Avainsana-arkisto: WSOY

Triljoonasade

Triljoonasade
Nicholas Fisk
Suomentanut Olavi Paavilainen
WSOY, 1978
ISBN: 951-0-08615-0

Triljoonasade kuuluu niihin scifikirjoihin, joita luin ala-asteikäisenä. Sellaiset kolmekymmentä vuotta sitten. Kirja oli jäänyt mieleen, mutta vuodet olivat pyyhkineet kaikki muistikuvat mennessään. Niinpä en osannut lapsilleni muuta sanoa kuin että tästä isi piti silloin joskus, muttei muista enää miksi. Perustelu meni kuitenkin läpi ja sain luvan lukea vanhan lapsuudensuosikkini iltasaduksi.

Kirjan nimi on hyvä, jos se sekä jää mieleen että yksilöi kirjan täsmällisesti lajitovereidensa joukosta. Triljoonasade on juuri tällainen nimi. Kirja kun kertoo siitä, kun Harbourtowniin eräänä päivänä satoi triljoonia.

Triljoonat ovat pieniä osasia, joissa on reunoilla hammastukset ja keskellä joko pyramidimainen uloke tai sitä vastaava kolo. Tämä seikka ei kuitenkaan tee niistä vielä erityisen kiehtovia, mutta onneksi niillä on muitakin ominaisuuksia. Ne osaavat liikkua. Ne osaavat liittyä yhteen. Ne osaavat jäljitellä. Ja yhtäkkiä niitä on joka puolella Maapalloa. Ne muodostavat mitä moninaisimpia muotoja, kuten rannerenkaita, kirjaimia tai vedenalaisia linnakkeita. Armeijaa eivät rannerenkaat kiinnosta, mutta sotilaallishenkiset, synkät ja mysteeriset rakennelmat kylläkin.

Ihminen pelkää tuntematonta. Paitsi lapset. Lapsille triljoonat ovat yhtä tuntemattomia kuin aikuisille, mutta heille nuo taivaalta satavat, kimaltelevat helyt edustavat maailman ihmeellisyyttä siinä missä karriäärimilitaristi näkee vain uhkia. Harbourtownin lapset riemastuvat triljoonasateen muodossa saapuvasta yllätyksestä ja reagoi kukin tavallaan. Mina tekee itselleen koruja, Scott kaivaa esiin mikroskoopin. Pian hän on maailman johtava triljoona-asiantuntija. Onneksi siitä ei monikaan tiedä.

Scottin aisapariksi ei nouse kukaan muista lapsista vaan vammautunut, arpeutunut entinen astronautti Ikaros, joka lähetetään Harbourtowniin ensimmäisten joukossa tutkimaan triljoonia. Juuri hänen kanssaan Scott käy keskusteluja triljoonien luonteesta, armeijan reaktioista ja elämän suurista kysymyksistä. Kumpikin on sydämeltään tiedemies, mutta sielultaan toinen on vasta lapsi ja toinen on kohdannut yksinään avaruuden armottoman vaarallisuuden. Yhdessä he pureutuvat perustavanlaatuisiin kysymyksiin, kuten mitä triljoonat ovat, mistä ne tulevat ja voivatko ne viattomasta käytöksestään huolimatta olla uhka.

Tapahtumia seurataan lasten silmin. Scott, Bem, Panda ja Mina ovat ainutlaatuisessa asemassa tarkkailemaan maailmaa mullistavia tapahtumia, kun armeija perustaa tukikohdan Harbourtowniin ja kivenkova kenraali Hartman tulee aina vain vakuuttuneemmaksi siitä, että ydinaseet on ainoa varteenotettava keino tuhota triljoonien olemassaolon aiheuttama eksistentiaalinen uhka. He pääsevät seuraamaan lähietäisyydeltä neuvonpitoja, joista osa pidetään Scottin kotona, kuuntelevat uutisia maailmalta, joutuvat mediamyllytykseen ja keräävät viikkokaudet triljoonia vetokärryihin muiden lasten kanssa armeijan määräyksestä.

Nyt, luettuani kirjan vuosikymmenten jälkeen uudelleen, ymmärrän hyvin, miksi nuorempi minäni tykästyi tähän tarinaan niin kovin. Triljoonat olivat kiehtova eliömuoto ja lasten tarjoama näkökulma antoi minulle mahdollisuuden livahtaa Harbourtownin kaduille ihmettelemään katujen varsille kinostuneita, kimmeltäviä kasoja, joissa muhi ihastuttava outous. En enää muista, millainen se tunne silloin oli, enkä enää tavoittanut sitä uudelleen. Sen se ikä tekee. Siksi jotkin kirjat ovat ehdottoman parhaimmillaan juuri lapsena luettuna. Toisaalta sama pätenee moneen muuhunkin opukseen ja eri elämänvaiheissa puhuttelevat eri teokset. Voin kuitenkin olla tyytyväinen, että tarjosin nyt omalle jälkikasvulleni mahdollisuuden kokea jotain samankaltaista, kun ikähaarukka vielä sopi.

