Aihearkisto: Raapaleprojekti 2020

Raapale 511: Iloinen tulitus

Iloinen tulitus

Yllätyksekseni tytöt eivät halunneet lähteä katsomaan raketteja jokirantaan, joten kaadan kahvini joukkoon ”aikuisten tulilientä”. Mutta kun puoliyö lähestyy, tytöt ilmestyvät toppavaatteissa olohuoneeseen ja häätävät minutkin ulkotamineisiin.

”Ei täältä näe ilotulitusta, mäki on välissä”, sanon ja kiskon saapikkaat jalkaani.

”Me tehtiin oma”, sanoo Milla.

”Äänetön, ettei koirat pelkää”, sanoo Meri.

Takapihan lumesta sinkoaa lasereita taivaalle. Siellä taitaa keikkua lennokkipeilejä, sillä laserit alkavat kimpoilla ympäriinsä. Kuvio muuttaa väriä ja muotoa, monimutkaistuu koko ajan. Kaunista!

Punertava kuvio päästää särähtävän äänen.

Maa vavahtaa. Lumihankeen aukeaa hornanliekkejä hohkaava railo. Sieltä kurottuu valtava, hamuava koura. Hörppään lasistani ja lykkään sen ojennettuun käteen.

”Hyvää uuttavuotta sinullekin”, huikkaan.

Raapale 510: Vieras tähtiportin takaa

Vieras tähtiportin takaa

Kerran jumala puhui minulle.

Ovelle koputettiin. Mustakulmainen, parrakas mies työnsi minut syrjään ja astui sisään. Hänen rintansa kohoili ja otsa kiilsi hiestä kuin kiivaan paon jälkeen.

Olohuoneessa hän ojensi minulle koristeellisen saviruukun. Mies sanoi, että minun tuli vartioida sitä henkeni uhalla, kunnes hän palaisi hakemaan sitä. Avata ruukkua ei saanut, tai saisin päälleni Ran kirouksen. Myöhemmin sain tietää, että niitä kutsutaan kanooppiastioiksi, joihin säilöttiin muinaisuudessa vainajien sisäelimiä. Miehen puhuessa hänen silmänsä välkähtivät, ja lankesin polvilleni. Kun rohkenin kohottaa katseeni, hän oli jo tiessään.

Siitä on vuosikymmeniä.

Joskus painan ruukun korvaani vasten. Värähdän aina.

”Päästä minut ulos, kuolevainen”, toinen jumala kuiskaa.