Shenzhen

ShenzhenShenzhen
Guy Delisle
WSOY, 2010
ISBN: 978-951-0-36352-2

Guy Delisle on tullut maankuuluksi sarjakuvillaan paikoista, joissa hän on asunut muutamasta kuukaudesta aina vuoteen. Pidempään ovat kestäneet komennukset Burmassa ja Jerusalemissa, joissa hän on ollut enempi vaimonsa matkassa ja lasten kanssa. Ennen perheen perustamista hän ehti heittää muutaman kuun mittaiset keikat animaatiostudioiden palkollisena Pjongjangissa ja Shenzhenissä.

Kiinaan, tarkalleen ottaen juuri Shenzheniin, Delislen vie animaatiohommien valuminen kaukoitään. Hänen vastuullaan on vahtia paikallisen studion töitä jonkin työnantajansa sarjan parissa. Tähän puoleen ei puututa kovinkaan paljon, show’n varastaa jälleen maailmaa nähneen miehen tarkkanäköiset havainnot ympäröivästä kulttuurista.

Shenzhen TotuusShenzhen ei ole mikään kukoistava, länsimaalaishenkinen metropoli, toisin kuin vaikkapa Hong Kong. Se on iso, kovasti teollistunut asutuskeskus, joka sai erityistalousalueen oikeudet vuonna 1980 ja on teollistunut siitä asti, ja jossa joka hetki rakennetaan jotain uutta. Kuvitus on tehty tekniikalla, joka luo ympäristölle likaisenharmaan tunnun, kuvaamaan urbaania näkymää, jossa ilmansaasteet taistelevat elintilasta ihmispopulaation kanssa.

Kaupunki herätti samalla halun nähdä maailmaa että tarpeen miettiä asiaa vielä uudestaan. Niin hienoa kun olisikin päästä näkemään kovasti eksoottisia paikkoja panin merkille, mitä kaikkea Delisle söi ruoaksi, ja hyvällä ruokahalulla. Osaa voisin suostua maistamaankin, mutta osa meni selvästi kategoriaan, jota on kivempi tarkastella painotuotteen sivuilla kuin kokoea itse.

Artisti itse miettii albumin sivuilla, kannattaako mokomasta reissusta mitään reportaasia edes tehdä ja arveli aihetta tylsäksi. Hän oli toisaalta oikeassa, muttei ottanut huomioon sitä, että hyvä kertoja tekee kaikesta kiinnostavaa. Delisle pystyisi kertomaan kiinnostavasti vaikka Vantaasta.

Jos totta puhutaan, kirjakauppoihin päätyisin minäkin.

Jos totta puhutaan, kirjakauppoihin päätyisin minäkin.

Advertisement

3 responses to “Shenzhen

  1. Pitää ostaa tämä omalle Usvakaupungin Lohharillemme, vaikkei se sitä vielä osaa lukea…

    • Suosittelen myös WSOY:n kolmiosaista sarjaa Minun Kiinani (Isän aika, Puolueen aika, Rahan aika). Kaksi ensimmäistä olen arvostellut, kolmannen arvostelen heti kun ehdin.

  2. Kiinalaiset itse ylpeilevät sillä, että syövät mitä tahansa, millä on jalat kohti taivasta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.