puuttumista koneen perästä. Wulfin kunniantunto tulee muutenkin tielle, sillä hän ei laske taisteluvoitoiksi pikkusirrejä kuten suojattomia tiedustelukoneita. Valtakunta taas haluaa sankareita, joiden pudotusluvut näyttävät hyviltä. Hauska nähdä, miten nykypäivästä tuttu tulosvastuullisuus haittasi todellista tehokkuutta jo toisen maailmansodan aikana.

Traktori-Tamara on tyytymätön

Isä Aurinkoisen valtakuntaa on käynyt puolustamaan myös Yön noidat, joukko naisia, jotka ampuisivat vaikka Kuun taivaalta, jos käsky kävisi. Saksan lentäjä-ässät ovat siis helppo nakki, tai olisivat, jos eivät väistelisi ja ampuisi takaisin. Yksi noidista on luutnantti Lilja Litvaski, jolle ainoa asia, jolla on mitään merkitystä, on vihoviimeisenkin natsin tappaminen kuoliaaksi saakka. Ikävä kyllä hänen kannaltaan hän palvelee omalla tavallaan kieroutunutta järjestelmää, jossa liiallinen kunnianhimo voidaan nähdä pahana asiana. Asemaa ei auta se, jos sattuu olemaan viehkeämpi nainen kuin puolueen ärhäkkä politrukki, jonka tehtävä on kitkeä vääränlainen aines armeijasta Siperian tundraa poraamaan.

Yann todistaa kerta toisensä jälkeen (Piko ja Fantasio, Valkoinen tiikeri) osaavansa kirjoittaa sekä kiinnostavaa juonta että toimivia hahmoja. Kuin noidat yössä ei ole tästä poikkeus ellei sitten positiiviseen suuntaan. Toisina aikoina Wulf olisi suoraselkäinen, ihanteidensa takana seisova mies. Nyt hän on halveksimansa politiikan käsikassara ja yksinhuoltaja, joka on kutakuinkin ainoa, jota silmien alla suoritetut sotarikokset hetkauttavat. Lisäksi hänen pieni tyttärensä vaatii isää lupaamaan, ettei tapa enää naisia, vaikka nämä olisivatkin vihollissotilaita. Muuten kummitukset, yön noidat, tulevat ja vievät hänet.

Romain Hugault tuntee lentokoneiden anatomian kuin omat taskunsa, olettaen että taskussa on vaikkapa Lavotshkin La-5 FN. Kuvitus on jylhää ja talvisten maisemien väritys kaunista. Hahmot ovat realistisen ilmeikkäitä.

Jos vertaa perinteiseen sotasarjakuvaan, kehottaisin muutoin kaikkia nakkaamaan vanhat Korkeajännitykset saunanpesään ja hankkimaan Huuhkajaa tilalle, mutta vastustan periaatteessa sarjakuvien polttamista, ellei Turun Sanomien sarjakuvasivuja lasketa. Pitäkää siis Korkkarinne, mutta muistakaa nimi Hugault, kun seuraavan kerran könyätte sarjakuvapuodin hyllyjä.

Rummutuksen lisäksi ilmatorjunta ei saa koskaan lakata.

Huuhkaja-sarja:

  1. Kuin noidat yössä
  2. Toveri Lilja
  3. Wulf ja Lilja

Valkoinen tiikeri 2. Persikkaiho ja silkkisolmio

Valkoinen tiikeri 2. Persikkaiho ja silkkisolmio
Yann & Conrad
Apollo kustannus, 2009
ISBN: 978-952-5769-03-6

Valkoisen tiikerin avaustarina on kaksiosainen ja tulee siis tämän albumin myötä loppuunsa. Persikkaiho ja silkkisolmio jatkaa heti siitä, mihin edellinen osa loppui. Brittien agentti, jokseenkin nyhverö Sir Francis Flake, on onnistunut saamaan vallattoman massamurhan seurauksena haltuunsa ydinpommin. Fat Man niittasi Nagasakin, Little Boy hävitti Hiroshiman ja Fat Girl oli matkalla tuhoamaan Tokion, mutta sitä kuljettanut kone kippasi Borneon viidakkoon. Nyt se lojuu Sir Francisin autotallissa aiheuttaen lähinnä väärinkäsityksiä nimensä kanssa.

