Patsasvartio
Astun halliin pälyillen. Mikään ei liiku. Hivuttaudun eteenpäin käsi valmiina tempaisemaan aseen esiin pienimmästäkin merkistä. Mutta kuulen vain omien askelteni kaiun.
Pahaenteiset patsaat seuraavat jalustoiltaan kulkuani kuin arvioiden, olenko minä arvollinen kävelemään heidän keskuudessaan, vaikka vain harva niistä edes muistuttaa ihmistä. Suurin osa on kammottavia epäsikiöitä, syntyneet ihmisten ja jonkin sanoinkuvaamattoman liitosta. Kuin vangittuna ikiaikaiseen vartioonsa. Mikä kieroutunut mieli on ne loihtinut, mistä epäpyhästä lähteestä hänen kuvottava innoituksensa on kummunnut?
Jähmetyn paikoilleni. Liikahtiko jokin näkökenttäni rajalla? Tiesin tämän. Ne tai minä. Vedän moukarin Fjällrävenin repustani. Taistoon!
Seuraavana päivänä lööppi kirkuu: ”Museovieras hakkasi nykytaiteen mestarin palkitun työn kappaleiksi keskellä kirkasta päivää”
Routakoto 