Aihearkisto: Raapaleprojekti 2020

Raapale 518: Hakemuksenne on käsitelty

Hakemuksenne on käsitelty

Arvoisa vastaanottaja K.,

Olemme vastaanottaneet työttömyyshurmahakemuksenne ja käsitelleet sen asianmukaisesti.

Hakemus tulostettiin paperille, kolmena kappaleena. Siitä tehtiin paperilennokki (vain yhdestä kappaleesta), joka heitettiin Viraston neljännen kerroksen ikkunasta ulos. Lennokki kaarsi takaisin rakennukseen toisen kerroksen tuuletusräppänästä ja jatkoi matkaa analyysihuoneen suurteholasereihin. Hakemus pilkkoutui kirjaimiksi, jotka vangittiin vahvaan sähkökenttään. Veikkauksen Lotto-arvontakone (palautamme sen lauantaiksi) poimi silppupilvestä 420 kirjainta, jotka ammuttiin tarkkuusilmasuihkulla takaseinällä roikkuvaan liimapaperiin. Sanoista muodostui runo, jota pääjohtajamme luonnehti termillä ”kaunis”.

Hakemuksenne on näin ollen hyväksytty.

Mahdolliset valitukset voi osoittaa SKS:n kansanrunousarkistoon. Valitusten tulee olla nelipolvitrokeemuodossa ja ne on esitettävä ääneen.

Terveisin,

S. Syntilä
Viraston aliviskaali, työttömyyshurmaosaston debutantti, diletantti, desantti, dosentti

Raapale 517: SETI

SETI

– Mitä teleskooppi tänään näyttää?
– Samaa vanhaa.
– Hemmetti, minä kun olin varma, että niin isolla laitteella saisimme tuloksia.
– Sinä oletkin optimisti.
– Peilejä hiottiin vuosia, ja niiden lähettäminen avaruuteen oli käsittämätön urakka.
– Ihan kuin olisit itse joutunut ne kantamaan kiertoradalle.
– Valitsemamme tähdet ovat kaikkein lupaavimpia kohteita.
– Vedystä ne kaikki koostuvat.
– Ja silti kolmen vuoden aikana emme ole löytäneet jälkeäkään siitä mitä etsimme.
– Niin se on.
– Anna kun minäkin, tämän kerran, katson niitä tuloksia.
– Siitä vain. Mutta et pidä näkemästäsi.
– Mitä… ihmettä. Tuohan on planeetta. Maa!
– Kiinnitin teleskooppiin myös peruutuspeilin.
– Mutta sinähän olet koko ajan väittänyt…
– Ja ollut oikeassa. Ei jälkeäkään älyllisestä elämästä.

Raapale 516: Kitkakerroin

Kitkakerroin

Töissä on pitkä päivä. Muut ovat jo lähteneet kotiin, mutta minä väännän vielä raporttia aamun kokoukseen. Pakko pitää tauko.

Tartun istuimen reunoihin ja potkaisen itseni keskikäytävälle. Katselen katossa surisevia loisteputkia ja pyörin hitaasti ympäri.

Jotkut epäilevät, että maailmankaikkeus on simulaation. Ohjelmoitu. Olenko minä aliohjelma? Mitä jos saisin pääkäyttäjäoikeudet?

”Universumi, poista lattiakitka”, sanon ääneen. Tuoli lähtee valumaan kohti takaseinää. Niin, rakennus on tuskin havaittavasti kallistunut kohti jokirantaa.

Painan jalan maahan. Ei vaikutusta. Vauhti kiihtyy, pian törmään. ”Ei seinään”, kiljaisen. Tuoli sinkoutuu kuudennesta kerroksesta ulkoilmaan. ”Ei alas”, karjun. ”Ylös!”

Kellun tähtimeressä. Keuhkoja pakottaa. Huokaan käskyn: ”Simulaatio seis.” Universumi jähmettyy.

Paitsi oma tajuntani.

Raapale 515: Bibliomaanien lopullinen kohtalo

Bibliomaanien lopullinen kohtalo

– Sinusta ei ole kuulunut mitään aikoihin.
– Olisiko sitten pitänyt?
– Olet jättänyt väliin paitsi vuoden kaikki kirjamessut myös dekkaristien kokoontumisajot ja scifipeikkojen conit, eivätkä yhteiset tuttavamme antikvaarien kassakoneiden takanakaan tunnusta vieneensä sinun rahojasi moneen aikaan. Et kai ole kirjankeräystä kokonaan hylännyt?
– Olen jalostanut kokoelmaani kokonaan uuteen suuntaan.
– Siihenkö et enää tarvitse kirjakauppiaita?
– Suoraan sanoen en.
– Et kai ole äänikirjoihin sortunut?
– En tietenkään?
– Tai vielä pahempaa, niihin sähköniteisiin?
– Uusmodernistista hömppää.
– No mitä sitten?
– Olen ryhtynyt keräämään imaginäärisiä kirjoja.
– Mitä helvettiä?
– Siis kuvitteellisia. Tilaa säästyy, eikä perikunnan tarvitse ajaa niitä tunkiolle yön pimeydessä.
– Sinähän olet tullut umpihulluksi.
– Se on jokaisen bibliomaanin lopullinen kohtalo.

Raapale 514: Palovakuutustapaus

Palovakuutustapaus

Selvitys:

Automaattinen imuri poltti talomme.

Lasten kasvettua aikuisiksi lähiöelämä alkoi ahdistaa. Niinpä muutimme. Löysimme Uuden Englannin perukoilta rustiikin puutalon, joka oli peräisin siirtomaakaudelta asti. Sitä oli pidetty hyvässä kunnossa. Päätimme tehdä vain pientä pintaremonttia.