Tiikeri-sarjassa, johon Triljoonasadekin kuuluu, oli myös muita nimikkeitä, jotka ovat jääneet samalla tavoin mieleeni. Taistelu Venuksessa voisi olla sopiva, muistelen. Tohtori L – vieras kuolleesta maailmasta oli jotenkin surumielinen ja hivenen ahdistava. Kolme K – kaupungin valtias oli lopetukseltaan alakuloinen. Uhka syvyydestä ei ole jättänyt senkään vertaa muistoja. Muitakin ehkä luin, mutta suurin osa niistä on painunut täysin unohduksiin. Joten ehkä seuraavaksi vuoroon tulee nuorten Heinleinia Podkaynen seikkailujen muodossa (päähenkilöä en muuten muistaisi, mutta joskus hämmästelin, miten Podkayne of Mars kääntyi muotoon Taistelu Venuksessa) tai sitten heitän kehiin todellisen klassikon, jolle yksi kirja ei riitä. John Christopherin legendaarinen trilogia Tripodien aika.

***

Tämä blogaus on osa kirjabloggareiden tapahtumaa Vanhan kirjan arvostuspäivä, jonka tarkoituksena on nostaa esiin kirjakauppojen hyllyiltä jo kadonneita kirjoja.

Vanhan kirjan päivä 9.4.2014

Mainokset

Perkeros

Perkeros kansiPerkeros
Käsikirjoitus: JP Ahonen ja KP Alare
Kuvat: JP Ahonen
WSOY, 2013
ISBN: 978-951-0-39489-2

Perkeros kertoo musiikista. Kertoo se bändistäkin, ja ihmisistä siinä bändissä. Ja karhusta. Mutta ennen kaikkea musiikista.

En tiennyt, mitä odottaa. JP Ahosen kynänjälkeen olen tutustunut pääasiassa humoristisen Villimmän Pohjolan sivuilla, ja KP Alare on minulle aiemmin tuntematon suuruus. Avasin siis arvostelua varten saamani pdf:n avoimin, jopa tyhjin mielin.

Ruudulta lukeminen on minulle haasteellista. Käytännön pakosta jouduin laittamaan silmälasit sivuun, mikä puolestaan pakotti työntämään nenän lähes ruutuun kiinni toimivan lukuetäisyyden aikaansaamiseksi. Tämä paljastui olevan mitä oivallisin ratkaisu. Yleensä seuraan juonta, tarinaa, ja kuvat päätyvät välittämään toisasrvoista informaatiota sen rinnalla. Viivat jäävät etäisiksi. Nyt syvennyin jokaiseen ruutuun, jokaiseen kuvaan intiimisti, täyttihän aina yksi ruutu kerralla koko rajallisen havaintokenttäni. Tämä välittömyyden vuoksi suorastaan imeydyin sarjakuvan vietäväksi.

Akseli ja Aydin treeniksellä

Akseli ja Aydin treeniksellä

Kuvituksen rytmi kietoutui juonen poljentoon saumattomasti ja soljui tajuntaan kitkatta. Putosin sen kaiken sisään pitkiksi ajoiksi, vain satunnainen ovikellon ääni tai saapuva tekstiviesti palautti minut todellisuuteen hetkeksi. Häiriön jälkeen siirtymä takaisin Perkeroksen maailmaan oli aina välitön. Aika palata oli vasta viimeisen aukeaman kohdalla.

Lukukokemuksen jälkeen fiilis oli saman oloinen kuin kuunnellessani kirjalija J. Pekka Mäkelää. Hän luki ääneen psykedeelisen maailmanpuu-kohtauksen romaanistaan Nedut, kitaralla säestäen. Kummassakin tapauksessa ilmaisun intensiivisyys vei mukanaan ja unohdin seuraavani esitystä. Sen sijaan elin sen. En tiedä, pääsenkö enää samaan vireeseen toiste, mutta yksikin kerta oli valtaisa kokemus.

Kerronnan keskiössä on Perkeros-bändin laulajakitaristi Akseli, joka seuraa musiikillista unelmaansa kaiken kattavalla ja kaiken läpäisevällä intohimolla. Sellainen saattaa aiheuttaa ongelmia parempiinkin ihmissuhteisiin. Bändi on soittanut jo pitkään, mutta läpimurto on vielä tapahtumatta. Tämä kaihertaa Akselia sanoinkuvaamattoman paljon.

Aydin vasta lämmittelee

Aydin vasta lämmittelee

Alusta saakka menossa tietty absurdi vire, mikä johtuu ehkä eniten rumpujen takovasta karhusta, mutta se ei ole tarinan ainoa fantastinen elementti. Musiikilla on voimaa, kunhan sen vain löytää. Sen jälkeen on sekä soittajasta että musiikista itsestään kiinni, tapahtuuko hyviä vai pahoja asioita. Tekisi mieleni nimittää Perkerosta suomikumman sarjakuvalliseksi ilmentymäksi. Ja miksi en nimittäisi, sitähän se oli. Metallista suomikummaa.

