Avainsana-arkisto: Jalava

Salainen agentti X-9 Corrigan 1

Salainen agentti X-9 Corrigan 1
Kirjoittanut: Archie Goodwin
Piirtänyt: Al Williamson
Jalava, 2012
ISBN: 978-951-887-460-0

Muistan lukeneeni joskus lapsena palasia Phil Corriganin edesottamuksista. En tosin koskaan kokonaista seikkailua ja siksipä en koskaan onnistunut muodostamaan miehestä ja hänen seikkailuistaan mitään selkeää kuvaa. En edes pysty muistamaan, luinko strippejä Turun Sanomista vaiko mistä. Siksi oli hienoa saada näppeihinsä ehta kokoelma, kokonaista seitsemän tarinaa sisältävä albumi. Alkuinnostusta lisäsi tekijäparivaljakko Goodwin ja Williams, joita muistan lämpimimmin Tähtien sota -sarjakuvien tiimoilta. Corrigan 1 -kokoelman atripit ovat ajalta 30.1.1967-27.7.1968.

Phil Corrigan on salainen agentti X-9, joka sai koodittoman kutsunimen vasta toisella vuosikymmenellään. Jopa agentuuri, jonka piikkiin hän heittää keikkaa, oli pitkään nimetön. Tietyn hetken historiassa puulaakin nimi oli FBI, koska FBI oli siihen aikaan kova sana, mutta fedien suosion laskiessa X-9 siirtyi jälleen anonyymiin talliin. Hyvä näin, tämänkin kokoelman tiimoilla Phil nimittäin vierailee Karibialla, Italiassa ja jossain kuvitteellisessa arabimaassa. Luullakseni FBI:n rutiininomainen toimivalta ei kanna ihan niin pitkälle.

Tarinat ovat kohtalaisen yksinkertaisia, mikä onkin vähän pakko, sillä viikkokausia kestävässä seikkailussa ei voi olla liian kimurantteja kuvioita. Tässä mielessä amerikkalainen jatkuvajuoninen strippisarjakuva muistuttaa peruspiirteiltää suuresti kirjallista suuntausta nimeltä Uusrahvaanomainen spekulatiivinen fiktio (URS), jonka kantava idea on ”selkeä, viihdyttävä, hyvä tarina”. Sana, jota näissä yhteyksissä on tavattu käyttää, on konstailematon. X-9:n seikkailut ovat konstailematonta viihdettä.

Olen aina diggaillut enemmän sarjakuvaa, jossa naisenpuolien ainoa funktio ei ole vikistä nurkassa, kun jotain tapahtuu. Corrigan 1 lunastaa itsensä viimeistään toisen tarinan alussa, kun rikollisorjatyövoimalla kultakaivosta pyörittävä hepsankeikka ampuu niskuroivan körilään kylmäverisen stooalainen hymynkare kasvoillaan. Sankaripuolella taas hameväki olisi voinut olla aktiivisempaa sorttia, rystypolkka jäi selkeästi miesten tanssattavaksi, mutta ehkä 60-luvun sarjalta ei voi ihan kaikkea vaatia.

Erityisen tajuntaa räjäyttävää kamaa ei Corrigan 1 sisältänyt, mutta toisaalta olin jykevästi viihdytetty koko kirjan läpi. Sen enempää en pyydä. Paitsi ehkä albumia Corrigan 2.

Flash Gordon – Avaruuden rauhanlietsoja

Flash Gordon – Avaruuden rauhanlietsoja
Dan Barry
Jalava, 2011
ISBN: 978-951-887-447-1

Flash Gordon kuuluu niihin ikonisiin sankareihin, joiden merkitystä ei voi liiaksi korostaa. Hänet luotiin alun perin Buck Rogersin kilpailijaksi ja innoittamana, mutta sittemmin tämä pulp-aikakauden hahmo on itse innoittanut lukemattomia töitä. Flash on ehtinyt seikkailla animaatioissa ja ihan valkokankaallakin (”Gordon’s alive!”), mutta suurin päivätyö on tehty sanomalehtien sivuilla, päivittäisstripeissä sekä sunnuntaisarjoissa. Jalavan albumi Avaruuden rauhanlietsoja kokoaa yksien kansien väliin Dan Barryn päivittäisstripit ajalta 15.2.1965-28.3.1966.

