Nanna cityeläinkirja

Mutta kuka tarkkailee tarkkailijoita?

Nanna cityeläinkirja
Tuuli Hypén
Arktinen Banaani, 2012
ISBN: 978-952-270-034-6

Nanna on syntyjään kettu, jonka perhe edelleen asuu metsässä, mitä nyt äiti ja pikkuveli Veikka välillä käyvät visiitillä. Hän itse opetteli olemaan ihmisiksi ja muutti kaupunkiin oppiakseen tärkeää tietoa Michel Foucaultista ja syödäkseen Bingo-jäätelöä.

Kävi ilmi, että myös monet muut eläimet ovat kaupungistuneet ja sopeutuneet ihmisten häiriintyneeseen maailmaan. Jänikset testaavat meikkejä, viekas kettu kauppaa roskaa hölmöille ja karhut köntystävät puistoissa kaljatölkit tassuissa.

Muutama yksilö on saanut pysyvämmän roolin ja aidon persoonallisuuden. Tärkeimpiä ovat Misse, metroseksuaali komeljanttari, LaMiau, virkaheitto ennustaja ja Nilak, ystävää kaipaava napakettu Grönlannista. Loput heiluvat statisteina ja satunnaisina vierailijoina.

Tämä kirja kertoo heistä kaikista.

Cityeläinkirja on eräänlainen välityö, helppo käyntikortti Nannan maailmaan. Siihen on koottu kahden ensimmäisen kokoomateoksen eläinpainotteisia strippejä, mutta on mausteeksi heitetty aiemmin albumimuodossa julkaisemattomia sunnuntaisarjojakin sekä koko sivun taidepläjäyksiä. Suoraan sanoen luulin, että uutta kamaa oli enemmänkin, ennen kuin virheellinen käsitykseni korjattiin. Se todistaa joko sen, miten Hypénin jutut ovat tuoreita uusintakierroksellakin, tai että pääni on juustoa. Tarkemmin ajatellen nämä eivät sulje toisiaan pois.

Tässä taannoin pohdin erikseen, mikä minua Nannassa sarjakuvana kiehtoo. Yksi kiinnekohta toki on scififantsumeininki pelihenkisyydellä terästettynä, koska itse diggaan juuri sellaisia juttuja. Cityeläinkirja kuitenkin auttoi alleviivaamaan todellisen vastauksen. Se on eläinhahmojen käyttö. Niille annetaan tilaa astua ihmisten maailmaan ja ihmisten rooleihin, kuitenkin ilman eläimellisyydestä luopumisen pakkoa. Vaistot ja tavat pysyvät, vaikka aarni onkin vaihtunut Ikeaan.

Samanlaista lämmintä ja ymmärtävää lähestymistapaa tarjoaa Isao Takahatan käsikirjoittama ja ohjaama animaatioelokuva Pom Poko, jossa japanilaiset tanukit joutuvat törmäyskurssille ihmisten kanssa. Mutta toisin kuin Pom Pokossa, Nannassa törmäys ei sisällä väkivaltaa tai konfliktia. Nannan näkemys ihmisten ja eläinten yhteiselosta ei välttämättä ole realistinen, mutta se on optimistinen. Jos haluan nähdä, miten raadollinen homo sapiens on, avaan nettiselaimen. Hyvää tuulta hakiessani avaan Nannan.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s