Avainsana-arkisto: Batman

Batman: Pöllöjen hovi

Batman Pöllöjen hoviBatman: Pöllöjen hovi
Käsikirjoitus: Scott Snyder
Taide: Greg Capullo, Jonathan Glapion, FCO (värit)
Suomennos: Petri Silas
Egmont, 2013
ISBN: 978-952-233-693-4

Pari vuotta sitten DC Comics teki jälleen sen minkä parhaiten osaa, eli sääti sisäistä todellisuuttaan. Yhtä radikaalista vedosta ei ollut kysymys kuin vuoden 1985 Crisis of Infinite Earthsin tapauksessa, jolloin koko siihenastinen historia nollattiin ja kirjoitettiin uudelleen, mutta syntyhistorioita sormeiltiin nytkin tarpeen mukaan. Lisäksi kaikki vanhat lehdet loptettiin ja tilalle tuotiin 52 uutta sarjaa, joista jokainen alkoi numerosta 1. Niin päättyi jo 30-luvulta peräisin olevien Action Comicsin ja Detective Comicsin kunniakas numerointi.

Tällaisen pehmeän rebootin hyöty on siinä, että epämukavan monimutkaisia menneitä juonikuvioita voidaan yksinkertaistaa, tai jopa unohtaa kokonaan, vailla tarvetta määritellä aivan kaikkea uudelleen. Samalla avautuu takaportti tunkea mukaan aivan mitä elementtäjä käsikirjoittajat tahtovatkaan ilman, että se rikkoo jatkumoa vastaan, koska jatkumoahan vasta muodostetaan uudelleen. Näin ollen on täysin uskottavaa, että huhun mukaan salaperäinen Pöllöjen hovi olisi hallinnut Gotham Cityä parin sadan vuoden ajan ottamatta silti yhteen Batmanin kanssa.

"Haluaisitteko ostaa halvan miniatyyrivalomiekan?"

”Haluaisitteko ostaa halvan miniatyyrivalomiekan?”

Mitä Batmaniin tulee, hän on kovasti vakuuttunut siitä, että mitään Pöllöjen hovia ei ole olemassakaan, ja on myönnettävä, että aluksi todisteet sellaisen olemassaolon puolesta ovat aika hatarat. Lastenloruja kun harvemmin on syytä pitää puolueettomana ja luotettavana tietolähteenä (poikkeuksiakin on, kysykää vaikka Freddy Kruegerilta). Joka tapauksessa joku pomppii pöllöhaarniskassa pitkin kaupunkia tappaen ja räjäytellen aivan miten tahtoo. Sellaista peliä ei Lepis siedä.

Alussa tarina tempaa mukaansa. Bruce Waynella on suunnitelma Gothamin varalta ja se pitää sisällään paljon koreita, futuristisia rakennuksia. Häntä komppaa mies, joka halajaa Gothamin pormestariksi, joten kumpikin joutuu tulilinjalle tiettyjen tahojen halutessa säilyttää kaupunki sellaisena kuin se on. Tarinan tiimellyksessä kurkkaillaan Waynen suvun menneisyyteen, kaikki futaa kuin Strömsin saarella ja kerronta on kiivasta, mutta sitten Batman painuu maan alle.

Seuraa viikon mittainen trippi, kun huumattu ja riutuva viittaritari koluaa ympäri monimutkaista labyrinttia, josta löytyy muun muassa marmorista rakennettu Gothamin pienoismalli, murhattujen merkkihenkilöiden potretteja, valkeaan huoneeseen sijoitettuja ruumisarkkuja ja jättimäinen pöllö itkemässä suihkulähteeseen. Tällaiset käänteet voivat olla kiinnostavia, jos harhakuvien kiusaamasta sankarista tai häntä piinaavista voimista paljastetaan jotain uutta, jotain kiehtovaa. Jotain sellaista, mitä hahmon on kohdattava ymmärtääkseen itseään paremmin tai voittaakseen jonkin sisäisen kamppailunsa.

On ehkä paljon pyydetty, että Batmanin ytimestä löytyisi jotain uutta seitsemän vuosikymmenen jälkeen, eikä sieltä oikein löydykään. Senhän me jo tiesimmekin, että Bruce Wayne on kova kaveri. Niin kova että, Chuck Norris ei uskalla lukea Detective Comicsia iltakuuden jälkeen. Jos ratkaisu ongelmaan on lopulta vain purra hammasta, koko koettelemuksen merkitys hämärtyy.

