Aihearkisto: Raapale

Raapale 312 – Konearmeija (7.11.)

Konearmeija

Minun kannattaisi pysyä piilossa. Kannattaisi, mutten pysty. Pelkään liikaa. Haluan vain paeta kaikkea. Lähden romahtaneen betonielementin takaa. Huudan siskoani. Kukaan ei vastaa.

Pääsen kadulle. Onko nyt tosiaan yö? Pimeällä taivaalla risteilevät zeppeliinit erottuvat palavan kaupungin liekeistä hohtavassa valossa. Jotakin putoaa korttelien päässä keskustaan. Räjähdys heittää minut maahan. Joku pudotti flogistonipommin!

Nousen ylös. Nurkan ympäri juoksee ihmisiä, heidän perässään kellopelien joukko-osasto. Mekaaniset kammotukset tarttuvan ihmisiin, ja musertavat heidät hengiltä tai paiskaavat heidät seinään tappavalla voimalla. Niiden yllä roottorien varassa leijuu toisenlaisia kellopelejä, jotka ampuvat räsähteleviä, murhaavia liekeiskuja harvenevaan ihmisjoukkoon.

Jähmetyn paikoilleni.

Tiedän, että häviämme taistelun. Aamuun mennessä tämä kaupunki kuuluu kellopeleille.

Raapale 311 – Ystävät (6.11.)

Ystävät

Siitä saakka kun täytin kolme, säkenöivät kallot ovat seuranneet minua. Ensin ne pelottivat minua, mutta totuin niihin. Yleensä näen niitä vain ollessani yksin, mutta välillä tiedän muidenkin nähneen niitä vilaukselta. Kiljaisu, säikähtynyt ilme, otteesta lipsahtanut tavara, ne ovat varmoja merkkejä.

Kukaan ei ole kysynyt minulta niistä suoraan, mutta jutut leviävät. Olen saanut oudon maineen ja ihmiset huomaavat, että muutkin ovat varautuneita seurassani, tai karttavat sitä kokonaan. Aikaa myödän monet katkaisivat välit. Jäljelle jääneitä ei olut monta ja heitäkin on maailman meno harventanut.

Olen päätynyt elämään yksin, siis ilman ihmisiä. Yksin en voi koskaan olla.

Säkenöivät kallot kuiskivat minulle joka hetki.

Raapale 310 – Myymätön painos (5.10.)

Myymätön painos

Olin ennen kirjailija. Monen mielestä hyvä, luettava, jopa viihdyttävä, mutta en myyvä. En sillä tavalla, kuin kustantajani olisi halunnut. Parissa vuodessa myymättä jääneet painokset tuhottiin, ja se tuhosi sieluni. Nide niteeltä, kunnes sydämeni oli yhtä tyhjä kuin kustantajani varastohyllyt.

Vaihdoin alaa pörssikeinotteluun. Tahkosin rahaa häikäilemättömästi vain tiettyä tarkoitusta varten. Tänään ostin entisen kustannusyhtiöni.

Olen kutsunut koko yhtiöjohdon uuteen toimistooni. Nauran heidän hölmistyneille ilmeilleen, kun he tunnistavat minut, entisen narussa johdateltavan käskyläisensä. Nauran heidän kasvavalle kauhulleen, kun ovet sulkeutuvat. Nauran seinään kiinnitetystä tuolistani, kun lattia aukeaa paljastaen makulointikoneiden ahnaat kidat.

Hyödyttömät, sieluttomat, kirjoja rakastamattomat tolvanat! Tuomitsen teidät! Repikööt koneet lihanne kappaleiksi!

Raapale 309 – Kirjakeiju (4.11.)

Kirjakeiju

Katson tuolilta. Ei, istuin siinä hetki sitten. Kirjahyllyssä kirjarivin päällä? Ei. Ruokapöytä, mikroaaltouunin päällinen, muovipussikasa työtason nurkassa, kaikki vesiperä. Ei sohvan selkänojalla, kuivaustelineellä, pyykkikorin päällä, vessassa pesukoneen vallanneessa lehtikasassa.

Luin sitä kirjaa vain viisi minuuttia sitten! Minne kosmioon se on jo ehtinyt hävitä? Teen vielä uuden kierroksen. Turhaan.

Olkoon niin. Kovat keinot käyttöön. Otan esiin 12000 syytä olla onnellinen ja revin siitä sivun. Tähän kelpaa onneksi roskakirjakin. Viillän sivulla sormeeni paperihaavan ja mumisen kutsuloitsun.

Ilma väreilee, vääntyilee. Utuinen hahmo ottaa muodon. Sillä on paperiset keijusiivet ja pyöreät silmälasit.

”Hiekkasotilaat, 9789510389928, on piiloutunut. Etsi se!”

Kirjakeijuilta ei yksikään nide pysy piilossa.

Raapale 308 – Metsätyökone (3.11.)

Metsätyökone

”Se muija kävi ihan kuumana…” Frank vain pajattaa, vaikka pitäisi keskittyä. Hitto, tässähän ollaan sodassa. Kai se luottaa, ettei mekhoja vastaan pärjää kiväärein. ”…ja irrotti sen, kuvittele, irrotettava…”

”Pää kiinni Frank! Tuolla katolla-” Sinkotuli yllättää meidät molemmat. Pidän mekhan tasapainon ja laakaisen taktisella. Koko rakennus höyrystyy.

