Avainsana-arkisto: Shin’ichi Hoshi

Avaruuden terveisiä

Avaruuden terveisiäAvaruuden terveisiä (Ucho no aisatsu)
Shin’ichi Hoshi
Seumentaja: Tuula Moilanen
sharda, 2000
ISBN: 951-97960-5-3

Shin’ichi Hoshin merkitystä Japanilaisen science fictionin kehitykselle ei voi liiaksi korostaa. Hän oli perustamassa ensimmäistä alan fanzinea ja ryhtyi itse Japanin ensimmäiseksi täysipäiväseksi scifikirjailijaksi. Elämänsä aikana hän kirjoitti yli tuhat lyhytnovellia. Sellaisen miehen luulisi olevan tuttu edes nimenä alan vähääkään vakavammille harrastajille, mutta länsimainen scifikulttuuri keskittyy edelleen vahvasti anglosaksiseen perinteeseen. Minäkin kuulin herra Hoshista vasta vuonna 2000, kun Sharda julkaisi häneltä novellikokoelman Avaruuden terveisiä.

Se tempaisi ilmat pihalle.

Kuten myös kirjan alkusanat huomauttavat, Hoshin tapana on kuvata tapahtumia ulkoapäin. Hän ei heittäydy hahmojen sisään ja tarjoa tiukkoja näkökulmia, vaan keskittyy kuvaamaan tapahtumia etäältä. Aiheet ovat monasti yleismaailmallisia ja filosofisia. Millaista piinaa alemmuudentunne aiheuttaa, ja mitä jos sen saisi parannettua? Miten käy talouden, jos ihmiset ovat tyytyväisiä siihen, mitä heillä jo on, eivätkä kuluta? Onko moraalisesti oikein pakottaa heidät kuluttamaan? Mitä jos tupakka katoaisi maailmasta uudenvuoden jälkeen?

Katsellessamme moisia tilanteita kaukaa voimme nauraa kirjailijan itsensä mukana ihmisille, jotka törmäilevät onnettomasta tilanteesta toiseen, ja välttyä huomaamasta edes hetkeksi, että kuulumme itse juuri siihen ihmiskuntaan, jonka heikkoudet meitä niin huvittavat. Mutta onhan se huvittavaa, se posketon ahneus ja kaikki se kehnoista elämänvalinnoista kumpuava ihmisen kykenemättömyys saavuttaa korkeampia ideaaleja. Ja jos ne saavutetaankin, onko elämä silti lopulta niin paljon parempaa? Hoshi vastailee näihin ja moniin muihin kysymyksiin viekkaana kuin uneen ilmestyvä kettu.

Novellikokoelman taitto poikkeaa jonkin verran totutusta, esimerkiksi pitkät repliikit on sisennetty joka riviltä, ja repliikkiin liittyvä lause on siirretty alkamaan omalta, sisentämättömältä riviltään. Tätä en pidä heikkoutena, sillä se korostaa hauskasti kokoelman vierasperäisyyttä.

Toinen tällaista muukalaismaisuutta korostava seikka on Tuula Moilasen käännöksestä välittyvä japanilaisuus, jossa tietyt kielen ominaisuudet ja puhetavat on käännetty suoraan yrittämättä sovittaa niitä suomalaiseen ilmaisuun. Ratkaisu on oikea, sillä kulttuurit eivät käänny toisille kulttuureille yksi yhteen. Erikoislaatuinen kieli muistuttaa lukijaa siitä, että myös näkökulma maailmaan poikkeaa arkipäivän totutusta.

Luettuani Avaruuden terveiset nyt uudelleen huomaan, miten paljon Hoshin tekstit ovat vaikuttaneet omiin tarinoihini ja tapaan kertoa. Ei liene liioiteltua sanoa, että ilman Hoshin tuhannen tarinan esimerkkiä en olisi kenties ryhtynyt raapaleprojektiini, jonka myötä kirjoitin yhden raapaleen vuoden joka päivä. Ja vaikutti hänen työnsä minuun kirjoittajana jo silloin vuosia sitten, kirjoitinhan minä hänen innoittamanaan novellin Vaali-ilta (Marvin 4/2001), jossa ihmisiin viitataan vain yhdellä kirjaimella.