Ahosen kuvitus jammaa kympillä yhdessä rakennetun tarinan tahtiin. Keskustelut käydään laatikkomaisin ruuduin ja perinteisin värityksin, mutta kun musiikki ottaa vallan, tiukka rakenne särkyy ollakseen vapaa etsimään luonnollisen muotonsa. Värisävyt komppaavat menoa. Harvoin jos koskaan olen kiinnitänyt piirrokseen tällä tavoin huomiota.

Perkeros pumppu

Ahonen ja Alare, loistavasti kirjoitettu, mahtavasti kuvitettu. Perkeros, sarjakuva-Finlandian loppupeleissä, mikäli maailmassa on oikeutta jäljellä.

Minun Kiinani 3. Rahan aika

Rahan aikaMinun Kiinani 3. Rahan aika
Käsikirjoitus: Li Kunwu, P. Ôtié
Kuvitus: Li Kunwu
Suomennos: Saara Pääkkönen
WSOY, 2013
ISBN: 978-951-0-38601-9

50-luvun hämärissä alkunsa saanut eepos lähestyy loppuaan. Ensimmäinen osa, Isän aika, kertoo millaista oli syntyä Maon kommunistiseen Kiinaan ja elää läpi sellaiset mullistukset kuin suuri harppaus ja kulttuurivallankumous. Toinen osa, Puolueen aika, kertoo ajasta Maon kuoleman jälkeen, kun Kiina alkoi kehittyä ja avautua maailmalle. Nyt kolmas osa, Rahan aika, kertoo millainen Kiinasta lopulta tuli, huippusaavutuksiin yltävä teollisuuden jättiläinen. Tämän kaiken on omakohtaisesti kokenut Li Kunwu, Minun Kiinani -sarjan piirtäjä ja toinen käsikirjoittaja, joka oman elämänsä kautta valottaa maailman väkirikkaimman maan kehityskulkuja viimeisen kuuden vuosikymmenen osalta.

Rahan aika nykyaikaTämä viimeinen osa poikkeaa rakenteeltaan aiemmista kahdella tapaa. Ensinnäkin kronologia hyppii pitkin poikin draaman kaarta, kun vaikkapa lapsuuden kuvaus Isän ajassa eteni hyvin lineaarisesti. Toisekseen mukaan otetaan muitakin näkökulmia kuin päähenkilö Xiao Li. Jälkimmäinen veto ainakin on hyvin perusteltua, sillä Kiinaa mullistavat prosessit toimivat joka suunnalla eikä sarjakuvapiirtäjä ole näkemässä sitä kaikkea täysin omakohtaisesti. Lava-aikaa saavilla ihmisillä on kyllä omat yhteytensä Xiao Lihin, joten suorat linkit kerronnan keskukseen ovat olemassa ja homma pysyy siksi kasassa.

Kronologian särkyminen suretti enemmän. Pidin siitä, etenkin ensimmäisessä osassa vallinneesta, tunnelmasta, jota vanhemmaksi kasvavan lapsen alati laajeneva näkökulma toi mukanaan. Asiat tapahtuivat järjestyksessä ja maailma sai koko ajan enemmän muotoa. Aikuisella ei näkökulma tietenkään enää kasva samalla tavalla, mutta kerronnan poikkoilun takia oli hankala enää mieltää, mihin vuosikymmeneen jokin tapahtuma sijoittui. Se aiheutti henkilökohtaisen otteen rajun vähenemisen. Loppuun kuitenkin päästään, ihmettelemään modernin maailman loistoa vastakohtana sille kovin erilaiselle Kiinalle, joka ilmestyi historian vaahdosta ja katosi sinne jälleen.

Kuvitus on samanalaista kiinalaistyylistä kuin aiemminkin. Olen tähän asti pitänyt siitä kovasta eikä mielipiteeni viimeisen kirjan myötä muuttunut mihinkään.

Minun Kiinani on merkittävä sarjakuva. Se kertoo olennaisia seikkoja nykypäivän jättiläisestä ja sen historiasta, koska juuri historian kautta me voimme ymmärtää sitä. Mutta kyse on paitsi maan tarinasta, myös kansan tarinasta, ja ennen kaikkea yhden kansalaisen tarinasta. Xiao Li antaa tälle pitkälle oppitunnille silmät, joiden läpi me voimme tarkkailla sitä pitkästymättä kertaakaan.

Ulkoministeriö 1 – Diplomaattisia merkintöjä

Ulkoministeriö 1Ulkoministeriö 1 – Diplomaattisia merkintöjä
Christophe Blain & Abel Lanzac
Suomennos: Saara Pääkkönen
WSOY, 2012
ISBN: 978-951-0-38610-1

Joihinkin sarjakuviin suorastaan hullaannun. Ulkoministeriö on yksi niistä.

