Avainsana-arkisto: Moskova

Päiväpartio

PäiväpartioPäiväpartio
Sergei Lukjanenko, Vladimir Vasiljev
Suomentaja: Arto Konttinen
Into, 2013
978-952-264-200-4

Maailmassa Valon ja Pimeyden palvelijat ottavat jatkuvasti toisistaan mittaa. Satoja vuosia sitten solmittu Sopimus estää vastakkainasettelua repeämästä maailmaa tuhoavaksi sodaksi, mikä tarkoittaa vain sitä, että sota käydään pinnan alla mahdollisimman kieroja temppuja käyttäen. Sopimus kun ei ole mikään itse itseään toteuttava voima, vaan dokumentti, jota valvoo Inkvisitio. Jos ei vielä nimestä käy ilmi, sen verran vihjaan, että Inkvisition tulilinjalle ei ole hyvä joutua.

Sarjan ensimmäisessä kirjassa Yöpartio Valon palvelijat olivat pääosissa. Tutustuimme analyytikon hommista kentälle joutuneeseen Anton Gorodetskiin, jota Moskovan Päiväpartion johtaja Zavulon pyrki manipuloimaan. Aivan kuten Yöparion johtaja Geserkin, sivumennen sanoen. Kummassakin kirjassa isot pojat kehräävät kasaan suunnitelmia suunnitelmien sisälle, kunnes koko juonirakenne muistuttaa valtavaa maatuskaa eikä lukija voi olla lainkaan varma siitä, onko ainutkaan näkyvillä oleva nukke se sisimmäinen, tai edes ulommainen.

Päiväpartiossa estradi annetaan Pimeyden palvelijoilla ja kuten totuttua, romaani jakaantuu kolmeen erilliseen osaan, jotka yhdessä kuljettavat juonta kohti huippuaan. Ensimmäisessä osassa kohtaamme jälleen Yöpartiosta tutun noidan Alisa Donnikovan, joka taisteluvästmyksen vuoksi lähtee lomalle Artekin nuosisoleirille. Romanttisen kirjallisuuden oppien mukaan ei kunnon lomaa ilman lomaromanssia, ja Alisa kohtaakin varsin miellyttävän nuoren miehen, jonka kanssa voisi vähän vehdata. Jotkin ihmissuhteet vain saavat alkunsa huonojen enteiden alla.

Toisessa osassa Moskovaan saapuu harvinaisen hyvätapainen Pimeyden palvelija, josta ei ole koskaan ollut mitään harmia kellekään, ainakaan partioiden mittapuun mukaan. Silti hän onnistuu olemaan paikalla kerta toisensa jälkeen, kun joku pääsee hengestään eikä kumpikaan puoli oikeastaan tiedä, miten koko kaveriin pitäisi suhtautua. Kun samaan aikaan järjettömän voimakas maaginen artefakti ryöstetään Inkvisition holveista, alkavat panokset olla kovin korkealla. Mutta ei toki niin korkealla kuin lopussa, kun maailman kohtalo tyrkätään vaakalaudalla pariinkin otteeseen. Ja kaiken yllä häälyy kysymys siitä, kuka koko peliä oikein pyörittää.

Kerronnan tyyli on tuttua jo Yöpartiosta. Se on samalla melankolista että toiveikasta. Vaikka sää ja maailma kokonaisuutena painavat niskassa ja pyrkivät masentamaan, vaikka Hämärä korjaa satoaan, vaikka maailmanloppu on jo aivan nurkan takana, aina voi vetää kännit ystävän kanssa ja lyödä pöytään syvällisiä totuuksia.

Hahmot välttävät mainiosti perinteisen draamahuorauksen, missä reaktiota seuraa väistämättä ennakoitavissa oleva vastareaktio, ja juuri tämä tekee lukukokemuksesta paitsi omintakeisen myös miellyttävän. Hahmoista välittää, koska heidän reaktionsa eivät ole tarkkaan ennustettavissa, sillä sen johdosta he vaikuttavat aidoilta. En tunne venäläisiä, vaikka jotain sukua sieltä onkin peräisin. En ole edes koskaan käynyt Venäjällä. Silti minulla on joitain mielikuvia venäläisistä ja Sergei Lukjanenkon luonnehdinta vastaa niitä ihastuttavasti.

Pohdittavaa riittää hyvän ja pahan suhteesta, sekä henkilökohtaisesta vastuusta. Valon palvelijat uhraavat kaikkensa epäkiitollisten ihmisten edessä, Pimeyden palvelijat taas haluavat elää täydellisen vapaina ilman, että kukaan astuu heidän tielleen. Vaan entäpä, kun Valon palvelijan oma etu menee ristiin ylevämpien tarkoitusperien kanssa? Entä kun tavallisten ihmisten murhaaminen vähentää pahuuden määrää joskus tulevaisuudessa? Yksinkertaisia vastauksia ei ole, ja onkin ilo nähdä hahmojen säntäilevän dilemmojen sokkelossa yrittäen selvitä hengissä seuraavaan päivään.

Yöpartio-sarjaan kuuluu vielä kolme kirjaa lisää. Toivon totisesti, että nekin ilmestyvät vielä suomeksi.