Avaruuden terveisiä sisältää 35 novellia, joista parhaimmat jäävät päähän kutkuttamaan päivä- tai jopa viikkokausiksi. Osa kirjan sisällöstä on julkaistu Turun Science fiction Seuran Spin-lehdessä joskus 2000-luvun alussa, kun sain kirjan kustantajalta luvan laittaa niitä lehteen niin paljon kuin halusin. Spinin vanhoja numeroita lienee edelleen kaupan, mikä vihjeeksi mainittakoon niille, joille kirjan itsensä löytäminen osoittautuu liian hankalaksi palaksi.

Vaali-ilta

Vaali-ilta

Kuva: Terhi Säilä

Kuva: Terhi Säilä

Katu oli tyhjillään ja vain lamput seisoivat uskollisesti vartioimassa olemattomia kulkijoita. Mies asteli halki leppeän kesäillan kohti kaupungin laidalla sijaitsevaa kerrostaloa, jossa hän asui. Hän oli istunut baarissa olutta juoden, kunnes ei ollut enää kestänyt muiden asiakkaiden keskustelua tämän illan suuresta tapahtumasta.
Minne tahansa hän oli siirtynytkin – baaritiskille tai syrjäiseen pöytään – aina joku oli tullut puhumaan vaaleista tai Kandidaateista. Oman aikansa hän oli aina jaksanut olla kiinnostunut aiheesta, olihan hän kuuluisa valtiotieteiden tutkija, mutta lopulta hän oli aina tympääntynyt. Keskustelut olivat kulkeneet aina samoja latuja.
– Tänään on vaalit. Eikös olekin jännää?
– Joo, onhan se.
– Minä kävin äänestämässä jo ihan aamulla. Entäs sinä?
– Päätin tällä kertaa jättää äänestämättä, vaikka valtiotieteilijänä pidänkin äänestämistä erittäin tärkeänä yhteiskunnallisen toiminnan muotona.
– Jaa. Mutta ketäs Kandidaattia te pidätte parhaana? Minusta Kandidaatti H oli varsin vakuuttava eilisessä haastattelussaan.
– No. Kyllä kandidaatti H varmasti olisi hyvä valinta. Mutta anteeksi vain, minä taidan vaihtaa pöytää, en oikein haluaisi keskustella vaaleista tänään.
Tai.
– Todella toimiva tapa valita planeettamme johtaja, eikö?
– Onhan se niinkin. Vaikka onhan historiaan jääneessä tavassa jotain romanttista.
– Mutta silloinhan Kandidaatiksi ei voinut ehdottaa ketä tahansa pätevää ihmistä! Hirvittävän epäoikeudenmukaisesti valituksi tuli suuren vaalikampanjan käynyt puoluepoliittisesti sitoutunut ehdokas, jolla vain oli riittävästi rahaa kampanjaansa varten.
– Onhan se noinkin.
– Nythän ehdokkaiden joukosta valitaan kymmenen pätevintä, joiden keskuudesta sitten äänestetään. Tokihan tämä on laadullisesti parempi menetelmä kuin ennen! Sitä ette voine kiistää.
– En toki, olette aivan oikeassa. Mutta anteeksi nyt, minä taidan vaihtaa pöytää, en oikeastaan haluaisi keskustella vaaleista tänään.
Pian hän oli kiertänyt läpi kaikki pöydät löytämättä haluamaansa rauhaa ja päättänyt lähteä kotiin.

Mies nousi portaat kymmenenteen kerrokseen ja avasi ulko-oven. Hän ei vaivautunut laittamaan valoja päälle, sillä hänen silmänsä olivat tottuneet ulkona hämärään ja parvekkeen oven ikkunasta tuli riittävästi valoa. Hän riisui kenkänsä ja takkinsa ja käveli television ääreen. Siellä odotti avattu pullo viskiä. Hän kaatoi itselleen lasillisen.
Mies istahti nojatuoliin ja avasi television. Sieltä tuli vaaliohjelmaa, luonnollisesti, olihan nyt vaalivalvojaisilta. Hän seurasi ohjelmaa hetken aikaa, mutta käänsi sitten tuskastuneena kanavaa. Sieltäkin tuli vaaliohjelmaa. Tällä kertaa kyseessä oli asiantuntijoiden paneeli siitä, kuka ehdokkaista oli pätevin virkaan, ja miksi.
– Kandidaatti R:llä on parhaimmat edellytykset, sillä hän osaa kolmea kieltä, jonka lisäksi hän on tutkinut valtiotieteitä monen vuoden ajan.
– Joo, mutta Kandidaatti A on toiminut diplomaattina pitkän aikaa ja hän tuntee valmiiksi useita korkea-arvoisia virkailijoita.
– Älkäähän unohtako Kandidaatti H:ta, hänhän…