Arthur Vlaminck on nuori tutkija, jonka väitöskirjakaan ei ole vielä aivan valmis. Hänet kaappaa esikuntaansa Ranskan ulkoministeri Alexandre Taillard de Vorms, jonka avustajajoukko on usein hätää kärsimässä eksentrisen pomonsa mielivallan edessä. Vai onko Alexandre sittenkin intohimoinen visiönääri, joka näkee muita pidemmälle ja pyrkii muuttamaan maailman paremmaksi?

Sirkus alkaa, tirehtööri kutsuu

Sirkus alkaa, tirehtööri kutsuu

Ulkoministeriön nerous on yhdistää nämä kaksi näkemystä. Koko sirkus näyttäytyy hallitsemattomana kaaoksena vastatulleen Arthurin silmin, mutta kokemuksen karttuessa kaiken kuohunnan alta alkaa pilkahdella logiikkaa ja rohkeutta. Alexandre de Vorms paljastuu poliitikoksi, jonka pyrkimyksiä voi avoimesti kunnioittaa. Se on virkistävä poikkeus tämän päivän trendiin, miellyttävää fantasiaa lehtien uutispalstoja korvaamaan.

Ulkoministeriötä on verrattu Kyllä, herra ministeri -sarjaan, mutta itse en näe sen suurempia yhtäläisyyksiä poliittisen ulottuvuuden lisäksi. Ulkoministeriön poliitikot eivät ole pulmasta toiseen törmäileviä ummikkoja, joita virkamiehet tanssittavat omien pilliensä mukaan, vaan omista lähtökohdistaan toimivia, sinänsä pystyviä ammattilaisia.

Piirrostyyli on hyvin omanlaistaan, varsin eurooppalaista tietyllä modernilla kierteellä. Jo kasvonilmeet ovat hykerryttäviä, mutta ilmeikkyys ulottuu voimakkaasti myös kehonkieleen. Ulkoministeri puhuukin monasti erityisesti käsillään. Riemastuttavaa katsottavaa!

Haluatteko saman viittomakielellä?

Haluatteko saman viittomakielellä?

Ulkoministeriötä jaksaisin lukea kirjatolkulla. Onneksi siitä on ilmestynyt suomeksi jo kakkososa. Suosittelen lämpimästi eurosarjakuvan ja politiikan ystäville.

Star Wars Tähtien sodan kuvitettu opas

Star Wars kuvitettu opasStar Wars Tähtien sodan kuvitettu opas
Kirjoittaja: Ryder Windham
Lisämateriaali: Dan Wallace
WSOY, 2012
ISBN: 978-951-0-39747-8

Tämä Tähtien sodan kuvitettu opas jakautuu käytännössä kahteen osaan. Kaksi kolmannesta käytetään tarinoiden juonikuvioiden selvittämiseen, yksi kolmannes varsinaisiin taustoihin ja oheisjuttuihin, kuten peleihin ja leluihin. Olisin mieluummin ottanut osioiden suhteet toisin päin.

Kirjan alussa esitellään Tähtien sodan universumin olennaisia elementtejä, kuten galaksin kartta, jedit ja sithit. Sen jälkeen harpataan kronologiaan ja sivutaan ohimennen muinaishistoriaa, mutta hyvin pian saavutaan materiaaliin, joka on saatavilla dvd-muodossa. Kaikkien kuuden elokuvan juonet kelataan läpi antaumuksella, ja vaikka väliin onkin sijoitettu sarjakuvissa tapahtuneita asioita, tuntuu siltä, että tämä sivuntäyte ei antanut minulle lukijana kovinkaan paljon. Uskoisin monen muunkin elokuvat pariin otteeseen nähneen olevan samoilla linjoilla. Tapahtumakertauksen lopuksi piipahdetaan hyvin lyhyesti elokuvien jälkeisessä tulevaisuudessa, jopa yllättävän lyhyesti tapahtumien suurta määrää ajatellen. Kulissien takana päästään vain ja ainoastaan piipahtamaan, kahdeksan aukeaman verran. Loppuosa käsitteleekin sitten oheistuotteita.

Star Wars kuvitettu opas jäähyväiset

Ryder Windham on esittelyn mukaan tehnyt Star Wars -kirjoja ennenkin. Tämän kuvitetun oppaan perusteella en voi kuin päätellä, että hyvät kokonaisuudet on jo käytetty ja kopan pohjalle jäi vain sillisalaattia. Kirja ei keskittynyt mihinkään aiheeseen kunnolla, edes kuvaoppaan mittakaavassa, vaan närppi jänniä juttuja sieltä täältä. Pitänee etsiä käsiinsä näitä muita teoksia samalta herralta, koska esityspuoli oli ihan kunnossa, fokus vain pomppi ympäriinsä kuin ahteriin ammuttu womp-rotta.

Kuvituksessa puolestaan ei ollut mitään nokan koputtamista. Nimi lupaa kuvia ja kautta Voiman, niitä tarjoillaan. Jokainen aukeama on täynnä kaikkea kiinnostavaa ilman, että ulkoasu menisi tukkoon.