Mainokset

Yöpartio

Tämä kirja on todettu kummankin partioiden edun mukaiseksi ja hyväksytään yleiseen levitykseen

Yöpartio (Ночной дозор)
Sergei Lukjanenko
Into, 2012
ISBN: 978-952-264-066-6

Maailmassa on meidän tavallisten ihmisten lisäksi myös Muita, ihmisiä, joilla on yliluonnollisia kykyjä. Kukaan heistä ei voi jäädä aidalle istumaan, vaan pitää valita joko Pimeys tai Valo. Nämä saman kolikon kaksi kääntöpuolta kävivät toisiaan vastaan avointa sotaa läpi luomakunnan esihistorian aina keskiaikaan saakka, kunnes sodan turhuus ja tuhoisuus alkoi valjeta hitaammallekin velholle. Solmittiin aselepo ja laadittiin Sopimus, joka rajoittaa kumpaakin puolta ja jota kaikki ärhäkästi valvovat.

Anton Gorodetski on Valon velho, Yöpartion toimistotyöläinen. Yöpartio suitsii vampyyrien, ihmissusien ja muiden Pimeyden olentojen laitonta ihmisjahtia ja samalla myöntää Sopimuksessa säädettyjä kaatolupia. Vampyyri ei saa iskeä milloin haluaa tai kenen tahansa kimppuun, mutta ajoittain hänelle osoitetaan luvallinen uhri. Tämä on yksi niistä moraalisista ongelmista, joihin Valon palvelija törmää, ja jotka voivat alkaa syödä häntä sisältä päin. Kumpi on parempi, laillistettu murha vai kaiken tuhoava sota?

Myöskään pientä hyvää ei auta lähteä tekemään. Jokainen Valon puolta palveleva todellisuudenkorjaus antaa Pimeyden palvelijoille oikeuden suorittaa yhtä vahva, vastakkaissuuntainen säätö. Siksi holtittomat agentit pitää pysäyttää, ettei tasapaino murru, ja siinä pelissä voi päätyä metsästämään omiaan. Kukaan ei halua horjuttaa tasapainoa. Ei, ellei ole varma oman puolensa täydellisestä voitosta Sopimuksen mitätöitymisen jälkeen.
Tässä ristiaallokossa ihmishenki on halpaa kuin pullollinen huonoa vodkaa ja kokonaisen kaupungin tuho realistinen lopputulos. Näissä olosuhteissa analyysiosastolla työskennellyt Anton viskataan kenttämieheksi.

Yöpartio jakaantuu kolmeen itsenäiseen tarinaan, jotka toki linkittyvät toisiinsa. Ensimmäisessä kohdataan sekä uusi, nouseva ja voimakas poikavelho, joka ei vielä ole valinnut puoltaan ikuisessa taistelussa, sekä koko Moskovaa uhkaava kirous yhden ainoan naisen pään päällä. Toisessa tarinassa kohdataan Sopimuksesta mitään tietämätön Valon velho, joka käy henkilökohtaista ristiretkeään tappaen rauhassa eläviä Pimeyden palvelijoita. Alkaa armoton ajojahti, jonka vimmaisessa tiimellyksessä ei ole edes selvää, mikä on se lopullinen päämäärä, jonka vuoksi Päiväpartio tuntuu uhraavan omiaan koko ajan kiihtyvässä tahdissa. Viimeisessä kertomuksessa langat vedetään yllättäen tiukalle ja Antonin eteen tulee raastavia valintoja. Voiko Valon voimakkain doktriini, rakkaus, johtaa Pimeyteen ja kuinka pitkälle hän on valmis menemään omien periaatteidensa puolesta, omaa järjestöään vastaan? Kuka vedättää ketä, kun suunnitelmat piiloutuvat suunnitelmien sisään kuin maatuskat konsanaan ja ihmiskunta seisoo jälleen uudessa tienhaarassa?

Lukjanenko vie lukijan mukanaan maailmaansa, mutta immersiota säröttää ajoittain hänen tapansa kerrata tiettyjä ajatuksia ja näkökulmia, joskus samalla sivulla. Henkilöt avautuvat hieman hitaanlaisesti ja toisen osion jälkeen en ollut saanut vielä muodostettua kattavaa kokonaiskuvaa edes kaikista tärkeistä pelaajista. Siksipä viimeinen kolmannes olikin juhlaa, kun juonielementit alkoivat loksahdella toisiinsa kiinni ja sivuhenkilökaartikin sai tilaa relata ja juopotella, toisin sanoen muuttua todellisiksi henkilöiksi. Aloin välittää hahmoista juuri kun kävi selväksi, että kenet tahansa voidaan uhrata korkeamman päämäärän vuoksi.

Koska hyllyssäni on lukemattomia kirjoja, kuten sanonta kuuluu, luettavaa hamutessani valinnan varaa on rutkasti. Yleensä tartun johonkin science fiction -kirjaan, harvemmin fantasiaan ja kovin harvoin kauhuun. Siksi Yöpartio ei kauhufantasiagenreen kuuluvana ollut ilmiselvä valinta, mutta nyt sen luettuani en malta odottaa, milloin seuraava osa ilmestyy suomeksi. Onpa mielessä käväissyt ajatus siitäkin, josko sitä opettelisi venäjää… Avaus viisiosaiselle sarjalle, jota nyt on kerrottu vain Valon palvelijoiden näkökulmasta. Seuraavan kirjan nimi, Päiväpartio, vihjaa vielä synkemmistä visioista.

Yöpartio on melankolisen kiihkeä matka venäläisen sielun syvyyksiin, jossa eksistentiaalinen tuska turrutetaan vodkalla ja velvollisuudentunto painaa raskaana. Lukjanenko piiskaa kovasti inhimilliset yli-ihmisensä kohtaamaan paitsi Pimeyden voimat myös oman moraalinsa rajat.