Mies seurasi sitäkin hetken aikaa, mutta ahdistui lopulta ja käänsi jälleen kanavaa. Hän joutui vaihtamaan kanavaa kuusi kertaa ennen kuin löysi jotain muutakin kuin vaaleja tai Kandidaatteja käsittelevää ohjelmaa.
Kanavalta tuli urheilua. Mies seurasi jalkapalloa puolen tunnin ajan aina välillä viskilasistaan naukkaillen, mutta kyllästyi sitten. Hän ei ollut koskaan suuremmin välittänyt jalkapallosta. Jääkiekko olisi ollut poikaa, mutta nyt oli kesä ja kukaan ei pelannut jääkiekkoa kesällä. Mies vaihtoi jälleen kanavaa.
Studiossa analysoitiin ennakkovaalien tuloksia ja verrattiin niitä äänestyspaikoilta tähän mennessä saatuihin tuloksiin. Sitten näytettiin kolmen johdossa olevan ehdokkaan kuvia ja esiteltiin kunkin erikoistietämystä eri aloista. Mies ei kyennyt katsomaan enempää vaan otti takkinsa naulasta ja suuntasi parvekkeelle. Hän oli kurkkuaan myöten täynnä presidentinvaaleja. Savuke tulisi nyt tarpeeseen.
Hän astui pienestä yksiöstä pienelle parvekkeelle, kaivoi savukerasian taskustaan ja sytytti tupakan. Alakuloisena hän veti henkosen toisensa perään. Presidenttiys. Hän olisi mieluummin ollut ajattelematta koko asiaa, mutta ei voinut.
Hivenen kaihoisasti hän muisteli menneiden aikojen käytäntöjä ja tuijotti pimeyteen. Lopulta hän pudotti sormiensa väliin kylmenneen tumpin kaiteen yli ja meni taas sisään, ja kaatoi itselleen toisen lasin viskiä.
Televisiosta tuli yhä edelleen vaaliohjelmaa. Mies huokaisi. Hän toivoi, että hänellä olisi vaimo, jolle valittaa huonosta ohjelmasta, mutta sellaista hänellä ei ollut. Hän oli ollut liian kiireinen työnsä, tutkielmiensa ja esitelmiensä kanssa perustaakseen perhettä. Hän vain oli ollut niin hyvä alallaan, että olisi tuntunut tuhlaukselta tehdä vähemmän kuin pystyi. Tällä tavoin hänen kyvyistään hyötyi koko yhteisö. Eikö se ollut lopultakin parasta?
Illan edetessä aina vain useamman vaalihuoneiston äänet oli saatu laskettua ja tulos näytti varmistuvan koko ajan. Mies sulki television ja jäi istumaan pimeään. Hänen olisi viisainta mennä pian nukkumaan, sillä aamulla olisi edessä aikainen herätys. Häntä suretti se, että nyt hän joutuisi jättämään tutkimuksensa ainakin neljäksi vuodeksi, mutta sitä ei voinut välttää. Ehkä sekin olisi koko yhteisön etu.
Mies tyhjensi lasinsa pohjaan.
Puhelin soi.
– Hyvää iltaa Herra K. Teidät on juuri valittu maailman presidentiksi seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Virka-autonne saapuu noutamaan teitä aamulla seitsemältä. Mitä suurimmat onnittelumme Vaalivalvontakomission puolesta!

(Tämä novelli on julkaistu Marvinissa 4/2001. Kirjoitin sen tribuutiksi Shin’ichi Hoshin tuotannolle, josta poimin kirjoitustyylin.)