Star Wars kuvitettu opas tehosteet

Tähtien sodan kuvitettu opas sopii selailukirjaksi ja yleisoppaaksi sellaiselle, joille elokuvien tapahtumatkaan eivät ole aivan selvää kauraa. Varsinaiseksi lähdekirjaksi en sitä voi suositella.

Shenzhen

ShenzhenShenzhen
Guy Delisle
WSOY, 2010
ISBN: 978-951-0-36352-2

Guy Delisle on tullut maankuuluksi sarjakuvillaan paikoista, joissa hän on asunut muutamasta kuukaudesta aina vuoteen. Pidempään ovat kestäneet komennukset Burmassa ja Jerusalemissa, joissa hän on ollut enempi vaimonsa matkassa ja lasten kanssa. Ennen perheen perustamista hän ehti heittää muutaman kuun mittaiset keikat animaatiostudioiden palkollisena Pjongjangissa ja Shenzhenissä.

Kiinaan, tarkalleen ottaen juuri Shenzheniin, Delislen vie animaatiohommien valuminen kaukoitään. Hänen vastuullaan on vahtia paikallisen studion töitä jonkin työnantajansa sarjan parissa. Tähän puoleen ei puututa kovinkaan paljon, show’n varastaa jälleen maailmaa nähneen miehen tarkkanäköiset havainnot ympäröivästä kulttuurista.

Shenzhen TotuusShenzhen ei ole mikään kukoistava, länsimaalaishenkinen metropoli, toisin kuin vaikkapa Hong Kong. Se on iso, kovasti teollistunut asutuskeskus, joka sai erityistalousalueen oikeudet vuonna 1980 ja on teollistunut siitä asti, ja jossa joka hetki rakennetaan jotain uutta. Kuvitus on tehty tekniikalla, joka luo ympäristölle likaisenharmaan tunnun, kuvaamaan urbaania näkymää, jossa ilmansaasteet taistelevat elintilasta ihmispopulaation kanssa.

Kaupunki herätti samalla halun nähdä maailmaa että tarpeen miettiä asiaa vielä uudestaan. Niin hienoa kun olisikin päästä näkemään kovasti eksoottisia paikkoja panin merkille, mitä kaikkea Delisle söi ruoaksi, ja hyvällä ruokahalulla. Osaa voisin suostua maistamaankin, mutta osa meni selvästi kategoriaan, jota on kivempi tarkastella painotuotteen sivuilla kuin kokoea itse.

Artisti itse miettii albumin sivuilla, kannattaako mokomasta reissusta mitään reportaasia edes tehdä ja arveli aihetta tylsäksi. Hän oli toisaalta oikeassa, muttei ottanut huomioon sitä, että hyvä kertoja tekee kaikesta kiinnostavaa. Delisle pystyisi kertomaan kiinnostavasti vaikka Vantaasta.

Jos totta puhutaan, kirjakauppoihin päätyisin minäkin.

Jos totta puhutaan, kirjakauppoihin päätyisin minäkin.

Minun Kiinani 2. Puolueen aika

Minun Kiinani 2 Puolueen aikaMinun Kiinani 2. Puolueen aika
Käsikirjoitus: Li Kunwu, P. Ôtié
Kuvitus: Li Kunwu
Suomennos: Saara Pääkkönen
WSOY, 2012
ISBN: 978-951-0-38602-6

Onko elämää puhemies Maon kuoleman jälkeen? Minun Kiinani ensimmäinen osa Isän aika päättyi tuohon kataklysmiseen tapahtumaan ja sitä seuraa Puolueen aika kuvaten Kiinaa suuren ruorimiehen poistumista seuranneina vuosina. Moni asia pysyy samana, mutta moni tärkeä asia myös muuttuu. Kulttuurivallankumous sälytetään virheenä Neljän koplan harteille ja koko kansakunta voi siirtyä eteenpäin, kun tuo ikävä pieni vaihe Kiinan historiassa lakaistaan maton alle.

Xiao Li jatkaa elämäänsä armeijassa johtotähtenään uusi tavoitteensa: hän haluaa päästä puolueen jäseneksi. Työleiriltä vapautettu isäkin on noussut takaisin korkeaan asemaan, mutta pojan tie on mutkaisempi. Koska armeija ei ollut se tie onneen, jota Xiao Li etsii, hän ilmoittautuu vapaaehtoiseksi tuotantoyksikköön. Se tarkoitti yksinäistä puurtamista maanviljelyn ja eläinten kasvattamisen parissa.

Ikuiset ystävät, kunnes ilmianto meidät erottaa

Tämä kaikki todistaa, ettei kommunistinen Kiina noihin aikoihin eronnut muista yhteiskunnista sittenkään merkittävästi. Tunnustusta ei saanut työmäärän tai tehokkuuden mukaan. Tavoitteisiin pääsemiseksi ei riittänyt perse ruvella raataminen. Suhteet ja perhe vaikuttivat niin hyvässä kuin pahassa ja lopulta kaikki oli kiinni vain siitä, että sattui kiinnittämään oikean riittävän lujasti vallankahvassa roikkuvan ihmisen huomion.