Päähenkilömme, kommunistien vakooja Alix Yin Fu, on löytänyt tiensä samaan autotalliin, jossa neutronejaan lepuuttaa 20 kilotonnia ydintuhoa. Eikä hän ole ainoa. Myös Kolmetoista näkymätöntä, nuo mystiset, siteisiin kääriytyneet, tavallistakin kurkunleikkaajaa julmemmat tappajat hääräävät nurkissa. Sekametelisopan vahvistukseksi Hong Kongiin saapuu vielä CIC:n agentteja lihavan tytön perässä. Matsi voi alkaa. *ding*

Jos edellisessä albumissa viitattiin ajoittain seksiin, nyt se on framilla välkkyvin valoin. Toisaalta Alixin tuntuu olevan ehdottoman tärkeää säilyttää neitsyytensä, koska muutoin hän ei voi olla valkoinen tiikeri. Toisaalta valkoiset tiikerit imevät miehistä energiaa seksin välityksellä. Jos imemistä ei tarkoiteta aivan kirjaimellisesti, tämä järjestely ei heti kohta ohita otsaluuta. Pitänee lukea jokin aiheeseen liittyvä kirja, kuten The Sexual Teachings of the White Tigress: Secrets of the Female Taoist Masters.

Jos Sir Francis jättääkin paljon toivomisen varaa James Bondiin verrattuna, on myös Alix aika rassukka. Lähitaistelutilanteessa hän potkii päähän ketä tahansa, mutta kidutuksen uhan alla Alix murtuu kuin voileipäkeksi. Muutoin tällainen heikkous olisi omiaan antamaan hahmolle syvyyttä, mutta siihen ei viitata enää tapahtuman jälkeen. Jää hivenen epäselväksi, seuraammeko vuosikausia koulutetun huippuagentin edesottamuksia, vaiko hyppypotkuja harjoitelleen pelokkaan tytön. Ehkäpä myöhemmät tarinat tuovat tähän lisävalaistusta.

On omalla tavallaan virkistävää, että kukaan ei ole varsinaisesti puhtoinen sankari. Jokainen pyrkii omiin päämääriinsä kohtalaisen häikäilemättömästi ja muita hyväksi käyttäen. Lukijasta riippuen tällainen haittaa hahmon asemaan asettumista eikä Alixista jää erityisen sympaattista kuvaa. Minua se ei kuitenkaan rassannut, mutta minäpä aina välillä muutoinkin kannustan pahiksia.

Conradin kuvitus miellytti silmääni ja sinänsä vakavaa toimintaa ryydittävä huumori piti virettä yllä. Ajankuvan osuvuudesta en osaa sanoa, koska sisällissodan ajan Kiina ei ollut minun kuoluvuosinani oppitunneilla käsiteltävä aihe, mutta riittävän täydestä menee.

Valkoinen tiikeri on varsin lupaava sarjakuva. Alixille toivon jatkossa selvempää päämäärää ja ilmitulevia heikkouksia reilusti tunnustetuksi. Nyt hän oli vielä enemmän työkalu kuin itsenäinen ihminen, mikä ei olosuhteet huomioonottaen ollut välttämättä mitenkään epäuskottava asia.