”Paskat. Tämä on isän metsurimekha ja nyt siinä on lommo.” Huomaan Frankin koneen kaatuneen. Jalka on räjähtänyt irti.

”Kiipeä ulos, Frank.”

”Luukku on jumissa. Lämmöt nousee!”

”Leikkaan rintapanssarin telasahalla auki. Älä liiku, Frank.”

”Et varmana!” Frank yrittää nousta ylös.

”Paikallasi!” Käynnistän sahan.

”Kiehun tänne!” Nousuyritys. Ketjuterä uppoaa syvään.

Saha vonkuu pysähdyksiin. ”Sinä liikahdit, Frank.”

Raapale 307 – Nolnolagentix (2.11.)

Nolnolagentix

Caesar on valloittanut koko Gallian. Kokonaanko? Ei, pieni salainen palvelu pitää puoliaan valloittajaa vastaan.

Koputus. ”M, oletteko sisällä?” Nolnolagentix astui huoneeseen toverinsa kanssa. ”Mikälienix, päällikkömme. Kutsuitte.”

”Kyllä. Sinua ja Nolnolkivipaasixia tarvitaan. Roomalaiset puuhaavat jotain metsän takana. Ottakaa selvää, mitä he juonivat.”

Metsän toisella puolen galliagentit näkivät roomalaisten rakentavan puisia häkkyröitä.

”Hyökätäänkö, Nolnolagentix?”

”Tarkkaillaan ensin, mitä he aikovat.”

Iltaan mennessä yksi häkkyrä oli valmis. Siihen lastattiin kivenlohkare.

”Nolnolkivipaalix, nuohan ovat katapultteja.”

”Hyökätäänkö nyt, Nolnolagentix?”

”Hyökätään, kautta Belenoksen!”

Galliagenttien yllätysisku tuhosi roomalaisten kyhäelmät, muttei ehtinyt estämään ladatun katapultin laukaisua. Kivi kaartoi metsän yli.

”Kautta Teutateksen, taivashan putoaa niskaamme!” Mikälienix huusi kuhmu kallossaan.

Raapale 306 – Abdul Alhazredin säätiö (1.11.)

Abdul Alhazredin säätiö

Tiedän mitä minusta kerrotaan. Että olen hullu! Pötypuhetta, sanon minä. Minä olen täysin järjissäni. Minä olen vain suunnitelmallinen.

Sulkakynäni on huhujen mukaan kirottu, jonkin muinaisen kultin jälkeensä jättämä artefakti, joka vaatii toimiakseen ihmisverta. Pelkkää panettelua, punainen väri on kyllä mustetta. Ehkä virheellinen olettama johtuu siitä, että kirjoitan ihmisnahalle.

Mitä sitten, jos kirjoitankin vain uudenkuun öinä, jos uhraan akvaariokaloja syvyyksien jumalille, jos rakennan muinaisbabylonialaisia temppeleita hiekasta lasten leikkikentille? Luovilla ihmisillä on oikkunsa.

Joskus saatan pyydystää näkymättömiä kaskaita ja syödä niitä kirkuen kaupungintalon aulassa. Tai ripustan vaatteettoman itseni kauppakeskuksen katosta ongenkoukuilla.

Miksi kutsutte minua hulluksi?

Miten te sitten erottaudutte eduksenne muista apurahahakijoista?

Raapale 305 – Alinen (31.10.)

Alinen

Seison pimeässä enkä tiedä miten olen sinne päätynyt. Näkemättäkin tunnen maan valtaisan painon kaikkialla ympärilläni. Olen syvällä. Kuulen läähätystä.

Tuoksu ei ole vieras. Se tuo mieleeni kostean koirankarvan. Jokin karvainen hipaisee reittäni. Tajuan olevani alasti.

Otus kulkee sivuitseni. Kun menetän kosketuksen siihen, astun eteenpäin enkä pysähdy. Seuraan sitä. Luulen, että se on koira. Ehkä se vie minut pois täältä.

Emme ole yksin. En näe tai kuule niitä, mutta tiedän pimeydessä piilevän olioita. Ne tahtovat minulle pahaa. Haluaisin huutaa ja paeta päättömästi. Se olisi tuhoni.

Saavutan pilarin. Tunnen siitä törröttävät pääkallot. Tiedän, etten koskaan pääse pois. Äänettömästi pilari imee minut sisäänsä.

Kuva

Raapale 304 – katso kuvat

Raapale 304 – Mikki Hiiri avaruushädässä (30.10.)

Mikki Hiiri avaruushädässä

Istuttiin iltaa systerin ja sen miehen kanssa. Muisteltiin menneitä, kaikkia niitä rankkoja juttuja, joita tehtiin nuorempina, ja kuunneltiin sitä musaa joka soi siihen aikaan. Sy Snootles, Modal Nodes, sitä vanhaa hyvää kamaa.

Yhtäkkiä ovi avautui. Voima värähti ikävästi ja laitoin jo käden valomiekalle odottaen sithejä tai ainakin vanhan kaartin keisarillisia. Sen sijaan ovella seisoi sellainen jawan korkuinen hiiri, mustat pallokorvat höristellen, punaiset housut jalassa.

Kysyin että mitä se tahtoi. Se piipitti olevansa uusi keisari tai jotain siihen suuntaan. Että me tehtäisiin nyt duunia sille. Enempää se ei ehtinyt. Systerin mies ampui sitä rintaan ja sanoi, että nyt ainakin ammuin ensin.