Albumissa on neljä seikkailua, joista ensimmäinen on ehdottomasti vauhdikkain, suorastaan hengästyttävä. Flash ja tohtori Zarkov ovat tehneet pakkolaskun planeetalle, jossa kaksi osapuolta käy tuhatvuotista robottisotaansa vailla sen suurempaa kiinnostusta rauhaa kohtaan. Kummankin leirin johtajana toimii viehkeä nainen, mutta charmistaan huolimatta Flashkin on helisemässä heidän kanssaan. Tapahtumien tahti on niin kiivas, että ajoittain kahdenkin stripin jääminen väliin pudottaa lukijan kelkasta eikä jatkuvajuoniselle päivittäissarjakuvalle luontaista asioiden kertausta juurikaan esiinny. Rautaa!

Toisesta tarinastakaan ei vauhtia ja käänteitä puutu. New Yorkia riivaa paha epidemia alkaen jättiläishyttysistä jatkuen lentoliskoihin. Asialla on YK:n päämajassa värjöttelevä, kajahtanut keksijä, jonka rakentama kone availee ulottuvuusportteja tuoden läpi mitä merkillisempiä olioita. Vyyhteä selvittämään on määrätty Flash Gordon sekä kaunis venäläisagentti Tanja, jotka kumpikin kokevat velvollisuudekseen saattaa tuo ihmeellinen keksintö nimenomaan oman hallituksensa valvonnan alle. Kylmää sotaa käydään niin Itävallassa kuin lontoossakin, suksilla, sukellusveneitse ja lentokoneissa. Keksijä ja keksintö vaihtavat omistajuutta alati kiihtyvään tahtiin, kunnes koiraksi hypnotisoitu ja puettu keksijä karkaa Lontoon lentokentällä liikenteen sekaan. Mistä näin hilpeitä ideoita oikein revitään?

Loput kaksi kokonaisuutta ovat sitten tavanomaisempia. Toisessa nähdään pohjattoman katkeroitunut ex-sankari ja kaamea tappajaköynnös, toisessa taas kosmisen itsekeskeinen teollisuusmagnaatin tytär, joka vuorottelee kuukauden työntekijän tittelistä kilpailevan tehopakkauksen ja täydellisen psykopaatin välillä. Eikä ketään jaksa kiinnostaa, Flash Gordon vain hymyilee ja painuu enemmän kyykkyyn.

Kahden ensimmäisen tarinan perusteella voin suositella Avaruuden rauhanlietsojaa kaikille vanhakantaisesta seikkailumenosta viehtyville. Raivostuneiden kansanjoukkojen huutaessa ”Rauhanlietsojat! Kimppuun!” ei voi kuin nauraa. Nauraa ääneen.

Tanja & vanjat alkavat haistaa palaneen käryä.

Täällähän lentää lyijyä! – Kaikki Tex Willeristä

Tex Willer peri piirteensä Gary Cooperilta ja piirtäjältään Galepilta – mutta kummalla oli kaksipiippuinen pyssysilmä?

Täällähän lentää lyijyä! – Kaikki Tex Willeristä
Janne Viitala
Jalava, 2012
ISBN: 978-951-887-467-9

Kun kuulin uudesta kirjasta, joka kertoo Tex Willeristä niin hahmona kuin sarjakuvanakin, halusin toisaalta tietää tuosta minulle tuntemattomaksi jääneestä sankarista heti kaiken tietämisen arvoisen, ja toisaalta nähdä, miten aihealueen tietokirja avautuu totaaliselle ummikolle. Nythän on niin, etten ikänäni ole ainuttakaan Tex Willeriä lukenut.

Aluksi valotetaan Tex Willerin ilmestymistä Suomessa ja samalla kerrotaan lehden vaiheista syntymassaan Italiassa. Nykypäivän sarjakuvalehtiin tottuneille varhaisen kauden (1953-1965) Tex-liuskalehdet ovat outo ilmiö, vaikka olenhan minäkin niitä joskus antikvariaateissa hypistellyt. Siedätyshoitoa toisaalta tarjoaa Petri Hiltusen Kalkkaro-sarja, joka aloitti tänä vuonna ilmestymisen nimeomaan liuskaformaatissa.