1. Suuren ruorimiehen palveluksessa
2. Persikkaiho ja silkkisolmio
3. Viidennen onnen taito
4. Vakooja katolla
5. Feeniksin vuosi

Valkoinen tiikeri 1. Suuren ruorimiehen salaisessa palveluksessa


Valkoinen tiikeri 1. Suuren ruorimiehen salaisessa palveluksessa
Yann & Conrad
Apollo kustannus, 2008
ISBN: 978-952-5769-00-5

Kauniin kiinalaisen kommunistivakoojan seikkailu 1950-luvun Hong Kongissa. Vetävä yhden rivin kuvaus, joka ei kerro puoliakaan, miksi Valkoinen tiikeri osuu ja uppoaa niin tehokkaasti.

Alix Yin Fu on nuori nainen, joka on käynyt läpi kovan ja perinteisen koulutuksen. Hän on valkoinen tiikeri, jolla on valtuudet potkia kuonoon. Samalla hän on uuden kommunistisen järjestyksen palvelija, noviisina arvoasemaltaan pahainen punainen kärpänen. Tehtävä ja vastuu on suuri, resurssit eivät niinkään. Syvä pää on tuolla, hauskaa matkaa.

Tehtävä on sinänsä yksikertainen. Mene Hong Kongiin ja nouda Kolmen vihreän bambun triadin lohikäärmeen pää. Lukijalle annettu tehtävä on pysyä kärryillä kaikkien kiinalaisille merkityksellisten termien kanssa, lohikäärmeitä, onnea, kukkia ja sadetta nimittäin piisaa. Jos muisti ja keskittymiskyky ei surraa isoilla kierroksille, kuten vaikkapa minulla, lausahdukset vaativat pientä panostusta, mutta ovat mielestäni silti oikea valinta. Niiden avulla luodaan mielikuva siitä, että kuvattu kulttuuri eroaa perusajatuksiltaankin meikäläisestä. Ollaan tekemisissä toiseuden kanssa. Kaltaiselleni paatuneelle scifistille toiseus on valttia.

Taustalla soi CMX:n Nahkaparturi

Alixin vastapelurina, vaikkei vastapeluri itse sitä tiedäkään, toimii brittiläinen expatriaatti Sir Francis Flake, varsin surkuteltava tapaus. Kumpikin on lopulta saman asian perässä, nimittäin lihavan tytön, kuka tai mikä se lieneekään. Kolmantena voimana häärää täysin häikäilemätön joukko nimeltä Kolmetoista näkymätöntä, jonka jäsenet peittävät päänsä muumiomaisiin siteisiin. Eri tahot suhtautuvat vihollisiinsa hyvinkin tylysti ja jos nyt saarellinen siviilejä pitää teurastaa veitsillä, se toki hoituu, puhumattakaan pienimuotoisemmista veritöistä.

Huumori on toki aina henkilökohtainen kokemus. Minuun kuitenkin Valkoinen tiikeri vetoaa, aiheuttaen ei niinkään remunaurua, vaan virnistelyä. Tarjolla on vähempi hienovaraista huvittavuutta ja enempi slapstikin puolelle suuntaavaa komiikkaa, mutta se sopii sinänsä vakavahenkiseen juoneen hyvin.

Tarina on kaksiosainen ja jatkuu seuraavassa albumissa. Olisin voinut käsitellä tarinan kokonaisuutena, mutta vilkaisu Kvaakin foorumille paljasti, että ensimmäinen osa yksinään herätti aikoinaan kiivasta keskustelua. Halusin katsoa, mitä itse saisin irti tarinan alkuosasta.

Valkoinen tiikeri on mukavaa vaihtelua niihin ziljooniin agenttiseikkailuihin, joissa länsivallat ovat nuhteettomia sankareita, neukut pahiksia ja kiinalaiset täysin moraalitonta, keltaista saastaa. Nyt on vuoro Maon tyttöjen panna haisemaan.

1. Suuren ruorimiehen palveluksessa
2. Persikkaiho ja silkkisolmio
3. Viidennen onnen taito
4. Vakooja katolla
5. Feeniksin vuosi

Kiina lie niitä harvoja maita, joille luonteva tapa raakata huonot agentit koulutuksessa on katsoa, kuka selviää hengissä loppuun asti.