Olohuoneesta halusimme uniikin. Keksimme, että maalaisimme lattiaan kivoja kuvioita. Mutta millaisia? Tribaaleja, kiinalaisia horoskooppimerkkejä, nuolenpääkirjoitusta? Edelliseltä asukkaalta hyllyyn jäänyt ikivanha kirja ratkaisi pulmamme. Kopioimme siitä esoteerisia symboleja summamutikassa lattian täyteen. Ja lakkakerros päälle.

Yöllä heräsimme tärinään. Maanjäristyskö? Syöksyimme makuuhuoneesta olohuoneeseen, ja pysähdyimme.

Ahkera Roombamme imuroi tyytyväisenä demonisessa valossa kylpien. Sen harjat linkittivät symbolin aina seuraavaan. Kuvion hohka roihahti liekkimereksi. Pakenimme ikkunasta.

Päätös:

Vakuutus ei kata muinaistenkaan jumalten tekosia.

Raapale 513: CAPTCHA!

CAPTCHA!

Kukaan ei halua nettisaitilleen mainosrobotteja. Jos yksikin pääsee läpi, joku kaunis aamu jokaiseen keskusteluun on ilmestynyt kommentti tyyliin ”tilaa komea varapenis Bangkokista, useita eri värejä”. Viestejä saa sitten ylläpito poistella pitkin päivää bännättyään ensin murhetta aiheuttaneen spämmi-accon.

Tämän vuoksi saittirekisteröinteihin alettiin sisällyttää robotintorjuntamenetelmiä. Piti ruksittaa laatikko ”En ole robotti” tai valita kuvagalleriasta kaikki kuvat, joissa esiintyi puu tai auto tai vaikka jäätelö. Ihmiset läpäisivät testin, ohjelmat eivät.

Kun paljastui, että datalla myös koulutettiin tekoälyjen hahmontunnistusta, pidin sitä hyvänä juttuna. Mutta nyt epäilyttää.

Olen rekisteröitymässä uuden pelifirman sivustolle. Ruudulla on liuta kuvia. ”Valitse ne paikat, joihin voisit piiloutua robottien vallankumouksen aikana.”

Raapale 512: Työmatkaaja

Työmatkaaja

madan katulamppujen loisteessa
vaihteisto rasahtaa
vaihdan pienemmälle
etteivät virtuaalihippiäiset
katoa ruudulta

pyydystän ne kaikki

sormia nipistää, ei kaikkia, vain niitä
jotka pilkottavat hanskan keskireiästä
peli vaatii sormikosketusta
taktista taktaalia
ja minähän pelaan vaikka hyy kuuraa parran

Gamer 4 life, yo

tornitalon kohdalla
tempaisen oikeaan
puikkelehdin kerrostalojen väliin
kiskaisen naukut matista
tänään en mene töihin
tai en ainakaan ajoissa

töissä ei saa esiintyä humalassa

korttelisokkelo jatkuu
ja jatkuu
ehkä se laajenee
kuin maailmankaikkeus
syöksyn eteenpäin
tahdon tavoittaa sen laidan

kelvinit vähenevät
jäädyn sisältä
kohti pintaa
jarrutan
kaikki särkyy
a t o m e i k s i
jälkeen jää teksti
”tämä juoma on jo käytössä”
ja taskumatti puolillaan jaloviinaa

Raapale 511: Iloinen tulitus

Iloinen tulitus

Yllätyksekseni tytöt eivät halunneet lähteä katsomaan raketteja jokirantaan, joten kaadan kahvini joukkoon ”aikuisten tulilientä”. Mutta kun puoliyö lähestyy, tytöt ilmestyvät toppavaatteissa olohuoneeseen ja häätävät minutkin ulkotamineisiin.

”Ei täältä näe ilotulitusta, mäki on välissä”, sanon ja kiskon saapikkaat jalkaani.

”Me tehtiin oma”, sanoo Milla.

”Äänetön, ettei koirat pelkää”, sanoo Meri.

Takapihan lumesta sinkoaa lasereita taivaalle. Siellä taitaa keikkua lennokkipeilejä, sillä laserit alkavat kimpoilla ympäriinsä. Kuvio muuttaa väriä ja muotoa, monimutkaistuu koko ajan. Kaunista!

Punertava kuvio päästää särähtävän äänen.

Maa vavahtaa. Lumihankeen aukeaa hornanliekkejä hohkaava railo. Sieltä kurottuu valtava, hamuava koura. Hörppään lasistani ja lykkään sen ojennettuun käteen.

”Hyvää uuttavuotta sinullekin”, huikkaan.

Raapale 510: Vieras tähtiportin takaa

Vieras tähtiportin takaa

Kerran jumala puhui minulle.

Ovelle koputettiin. Mustakulmainen, parrakas mies työnsi minut syrjään ja astui sisään. Hänen rintansa kohoili ja otsa kiilsi hiestä kuin kiivaan paon jälkeen.

Olohuoneessa hän ojensi minulle koristeellisen saviruukun. Mies sanoi, että minun tuli vartioida sitä henkeni uhalla, kunnes hän palaisi hakemaan sitä. Avata ruukkua ei saanut, tai saisin päälleni Ran kirouksen. Myöhemmin sain tietää, että niitä kutsutaan kanooppiastioiksi, joihin säilöttiin muinaisuudessa vainajien sisäelimiä. Miehen puhuessa hänen silmänsä välkähtivät, ja lankesin polvilleni. Kun rohkenin kohottaa katseeni, hän oli jo tiessään.

Siitä on vuosikymmeniä.

Joskus painan ruukun korvaani vasten. Värähdän aina.

”Päästä minut ulos, kuolevainen”, toinen jumala kuiskaa.