Ennen suuntaa näytti suuri ruorimies. Hänen jälkeensä kaiken henkilöityminen yhteen johtohahmoon väheni ja etualalle nousi puolue. Siitä Xiao Lin isä piti kiinni kuolinvuoteelleen saakka ja neuvoi poikaansa aina asettamaan puolueen etusijalle. Vain sillä oli merkitystä. Vain siten Kiina voisi menestyä.

Kuvitus on tyylillisesti samanoloista ensimmäisen kirjan kanssa. Viivat ovat paksuja, paitsi jos kyseessä on hehkeä nainen, johon Xiao Li kiinnittää huomionsa. Silloin viiva on siroa ja sulokasta. Minun silmääni valittu tyyli vaikuttaa vanhahtavalta, mikä sopii loistavasti tarinaan, joka tapahtuu paitsi vuosikymmeniä sitten myös maailmassa, jota en suomalaisena tunnista omakseni.

Minun Kiinani on kakkososansa myötä edelleen merkittävä teos, joka kuvaa hötkyilemättä nykymaailmassa aina vain tärkeämmäksi käyvän valtion historian olennaisia käänteitä.

Pjongjang

PjongjangPjongjang
Guy Delisle
WSOY, 2011
ISBN: 978-951-0-35484-1

En ole tyytymätön omaan elämääni. Se ei silti estä minua kadehtimasta muiden saavutuksia. Felix Baumgartner hyppäsi 39 kilometrin korkeudesta laskuvarjolla. Eri asia, kuka meistä siellä pallon varassa keikkuessa todella uskaltaisi hypätä, mutta eiköhän jokainen kotisohvallaan fiilistele sillä, miten hienoa moinen olisi.

Yksi mies, jolle olen kade paitsi verrattomasta kyvystä kertoa tarinaa myös hänen seikkailuistaan mielenkiintoisissa paikoissa, on Guy Delisle. Hän on asunut vuoden Burmassa ja Jerusalemissa, mutta ne molemmat ovat kerrassaan triviaaleja turistirysiä verrattuna Pohjois-Koreaan. Delisle vietti kaksi kuukautta maailman suljetuimman maan pääkaupungissa Pjongjangissa ja teki meille matkustusrajoitteisille kokemuksistaan sarjakuvan.

Globalisaation merkittävä ilmenemismuoto on tuotannon siirtyminen sinne, missä työn saa teetettyä halvimmalla. Mukana toki seuraa liuta eettisiä dilemmoja, mutta kaltaiseni liikalihavat iPhonejaan näpelöivät miehet eivät uhraa montakaan ajatusta kiinalaisissa orjatyölaitoksissa työskenteleville lapsille. Tuostakin häiritsevästä mielikuvasta päästään toki alaspäin, nimittäin rajan yli Pohjois-Koreaan.

Pjongjang_statistiikkaGuy Delisle saapuu maahan valvomaan Ranskasta ulkoistettua animaatiotuotantoa. Tullimuodollisuuksien jälkeen koittaa ensimmäinen pakollinen etappi, joka on Kim Il-Sungin 22-metrinen pronssipatsas. Patsaan juurelle pitää laskea kimppu kukkia, jonka opas hövelisti on ottanut hoitaakseen. Ensimmäinen tunti kertoo valtion olennaiset säännöt selkeästi: Johtajaa kunnioitetaan ja rakastetaan. Tästä kuviosta puuttuu se tavallinen ”tai muuten”, sillä vaihtoehtoa ei kertakaikkiaan ole.

Opas ja tulkki pitävät huolta siitä, että arvon ulkomaalainen pääsee vierailuille maan ja sen johtajan suuruudesta kertoviin paikkoihin vastaisuudessakin. Mutta ei vierailija toki vanki ole. Delisle voi kävellä työpaikaltaan hotelliin, jossa hän asuu, eikä kukaan seuraa perässä. Opas ja tulkki kulkevat viisikymmentä metriä edellä. Työmailla henkeänostattavat autot jakavat innostavaa prpagandaa ja kaikkialla erittäin vapaaehtoiset ihmiset lakaisevat katuja ja leikkaavat täysin aution moottoritien vierellä ruohoa pienillä sirpeillä.

Muissa kirjoissaan Delisle pitää kommentaarinsa hiljaisella liekillä. Hän esittelee tilanteen ja antaa lukijan itse huomata tilanteen pöyristyttävyyden, jos on huomatakseen. Nyt hän ei kuitenkaan täysin malta mieltään ja pieni ikonoklasti hänen sisällään saa vallan, kun jumalallisten johtajien saavutuksia ihastellaan ja palvotaan ensimmäisestä päivästä lähtien.