Etenkin kuvien väritys on sekä kaunista että tunnelmallista katseltavaa. Kuvitystyylin muutos on valtaisaa, jos samaan aikaan vilkuilee näköispainosta 30 vuotta vanhoista Hämähäkkimies-lehdistä. Väripaletti ohjaa lukijan fiilistä yhtenä tärkeänä osana kerrontaa.

Godzilla vs. Bat-Godzilla

elokuvasta Godzilla vs. Bat-Godzilla

Ai niin. Luin kirjaa Elseworlds-tarinana, jatkumosta irrallisena iloitteluna. Kun tarina ei loppunutkaan ja viimeisellä sivulla räjäytettiin auki eräskin kuvainnollinen Pandoran lipas, olin sekä äimän käkenä että täpinöissäni. Jatkoa on luvassa syksyllä.

Pöllöjen hovi tarjoaa kiinnostavan katsauksen nykyhetken Gothamin todellisuuteen. Psykologisena jännärinä se ei pärjää yhtä vahvasti. Tuomio on kuitenkin positiivinen ja toivon tämän merkitsevän Batmanin edesottamusten tiivistä seuraamista myös pöllöjen huhuilujen joskus vaiettua.

Mainokset

Batman – Riivattu ritari

Batman Riivattu ritariBatman – Riivattu ritari
Käsikirjoitus: Jeph Loeb
Kuvitus: Tim Sale
Egmont, 2012
ISBN: 978-952-233-578-4

Lapsena sain käsiini Teräsmiehiä ja Hulkeja. Hulk johti Salattuihin sotiin, mikä puolestaan johti Marvel-maniaan. DC:n hahmot jäivät siinä rytäkässä sivuun. Batmanin löysin vasta Frank Millerin Yön ritarin paluun myötä.

Satunnaisen selailijan on helppo heitellä väitteitä, että yksi supersankariversumi ei eroa toisesta kovinkaan paljon. Molemmat ovat täynnä spandex-miehiä ja naisia, joilla on kuolontähtiluokan ryntäät ja naurettavan vähän vaatetta niitä peittämään. Moinen toteamus olisi tietenkin virheellinen. Eroavaisuuksia on paljonkin, kummankin Ison Firman hyväksi. Esimerkiksi DC:llä on Batman. Batmanin viholliset ovat hulluja.

Clark Kent oli kuin olikin oikeassa

Clark Kent oli kuin olikin oikeassa

Siinä missä tusinasuperrikollinen ryöstää pankin ja saa komeasti turpaan jo pankin portailla, Batmanin parhaimmat vastustajat elävät ihan omissa synkeissä todellisuuksissaan ja kurottelevat päänsisäisistä mustista syövereistään. Rahaa taotaan rikoksilla sivutuotteena. Jotain kertoo jo se, että suurinta osaa ei koskaan toimiteta vankilaan vaan suoraan Arkhamin vankimielisairaalaan.

Tällaisten kummajaisten seurassa Batman viettää Halloweenin toisensa jälkeen. Riivattu Ritari kertoo tästä kolme lyhyempää tarinaa. Voin vain toivoa, että tämä on päänavaus, jonka myötä Jeph Loebin ja Tim Salen muitakin Batman-sarjakuvia, kuten 13-osainen lepakkosaaga The Long Halloween, saadaan suomeksi.

Ensimmäinen ja samalla pisin tarina Pelot keskittyy Linnunpelättiin, jonka arsenaalin perustana seisoo kunnioitettava keko erilaisia pelkotiloja aiheuttavia kemikaaleja. Siinä on mies, joka sananmukaisesti kylvää pelkoa ympärilleen. Kemialliset yhdisteet ovat siitä ikäviä, että ne purevat biologisiin yksiköihin riippumatta siitä, pukeutuvatko nämä lentäviksi jyrsijöiksi vai eivät. Samaan aikaan Bruce Waynen elämään ilmaantuu kaunis nainen, joka varsin päättäväisesti aikoo myös jäädä. Tämä aiheuttaa tiettyä skismaa Alfredin kanssa Brucen tyytymättömyydeksi.

