Pakanat

Pakanat, ensimmäinen kirja
Tuomas Myllylä
Musta Ritari, 2012
ISBN: 978-952-6630-02-1

Fiktiiviset tarinat opettavat meille asioita kulttuureista, joita on joskus ollut tai on jossain muualla. Asioita, joilla ei ole meille enää käytännön merkitystä. Yksi tällainen asia on verikosto ja miten se tehdään. Jos lähdetään tuhoamaan sukua, se epäilemättä kannattaa hoitaa viimeisen päälle. Toisaalta jos kaikki toimisivat näin, moni tarinoista jäisi kertomatta. Kuten Pakanat.

Pakanalle jumaluudet eivät ole niin nökönuukaa

Eletään vuotta 932 jKr. Hyypiän suku tulee ja jyrää Halikot. Ari-poikakin on saamassa matkalippua Tuonelaan, kun yksi ryöväreistä vaatii hänet itselleen. Pohjolan orjista maksetaan hopeaa idän perukoilla. Koska Hyypiän suvun päämies ei ole lukenut TvTropesia, hän suostuu. Kymmenen vuoden kuluttua Ari palaa pienen joukon kanssa Suomen maille ja pykää asujaimet hämäläisten nurkille. On aika alkaa tasailla puntteja. Vendetta päätyy nopeasti Suomen kuninkaan käräjille käsiteltäväksi, jossa itse Väinämöinen kuuntelee todistajia, joiden kertomuksista iso osa albumia muodostuu. Takaumat kertovat, miten Arista tuli se mies, joka hän nyt aikuisena on.

Taustalla pyörii myös politiikkaa, koska länsinaapurilla Ruotsilla on intressjeä itäisiä metsäläisiä kohtaan ja kuninkaan poika Väinö ei hänkään ole lämpimissä väleissä isänsä kanssa. Tämä kasvattaa heti mahdollisten seurausten laajuutta parin talon välisistä kähinöistä kansainväiselle tasolle, mitä se sitten joskus ennen vuotta tuhat näillä raukoilla rajoilla tarkoittikaan.

Ari ”Jalo” Halikko osoittaa, ettei ole itse oppinut mitään.

Hahmot ovat hyvin onnistuneita. Motiiveja piisaa, sekä riittävä määrä luonteen syvyyttä. Takaumat rytmittävät kerrontaa ja lukija kulkee tarinan imussa huomaamattaan viimeiselle sivulle vain todetakseen, että tämä tosiaan oli ensimmäinen kirja. Tarina jatkuu seuraavassa, jota itse jäin jo malttamattomana odottamaan.

Tuomas Myllylän karhea jälki sopii nimenomaan tällaisiin historiallisiin visioihin, kuten Pakanat ja Rhenus. Nuorempana en pitänyt tällaisesta tyylistä lainkaan, mutta nyt näen selvästi, että siloitellumpi ja siistitympi piirros ei toisi esiin sitä elämän rujoutta läheskään yhtä hyvin. Metsäläisellä on tukka pesemättä, hampaita puuttuu eivätkä vaatteetkaan ole tahrattomia.

Pakanat nostaa minun kirjoissani Tuomas Myllylän nimeksi, jonka tuotantoa aion tästä lähin seurata haukkana. Kaksi onnistunutta albumia on vahva merkki siitä, että viihdyn jatkossakin.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s