Pjongjang_tulkkiMatkansa aikana Delisle tapaa myös muita ulkomaalaisia, mikä on sikäli hyvä, että paikallisiin hänellä ei paljon kontaktia olekaan. Työn ulkopuolella ei yhtään. Tilannetta katsotaan myös heidän silmin, mutta yhtä häröltä meininki vaikuttaa silti. Kaikki vierailijat on internoitu muutamaan käsittämättömään tornitalohotelliin, joissa voi olla vain yksi ainoa kerros käytössä. Koko matkasta tulee surrealistinen olo, ihan kuin pääsisi seuraamaan jotain käsittämätöntä yhteiskuntaa toisella planeetalla.

Kuvat ovat joko kivan yksinkertaisia tai sisältävät paljon yksityiskohtia riippuen siitä, mistä Delisle kertoo ja mihin lukijan on tarkoitus kiinnittää huomiotaan. Vähilläkin viivoilla ihmisistä on saatu ilmeikkäitä yksilöitä ja arkkitehtuuri nousee hyvin esiin, kuten Delislen matkaraporteissa on tapana.

Kerrontaa sävyttää huumori, joka on lähtöisin sarjakuvan tekijän kyvystä tehdä huomioita ja osoitella epäkohtia. Tarina maistuu myös elämältä kaikkine absurdeine yksityiskohtineen. Siellä mies kuluttaa aikaa heittelemällä paperilennokkeja valtavan hotellin ainoasta asutusta kerroksesta maailman suljetuimmassa maassa. Pakkohan sille on nauraa, vaihtoehto on liian surullinen.

Minun Kiinani 1. Isän aika

Minun Kiinani Isän aikaMinun Kiinani 1. Isän aika
Käsikirjoitus: Li Kunwu, P. Ôtié
Kuvitus: Li Kunwu
WSOY, 2011
ISBN: 978-951-0-37437-5

Xiao Li syntyi vuonna 1955 hyvin erilaiseen maailmaan kuin mihin minä olen tottunut. Kiinan sisällissota oli ohi, kommunistit olivat voittaneet ja Kuomindang ajettu mereen. Usko puhemies Mao Zedongin puolijumalaiseen viisauteen oli horjumaton ja tie tulevaisuuteen kirkas. Tuolla tiellä oli vaikeuksia ja vastoinkäymisiä, mutta vuodesta toiseen Kiinan kansa jaksoi uskoa. Vaihtoehtoa ei ollut. Ei ainakaan niille, jotka syntyivät 50-luvulla ja varttuivat ilmapiirissä, jota läpikotaisin hallitsi Suuri ruorimies. Silloin synnyttiin puolueen syliin, kasvettiin kommunistiksi Lei Fengin esimerkin mukaisesti ja jokainen lapsi tiesi, että isän ja äidin rakkaus ei vedä vertoja puhemies Maon rakkaudelle.

X

Universaali totuus, aina yhtä väärässä

Xiao Lin elämää seurataan syntymästä aina Maon kuolemaan asti, joka tapahtui vuonna 1976. Siihen väliin mahtuu paljon. Ystävyyttä, nälkää, kapinaa, puna-armeijaa ja isän pidätys. Omalla kohdallani pysäyttävintä ei edes ollut kymmeniä miljoonia henkiä vaatinut kolmivuotinen nälänhätä ja sen aiheuttanut kokeilu nimeltä suuri harppaus, vaan koko kansan läpi pyyhkäissyt massapsykoosi, joka tunnetaan kulttuurivallankumouksena. Kymmenvuotiaat lapset tutkivat Maon pientä punaista kirjaa, opettelivat sen ajatuksia ulkoa ja ryhtyivät panemaan täytäntöön siitä tulkattuja ideaaleja. Myös juuri ja juuri toiselle kymmenelleen ehtinyt Xiao Li vallankumoustovereineen kiersi läpi liikeyrityksiä ja läksytti aikuisia siitä, miten he eivät olleet päästäneet irti kapitalismista vaan toimivat vallankumousta vastaan. Ympäri Kiinan oppilaat hyökkäsivät kouluissa opettajia vastaan ja pakottivat nämä harrastamaan itsekritiikkiä, toisin sanoen kulkemaan häpeäkulkueessa kertoen, millä kaikin tavoin he olivat pettäneet vallankumouksen ihanteet. Ennen tätä sarjakuvaa en tiennyt olevani pohjattoman tyytyväinen siitä, että oma jälkikasvuni tyytyy leikkimään Littlest Pet Shop -eläimillä yhteiskunnallisen sanoman levittämisen sijaan.

Läksyksi kolme ilmiantoa

Kerronnan tyyli ei ole tuomitseva, häpeilevä eikä katuva. Li Kunwu käy läpi omaa historiaansa ja kertoo, miten itse aikanaan asiat koki ja pyrkii kertomaan, mistä se kaikki hänen mielestään johtui. Isän aika lienee paras koskaan näkemäni esitys siitä, miten muovattava ja vaikutteille altis lapsen mieli on. Samalla se avaa ikkunan sellaiseen historian aikaan, josta minä tiesin vain vähän. Kirja on kuin silminnäkijätodistus nyt jo kadonneesta maailmasta. Jos sarjakuva onnistuu viihdyttämisen lomassa opettamaan, tehdään jotain oikein.