Linnunpelätin vuoro säikkyä

Linnunpelätin vuoro säikkyä

Seuraava episodi Hulluus taas kertoo Hullusta hatuntekijästä, jonka maailmaa hallinnoi Lewis Carrollin kertomus Liisasta ihmemaassa. Harmittomampi sekopää asuttaisi noita mielensä hämäriä nurkkia itsekseen, ne vaaralliset kiskovat päättäväisesti muita mukaansa, kuten vaikka nuoren tytön nimeltä Barbara. Väärä lääkitys tai ei, erityisen huonoa arvostelukykyä osoittaa se, jos saattaa Jim Gordonin ottotyttären vaaraan. Sillä saa peräänsä sekä poliisivoimat että yön ritarin. Hiukan jäin kaipaamaan Hatuntekijälle jotain muitakin tavoitteita kuin teekutsujen järjestäminen.

Viimeinen kokonaisuus Henget ammentaa samasta kaukalosta Charles Dickensin kanssa. Bruce Wayne painiskelee edelleen sisimmässään vanhempiensa murhan kanssa, kuten aiemmissakin osasissa. Siitä juontuu sisäinen pakko olla Batman ja se puolestaan tekee pahaa jälkeä normaalille elämälle. Tästä käyvät muistuttamassa Brucen psyyken palaset ottaen sellaisia hahmoja kuin Jokeri ja Myrkkymuratti. Näistä kolmesta kertomuksesta Henget antaa vähiten. Tässä olisi tarvittu muutama kymmenen sivua lisää tilaa ja Pingviiniä kiinnostavampi rikollinen puuhastelemaan jotain merkittävää.

Kuvitus on tarkkaa ja harkittua, värien käyttö sulavaa. Pidin etenkin siitä, kun tietyissä kohtauksissa värien määrä supistettiin minimiin. Se sai aikaan vanhan ajan tunnelman, kuin haalistuneet valokuvat.

Batman – Riivattu ritari osoittaa selvästi, miksi tarvitsemme lisää Loebin ja Salen lepakkojuttuja suomeksi.

Batman – Parhaat tarinat

Batman_Parhaat_tarinatBatman – Parhaat tarinat
Tekijät: Iso liuta kovia nimiä Batmanin historian varrelta.
Egmont, 2012
ISBN: 978-952-233-575-3

Mikä tahansa teos, jonka nimessä on mukana ”parhaat”, oli se sitten sarjakuva, levy tai vaikka novellikokoelma, kohtaa väistämättä kaksi toisiinsa liittyvää kysymystä.

1. ”Miksi tämä yksi juttu on mukana, tämähän ei kuulu parhaimpien joukkoon lainkaan?”

2. ”Tästähän puuttuu se minun suosikkini kokonaan! Miksi ihmeessä?”

Samoin kuin yksikään taistelusuunnitelma ei selviä kosketuksesta vihollisen kanssa, ainutkaan Parhaimmat-kokoelma ei selviä kosketuksesta lukijan kanssa. Purnaus on väistämätöntä. Koska tehtävässä on lopulta mahdotonta onnistua, voi kokoelman toimittaja valita itselleen sopivan teeman ja mennä sen mukaan.

Batman – Parhaat tarinat käsittää kaksitoista kertomusta viittaritarin elämän varrelta (en laske mukaan kaksisivuista alkuperän kertausta). Niitä yhdistävä teema on Batmanin inhimillisyys. Yleensähän Lepakkomies tulee, yrmistelee ja vetää turpaan, mutta tiettyinä hetkinä hänenkin kuorensa rakoilee paljastaen välittämistä. Se voi kohdistua pahoin loukkaantuneeseen Robiniin tai vähemmän pahaan konnaan tai, kuten tarinassa 24/7 nähdään, kaikkiin Bruce Waynen lähimmäisiin.

Lepakkokin sen tietää, ei työ tekemällä lopu

Lepakkokin sen tietää, ei työ tekemällä lopu

Kuten odottaa saattaa, uran alkupuolen seikkailut edustavat nimenomaan omaa aikaansa eivätkä millään pärjää vertailussa, jos standardiksi asetetaan nykyajan kerrontatapa. Mutta jos niin tekee, väliin jää esimerkiksi nostokurjen muuttuminen robotiksi, Kissanaisen venkoilu poliisin kaksoisagenttina ja pultit sankoon nakannut Batman, joka silkalla raivolla jättää piittaamatta luodinrei’istä nahassaan.

Huoli Robinin hyvinvoinnista, tai henkiinjäämisestä jos tarkempia ollaan, on keskeisenä vaikuttimena kolmessa stoorissa. (Yhdessä huolen kohteena on lelujuna.) Robinin kyllä ymmärtää hyvin, pääsihän yksi Batmanin suojateista hengestään äänestyksen myötä, kun lukijat halusivat saattaa todeksi Frank Millerin visioiman synkän tulevaisuuden sarjasta Yön ritarin paluu, jossa Robin on selvästi kuollut. Mitään Yön ritarin paluun kaltaisia pitempiä kokonaisuuksia ei tähän kirjaan ole otettu, vaan jokainen tarina toimii omilla ehdoillaan.