Texin hahmogallerian esittely on läpikotainen. Uskon voivani poimia käteeni minkä tahansa Tex-pokkarin tai -jättikirjan ja silti olevani aivan riittävän kartalla siinä esiintyvien protagonistien suhteen. Eipä sillä, että vakikaarti kovin laaja olisikaan, huolimatta yli kuuden vuosikymmenen taipaleesta. Silti joukkoon mahtuu kaksi sälliä, joiden etunimi on Kit.

Käsikirjoittajista ja piirtäjistä kertovat luvut kattavat kaikki merkittävät nimet. Texin loivat Giovanni Luigi Bonelli sekä Aurelio ”Galep” Galeppini, joiden varjoissa muut tekijät puuhailivat monet vuodet yleisön näkymättömissä, ennen kuin 80-luvulla alkoivat saada nimeään julki. Tosin ei pidä ymmärtää väärin, ehdottomasti mittavimman päivätyön Texin parissa siihen asti olivat tehneet nimenomaan G. L. Bonelli ja Galep. Nykyään moni tekijä saa jo tunnustusta työstään, mutta vieläkin osa jää vaille ansaitsemaansa. Niin nimeä kuin uusintajulkaisujen rojalttejakin. Janne Viitala nimeääkin useamman tekijän kuin Texin kustannusyhtiö Sergio Bonelli Editore myöntää julkisesti todeksi.

Tietoa jaetaan myös Texin henkilöhistoriasta sekä Texin vaiheista historian pyörteissä. Useassa tarinassa on mukana historiallisia tapahtumia tai henkilöitä, joka antamassa pientä taustamakua tai jopa kuljettamassa koko tarinaa. Toisissa tarinoissa taas seikkailee muumioita, zombeja, ihmissusia, lentäviä lautasia ja jopa itse Mefisto. Tuo pahamaineisen kuuloinen vihulainen on aluksi sarvipukuun sonnustautuva silmänkääntäjä, mutta saa pian haltuunsa aidosti yliluonnollisia voimia. Tex heijasteleekin usein aikaansa ja ennen kaikkea italosarjakuvan sieluntilaa, muun muassa kauhukertomustrendin kohdalla.

Erinomaisena seikkana pitää nostaa esiin se, että aina kun tarina mainitaan, mukana ilmoitetaan sen järjestysnumero. Loppupuolella löytyvän tarinalistan perusteella on helppo tarkistaa, missä suomalaisissa numeroissa kukin tarina on nähty ja muodostaa oma lista niistä pokkareista, jotka olisi syytä lukea. Myös kuvitus on asiallisen runsasta ja herättää Texin maailman eloon kiehtovalla tavalla.

Asiasisältö tuntuu olevan kohdallaan ja kerronta on kohtalaisen sujuvaa, mutta paikoitellen herää kysymys, onko mikään toimittaja lukenut koko tekstiä läpi. Jotkin lauserakenteet ovat sotkuisia ja viitesuhteet eivät aina toimi. Kyse on kuitenkin virheistä, joita jopa kaltaiseni harrastajatoimittaja vuosikymmenen takaisen kokemuksen perusteella pystyy bongaamaan. Paikoittaiset, tyylilliset kömmähdykset harmittivat siksi, että kirja on muuten niin kovaa kamaa.

Täällähän lentää lyijyä! on ehdotonta paitsi Tex-fanien lisäksi myös muille sarjakuvan ystäville. Teos tarjoaa paitsi kattavan esittelyn Tex Willerin maailmasta ja kulissien takaisesta elämästä myös pieniä katsauksia saapasmaan muihin sarjakuviin. Tähän asti olen ohittanut Dhampyrit, Dylan Dogit ja vastaavat vain kannenvilkaisulla, nyt noita pitänee noukkia käteen ostoharkinta mielessä. Kaikki Tex Willeristä onnistui välittämään tekijän innostuksen ja intohimon minulle, lukijalle, saakka, ja se on ehkäpä tärkein hyvän kirjan tuntomerkki.

Manitoun kautta, pitääkö vanhoilla päivillään muuttaa lukutottumuksia ja ryhtyä lännensarjakuvaan?