Z niin kuin Zorbul

Kuvitusta en aina erikseen noteeraa, mutta nyt tyyli kiinnitti huomiota. Kesti muutaman sivun tottua kiinalaistyyliseen viivaan, mutta sen jälkeen tykästyin siihen. Kerrontatyyli on kuitenkin niin tutunoloista, ettei vieraan kulttuurin erityispiirteiden tuntemattomuus tulee esteeksi. Hahmot erottuvat selvästi toisistaan ja mustien pintojen käytöllä saadaan tehokkaasti aikaiseksi tunnetiloja, kuten epätoivoa.

Minun Kiinani on kolmiosainen sarja, jonka avaus Isän aika on sarjakuvaa parhaimmillaan. Se ei vain kerro, se ottaa lukijan ja panee tämän elämään kerrottua tarinaa sen sisältä. En sano tätä heppoisin perustein, mutta tämä on merkittävä teos.

Merkintöjä Jerusalemista

Merkintöjä Jerusalemista
Guy Delisle
WSOY, 2012
ISBN: 978-951-0-39022-1

Guy Delisle syntyi Quebecissä, mutta on sittemmin asunut myös mielenkiintoisissa paikoissa. Hän on heittänyt animaattorikeikkaa Kiinassa ja Pohjois-Koreassa, ja matkustanut vaimonsa mukana asumaan Burmaan ja viimeksi Israeliin. Sarjakuvaromaani Merkintöjä Jerusalemista kertoo tuosta vuoden mittaisesta ajanjaksosta pyhällä maalla Delislen omin silmin.

On jokseenkin ironista, että muka-puolueetonta valtamediaa totuudenmukaisemman kuvan Jerusalemista ja elämästä Israelissa ylipäätään antaa piirtäjä, joka omien sanojensa mukaan ei ole journalisti eikä edes pyri puolueettomuuteen. Hän antaa oman näkökantansa näkyä, mutta vaikuttaa silti lähinnä kiihkottomalta tarkkailijalta.

Pink Floyd was here

Reissu alkaa elokuussa. Perheeseen kuuluu Guyn lisäksi hänen vaimonsa Nadège, 5-vuotias Louis-poika ja tämän pikkusisko Alice. Nadège työskentelee koordinaattorina järjestössä Lääkärit ilman rajoja ja asunto järjestyy heidän kauttaan Jerusalemin arabikaupunginosasta. Eri alueiden erot käyvät nopeasti selväksi. Vaikka kaikki maksavat veroja, kaikkia ei koske esimerkiksi jätehuolto. Taksiakin voi olla todella hankala saada menemään perille asti.

Merkintöjä Jerusalemista on paksumpi kuin Merkintöjä Burmasta ja siihen on sisällytetty järjestelmällisesti selvästi enemmän tapahtumia. Kerronta on jaettu lukuihin kuukausien mukaan ja Delisle reissaa paljon Burmaa enemmän, niin Jerusalemissa kuin muualla Israelissa. Tällä kertaa hän ei myöskään ole mukana päätoimisena lapsenvahtina vaan sitä varten on päivähoito ja lapsenhoitajat. Päivät kuluvat kulkien ja kuvia piirtäen.

Keskeiseen rooliin nousee Jerusalemin halki rakennettu muuri, joka sirpaloittaa eri osat toisistaan ja alistaa ihmiset kulkemaan sotilaiden valvomien tarkastuspisteiden kautta. Muuri on aihe, jota Delisle tämän tästä pysähtyy piirtämään, joskaan ei aina rauhassa. Välillä sotilaat ajavat hänet matkoihinsa. Ilmeisesti koulutuksessa painotetaan sitä, miten kynä todella on miekkaa mahtavampi.

Delisle kuvaa ympäristöä mutta myös ihmisiä. Monet arabeista ja juutalaisista ovat rentoja ja ystävällisiä. Tiukempaa menoa löytyy sitten ääriortodoksien keskuudesta, jotka voivat heittäytyä hyvinkin hyökkääviksi, jos sattuu ajelemaan sapattina heidän alueidensa halki. Myös eri tahojen suhtautuminen naisten oikeuksiin jättää toivomisen varaa. Uskonnollisuus on monessa tilanteessa läsnä. Myös positiivisesti. Lukuisat vierailut moniin pyhättöihin ovat kiinnostavia.

Merkintöjä Jerusalemista on ehdottomasti vuoden merkittävimpiä sarjakuvajulkaisuja ja voitti tänä vuonna Angoulemessa parhaimman albumin palkinnon. Jos vielä löytyy muinaisuudessa eläviä, tietämättömiä tolloja, joille sarjakuva kelpaa vain lasten viihdykkeeksi, Mausin ohella tämän kirjan voi lykätä kouraan ja käskeä korjaamaan luutuneita ja pölyttyineitä näkemyksiään.

Delisle pyhiinvaeltaa kynän ja lehtiön kanssa.