Avainsana-arkisto: Jokeri

Batman – Parhaat tarinat

Batman_Parhaat_tarinatBatman – Parhaat tarinat
Tekijät: Iso liuta kovia nimiä Batmanin historian varrelta.
Egmont, 2012
ISBN: 978-952-233-575-3

Mikä tahansa teos, jonka nimessä on mukana ”parhaat”, oli se sitten sarjakuva, levy tai vaikka novellikokoelma, kohtaa väistämättä kaksi toisiinsa liittyvää kysymystä.

1. ”Miksi tämä yksi juttu on mukana, tämähän ei kuulu parhaimpien joukkoon lainkaan?”

2. ”Tästähän puuttuu se minun suosikkini kokonaan! Miksi ihmeessä?”

Samoin kuin yksikään taistelusuunnitelma ei selviä kosketuksesta vihollisen kanssa, ainutkaan Parhaimmat-kokoelma ei selviä kosketuksesta lukijan kanssa. Purnaus on väistämätöntä. Koska tehtävässä on lopulta mahdotonta onnistua, voi kokoelman toimittaja valita itselleen sopivan teeman ja mennä sen mukaan.

Batman – Parhaat tarinat käsittää kaksitoista kertomusta viittaritarin elämän varrelta (en laske mukaan kaksisivuista alkuperän kertausta). Niitä yhdistävä teema on Batmanin inhimillisyys. Yleensähän Lepakkomies tulee, yrmistelee ja vetää turpaan, mutta tiettyinä hetkinä hänenkin kuorensa rakoilee paljastaen välittämistä. Se voi kohdistua pahoin loukkaantuneeseen Robiniin tai vähemmän pahaan konnaan tai, kuten tarinassa 24/7 nähdään, kaikkiin Bruce Waynen lähimmäisiin.

Lepakkokin sen tietää, ei työ tekemällä lopu

Lepakkokin sen tietää, ei työ tekemällä lopu

Kuten odottaa saattaa, uran alkupuolen seikkailut edustavat nimenomaan omaa aikaansa eivätkä millään pärjää vertailussa, jos standardiksi asetetaan nykyajan kerrontatapa. Mutta jos niin tekee, väliin jää esimerkiksi nostokurjen muuttuminen robotiksi, Kissanaisen venkoilu poliisin kaksoisagenttina ja pultit sankoon nakannut Batman, joka silkalla raivolla jättää piittaamatta luodinrei’istä nahassaan.

Huoli Robinin hyvinvoinnista, tai henkiinjäämisestä jos tarkempia ollaan, on keskeisenä vaikuttimena kolmessa stoorissa. (Yhdessä huolen kohteena on lelujuna.) Robinin kyllä ymmärtää hyvin, pääsihän yksi Batmanin suojateista hengestään äänestyksen myötä, kun lukijat halusivat saattaa todeksi Frank Millerin visioiman synkän tulevaisuuden sarjasta Yön ritarin paluu, jossa Robin on selvästi kuollut. Mitään Yön ritarin paluun kaltaisia pitempiä kokonaisuuksia ei tähän kirjaan ole otettu, vaan jokainen tarina toimii omilla ehdoillaan.

Batman-historioitsijan Les Danielsin esipuhe oli varsin valaiseva ja lopusta löytyvät tekijäesittelyt rautaa.

Batman – Parhaat tarinat oli kiva lukukokemus, muttei joidenkin muiden albumien tavoin jätä ajatteluelimeen sellaista kutkuttavaa kutsua lukea se heti uudelleen.

Loppuun olennainen huomio: Batmania ei luonut, toisin kuin etusivu antaa ymmärtää, Bob Kane. Sen loivat yhdessä Bon Kane ja BILL FINGER. Ettei totuus unohtuisi.

Jokeri

JokeriJokeri
Käsikirjoitus: Brian Azzarello
Kuvitus: Lee Bermejo
Egmont, 2012
ISBN: 978-952-233-470-1

Jokeri aloitti uransa murhissa möyrivänä psykopaattina, mutta taantui Comics Coden myötä keppostelevaksi konnaksi, joka ei ihmishenkeä riistänyt. Vasta 70-luvulle tultaessa Dennis O’Neilin ja Neal Adamsin käsittelyssä Jokeri sai takaisin alkuperäisen rakkautensa väkivaltaiseen kuolemaan ja on pysynyt valitsemallaan tiellä siitä pitäen.

Hänen kenties kuuluisin inkarnationsa tänä päivänä lienee Heath Ledgerin esitys Christopher Nolanin elokuvassa The Dark Knight vuodelta 2008. Filmissä Jokerilla on naamallaan Glasgow-hymy, joka saadaan aikaiseksi leikkaamalla suupielet auki korviin asti. Jäljelle jää arpi, joka luo selkäpiitä karmivan kestohymyvaikutelman. Visuaalisesti tuo on se sekopää, josta Brian Azzarello ja Lee Bermejo kertovat sarjakuvaromaanissaan Jokeri.

HahahaHAhaHahA HaHa HaHaHaHaa!

HahahaHAhaHahA HaHa HaHaHaHaa!

Jollakulla viiraa päässään vielä enemmän kuin Rikosten prinssillä, sillä Jokeri on päätetty vapauttaa Arkhamin vankimielisairaalasta. Miksi näin on, siihen ei puututa, eikä se edes ole tärkeää. Tärkeää on se, että psykopatian kalpeakasvoinen ruumiillistuma astelee hourulan porteista vapaana miehenä ja kenenkään estämättä takaisin maailmaan. Häntä vastaan on tullut Jonny Frost, joka haluaisi kovasti olla iso tekijä alamaailmassa. Te varmaan tiedätte sanonnan varovaisuudesta sen suhteen, mitä toivoo. Jonnysta tulee Jokerin luottomies. Autokuski. Lemmikki.

Kun Jokeri joutui Arkhamiin, kukaan ei enää uskonut näkevänsä häntä. Hänen alueensa ja operaationsa jaettiin. Kun Jokeri vastoin kaikkia odotuksia palaakin kentälle, hän haluaa omansa takaisin. Avukseen hän rekrytoi Batman-mythoksesta tutun Crocin ja tämän jengin. Sen jälkeen tiellä ei seiso edes Pingviini tai Kaksikasvo.

Sarjakuva on raaka, hyvin raaka. Väkivalta on graafista ja sitä tursuaa mitä erilaisimmissa muodoissa sivu sivun jälkeen. Tutuilta hahmoilta on riistetty kaikkinainen kepeys, jäljellä on vain rumat puolet. Batmania ei juuri näy, tämä on Jokerin show. Se show on brutaali. En vieläkään voi väittää ymmärtäväni Jokerin sielunelämää. Mikä on varmaan hyvä juttu. Mutta ymmärrän sitä hieman paremmin. Se pelottaa.

Kyseessä on Elseworlds-tarina, toisin sanoen se ei sijoitu virallisessa jatkumossa mihinkään. Aiemmat tapahtumat vidaan temmata tuulesta eikä ole mitään takeita siitä, että ikoniset hahmot selviäisivät viimeiselle sivulle saakka. Juuri sitä Jokerin hulluus kaipaakin, nimittäin epävarmuudesta kumpuavan avoimen shekin riehua ympäri Gothamia.

Kun loppu koittaa, se ei armahda. Se vain koittaa.