Batman-historioitsijan Les Danielsin esipuhe oli varsin valaiseva ja lopusta löytyvät tekijäesittelyt rautaa.

Batman – Parhaat tarinat oli kiva lukukokemus, muttei joidenkin muiden albumien tavoin jätä ajatteluelimeen sellaista kutkuttavaa kutsua lukea se heti uudelleen.

Loppuun olennainen huomio: Batmania ei luonut, toisin kuin etusivu antaa ymmärtää, Bob Kane. Sen loivat yhdessä Bon Kane ja BILL FINGER. Ettei totuus unohtuisi.

Jokeri

JokeriJokeri
Käsikirjoitus: Brian Azzarello
Kuvitus: Lee Bermejo
Egmont, 2012
ISBN: 978-952-233-470-1

Jokeri aloitti uransa murhissa möyrivänä psykopaattina, mutta taantui Comics Coden myötä keppostelevaksi konnaksi, joka ei ihmishenkeä riistänyt. Vasta 70-luvulle tultaessa Dennis O’Neilin ja Neal Adamsin käsittelyssä Jokeri sai takaisin alkuperäisen rakkautensa väkivaltaiseen kuolemaan ja on pysynyt valitsemallaan tiellä siitä pitäen.

Hänen kenties kuuluisin inkarnationsa tänä päivänä lienee Heath Ledgerin esitys Christopher Nolanin elokuvassa The Dark Knight vuodelta 2008. Filmissä Jokerilla on naamallaan Glasgow-hymy, joka saadaan aikaiseksi leikkaamalla suupielet auki korviin asti. Jäljelle jää arpi, joka luo selkäpiitä karmivan kestohymyvaikutelman. Visuaalisesti tuo on se sekopää, josta Brian Azzarello ja Lee Bermejo kertovat sarjakuvaromaanissaan Jokeri.

HahahaHAhaHahA HaHa HaHaHaHaa!

HahahaHAhaHahA HaHa HaHaHaHaa!

Jollakulla viiraa päässään vielä enemmän kuin Rikosten prinssillä, sillä Jokeri on päätetty vapauttaa Arkhamin vankimielisairaalasta. Miksi näin on, siihen ei puututa, eikä se edes ole tärkeää. Tärkeää on se, että psykopatian kalpeakasvoinen ruumiillistuma astelee hourulan porteista vapaana miehenä ja kenenkään estämättä takaisin maailmaan. Häntä vastaan on tullut Jonny Frost, joka haluaisi kovasti olla iso tekijä alamaailmassa. Te varmaan tiedätte sanonnan varovaisuudesta sen suhteen, mitä toivoo. Jonnysta tulee Jokerin luottomies. Autokuski. Lemmikki.

Kun Jokeri joutui Arkhamiin, kukaan ei enää uskonut näkevänsä häntä. Hänen alueensa ja operaationsa jaettiin. Kun Jokeri vastoin kaikkia odotuksia palaakin kentälle, hän haluaa omansa takaisin. Avukseen hän rekrytoi Batman-mythoksesta tutun Crocin ja tämän jengin. Sen jälkeen tiellä ei seiso edes Pingviini tai Kaksikasvo.

Sarjakuva on raaka, hyvin raaka. Väkivalta on graafista ja sitä tursuaa mitä erilaisimmissa muodoissa sivu sivun jälkeen. Tutuilta hahmoilta on riistetty kaikkinainen kepeys, jäljellä on vain rumat puolet. Batmania ei juuri näy, tämä on Jokerin show. Se show on brutaali. En vieläkään voi väittää ymmärtäväni Jokerin sielunelämää. Mikä on varmaan hyvä juttu. Mutta ymmärrän sitä hieman paremmin. Se pelottaa.

Kyseessä on Elseworlds-tarina, toisin sanoen se ei sijoitu virallisessa jatkumossa mihinkään. Aiemmat tapahtumat vidaan temmata tuulesta eikä ole mitään takeita siitä, että ikoniset hahmot selviäisivät viimeiselle sivulle saakka. Juuri sitä Jokerin hulluus kaipaakin, nimittäin epävarmuudesta kumpuavan avoimen shekin riehua ympäri Gothamia.

Kun loppu koittaa, se ei armahda. Se vain koittaa.