Me Rosvolat ja vaakunaväijy
Siri Kolu
Otava, 2013
ISBN: 978-951-1-27410-0
Järjestyksessä neljäs Me Rosvolat -kirja alkaa jo kaivata tuekseen sarjan aiempia osia. Siinä missä Konnakaraoke ja Iso-Hemmin arkku pärjäilivät aika pitkälti omillaan, Vaakunaväijyssä vyöryy eteen sellainen määrä nimiä ja varhempia tapahtumia, että taustatiedot alkavat houkuttaa.
Tarinan alussa Viljalla on hallussaan legendaarisen rosvo-oppaan molemmat puolikkaat, mutta toinen niistä on suljettu laatikkoon, jonka avaamiseksi tarvitaan nippu tavuja. Nuo tavut on vuosikymmeniä sitten jaettu eri rosvoperheiden säilytettäviksi ja nyt ne täytyy kaivaa kaikki esiin. Tehtävä ei ole helppo, sillä Rosvoloilla ja Viljalla on aiempien tapahtumien myötä mennyt sukset pahasti ristiin melkein kaikkien muiden rosvosukujen kanssa. Toisaalta, eihän se nyt olisi jännittävää, jos homma hoituisi muutamalla puhelinsoitolla.
Ehdottomasti parasta antia on muiden, pitkään paitsiossa istuneiden rosvosukujen päästäminen irti. Sen sijaan, että heitä kohdattaisiin kesäpäivillä kilpailulajien melskeessä, Viljan täytyy henkilökohtaisesti mennä tapaamaan jokaista, vaihtuvin saattajin. Tämä luonnollisesti antaa kaikille muille kotikenttäedun, lukijalle enemmän jännitystä ja kirjailijalle tilaisuuden esitellä sivuhenkilökaartia syvemmin. Savon Toppareiden kanssa heitetään puukkoa, Levandereilla saunotaan ja Pärnäsillä keskustellaan adoptiosta. Mutta vaikka joidenkin tahojen kanssa solmitaan ystävällisempiä suhteita, ei todellisista vihollisistakaan pääse tulemaan pulaa.
Oma kehityskaarensa on Viljan perhe. Heille on juuri selvinnyt oma muinainen rosvotaustansa ja jotenkin asiaan kuuluisi tietty muutosvastarinta. Mutta Siri Kolu ei lähde sellaisille turhaa angstia huokuvilla poluille lainkaan. Viljan aiemmin kerrassaan sietämätön sisko Vanamo aloittaa omat treeninsä ja vanhemmatkin pääsevät äksöniin kiinni. Tämä on yksi sarjan valteista: Vaikka eteen tulee pahojakin paikkoja, niihn ei jäädä räytymään. Pirtsakasti eteenpäin!
Vaakunaväijy jatkaa hyvin onnistuneesti Me Rosvolat -sarjaa ja elävöittää maailmaa yhä syvemmin, mutta kuten mainittu, viittaa menneisiin tapahtumiin jo siinä määrin, että tästä ei ehkä sarjan lukemista kannata aloittaa. Tämä ei ole mikään huono asia, sillä myös aiemmat kirjat ovat riemastuttavia ja mikä tahansa syy lukea ne kelpaa vallan mainiosti.
Olis kivaa ett mul ois siri kolun kaikki kirjat
Myönnän, se on kivaa. Vaikkakin ensimmäinen (ei-Rosvolat) kirja minultakin puuttuu. Onneksi nyt on sellainen aika vuodesta, että oikeille tahoille osoitetut toivomukset saattavat poikia haluttuja kirjoja loppukuusta. 🙂