Aihearkisto: Fiktio

Avara luonto

Juon aamukahvit aina television ääressä. Joskus katson uutisia, mutta tänään sieltä tulee luontodokumentti.

Ohjelmassa seurataan eläinlauman kehitystä pitkällä aikavälillä. Luulisin. En ymmärrä selostuksesta sanaakaan. Kieli vaihtuu joka päivä. Eläimet ovat seitsenraajaisia ja violetteja. En missään vaiheessa hahmota, mikä niiden pintaa peittää, karvat vaiko ehkä pienet lonkerot.

Kasvikunnastakaan en tunnista mitään. Maasta popsahtelee palkokasveja, joiden pullistumat leijuvat hitaasti taivaalle. En usko, että ne laskeutuvat koskaan. Välillä sukelletaan köynnösviidakkoon, jonka hohtava lonkerovaltameri ulottuu kilometrien syvyyteen. Ehkä viidakko on seitsenraajainen aikuisena?

Kun kahvi on juotu, lähden töihin sammuttamatta televisiota. Sen virtakytkin ei toimi. Ei se toisaalta sähköäkään kuluta, koska se ei ole seinässä.

Seuraavaa ohjelmaa ei suositella alle 16-vuotiaille

Lojun sohvalla ja katselen televisiota. Verhot on vedetty tiukasti kiinni eikä kuvaruudun lisäksi muita valonlähteitä ole. Musta, silmätön olento nousee joesta. Se pikemminkin luikertelee kuin kiipeää töyrästä ylös ja teräviksi viilatut hampaat välkkyvät kuutamossa.

Vaihdan kanavaa. Kaksi polkupyörää taistelee keskenään iskien toisiaan tangoillaan. Maastopyörästä puuttuu poljin, kun taas jopon lamppu on rikki. Se surahtelee vääntyneillä vanteillaan sokeana ja törmää puuhun.

Vaihto. Nurmikolla seisoo viisitoista seivästettyä tonttua. Ne osoittavat minua ja nauravat lakkaamatta, vaikka niiden suista valuu verta. Kauhu saa käteni tärisemään. Otan kaukosäätimen ja yritän sulkea television, mutta se ei onnistu.

Miten se voisikaan? Sähköä ei ole ollut kahteen viikkoon.