Bruno Brazil 1

Bruno Brazil 1
Käsikirjoitus: Greg
Piirros: William Vance
Suomennos: Mirka Ulanto
Egmont, 2013
ISBN: 978-952-233-736-8

Koko pienen elämäni olen kolunnut divarien hyllyjä ja etenkin keräilijän urani alkupäässä Disney-alppareita penkoessani törmäsin nimeen Bruno Brazil. Ikinä en Brunon albumeja poiminut käteeni, koska kansikuva ei iskenyt. Siitä puuttui sekä Mikki Hiiri että avaruusraketti, kaksi seikkaa joista melkein jommankumman olisi pitänyt kannessa olla kiinnostukseni herättääkseen. Näin jäi tutustumiseni Bruno Braziliin 40-vuotispäivieni ryppyisemmälle puolelle.

Tuossa syksyllä ilmestyi Egmontilta kovakantinen Bruno Brazil -kokoelma, jossa on neljä tarinaa. Ilmeisesti kokoelmia on jopa kaksi, mutta niistä olen lukenut vain ensimmäisen. Avasin parisataa sivua paksun kirjasen odottamatta juuri mitään, mutta kieltämättä mielen perukoilla häälyi se fakta, että sarjaa oli tullut suomeksi jo 70-luvulla. Hyvää kamaa silloinkin tehtiin, mutta taidemuotona sarjakuva on mennyt eteenpäin sitten noiden päivien ja jos on tottunut nykypäivän menoon, kuinka lujaa jokin silloinen agenttipläjäys pystyisi potkaisemaan?

Noukin vieläkin hampaitani.

Bruno toimii jonkin amerikkalaisen tiedustelupalvelun laskuun, ui siis kaulaansa myöten aakkossopassa, ja menee minne käsky käy. Ensimmäisessä tarinassa, Kahdesti kuollut, hänet lähetetään Etelä-Amerikkaan tutkimaan jo kuolleeksi luullun natsirikollisen edesottamuksia, etenkin tämän kulkuvälinettä. Tiedon mukaan lahden pohjassa lepää sukellusveneellinen sotasaalista ja varsin moni taho haluaa iskeä siihen näppinsä. Bruno osoittaa olevansa pätevä agentti ja vikkelät hoksottimet pitävät hänet hengissä, mutta samaan aikaan hän ei ole liian ylivoimainen. Asioita menee pieleen ja kalma kouraisisi moneen otteeseen ilman tukijoukkoja. Kyseessä on ensimmäinen albumimittainen Bruno Brazil -seikkailu, mutta jo avaus on tiukkaa laatua.

Sen jälkeen lähdetäänkin Iskuryhmä Kaimaanin matkaan. Jokin epämääräinen taho osoittaa kykenevänsä kaappaamaan tietoliikennesatelliitin omiin tarkoituksiinsa ja sellainen vaara uhkaa koko vapaata maailmaa. Koska Bruno Brazil on vain yksi mies, hän saa koota itselleen tiimin keikkaa varten. Erikoisjoukkojen kerman sijaan mukaan kelpuutetaan porukkaa, joka saa hommat oikeasti hoidettua: Brunon veli Billy, ammattirikollinen Gaucho, pari himphamppua (kilparatsastaja ja rodeotähti) sekä Whip Rafale, nainen joka olisi voinut antaa Indiana Jonesille oppitunteja ruoskan heiluttelussa.

Pienen treenin jälkeen supertiimi hyökkää vihulaisten tukikohtaan ja tekee tyhjiksi heidän katalat aikeensa. Paitsi että yksi raakataan pois jo harjoitusjaksolla ja kaksi muuta putoavat loukkaantumisten vuoksi kyydistä laskuvarjoinfiltraation aikana. Tässä alleviivattuna, miksi Bruno Brazil -tarinat toimivat: suunnitelmat menevät pieleen eikä kenellekään pyritä antamaan tasapuolisesti ruutuaikaa. Jos joutuu sivuun, siellä pysyy.

Kahdessa viimeisessä tarinassa, Silmät vailla kasvoja ja Jähmettynyt kaupunki, ryhmä Kaimaani pysyy uskollisesti Brunon rinnalla. Tarpeen se onkin, sillä koko poppoota vainoaa taho, joka tunnetaan vain nimellä Silmät. Tavoitteena on yksinkertaisesti Kaimaanin täystuho. Jälkimmäisessä seikkailussa he päätyvät lähes täydellisesti lamaantuneeseen kaupunkiin ja ottavat yhteen häikäilemättömän järjestön kanssa.

William Vancen piirrosjälkeä on riemu seurata. Ote on realistiseen pyrkivä ja hahmot ovat liikkeessä. Silmä lepää jokaisella sivulla. Myös Mirka Ulannon käännökselle on annettava kehuja, sillä kieli oli elävää ja sopi niin hahmojen suuhun kuin aikakauden tyyliinkin.

Kun ajattelen, että tätä loistokamaa on toinenkin kirja olemassa, olen suoraan sanottuna innoissani, jopa täpinöissäni, ja sitä ei hirvittävän usein satu. Bruno Brazil on kultaa ja kehotan kaikkia tutustumaan tähän vanhan ajan agenttisankariin, sillä Brunon kyydissä ei tylsää tule!