Avainsana-arkisto: Guy Delisle

Viiden kirjan haaste

Bloody White BaronKohdalleni osui kirjameemi, jonka suoritin säntillisesti viiden päivän aikana. Koska kierrätys on päivän sana, kokosin koko roskan myös blogiin.

1. päivä: kirja, jota luet nyt.
2. päivä: kirja, jota rakastit lapsena.
3. päivä: kirja, joka jäi kesken.
4. päivä: kirja, joka teki suuren vaikutuksen.
5. päivä: kirja, johon palaat aina uudelleen.

1. päivä: Juuri nyt on kesken James Palmerin kirja Bloody White Baron. Se kertoo virolaissaksalaisesta ylimyksestä paroni Roman Maximillian von Ungern-Sternbergistä, joka oli väkivaltainen tsaaristi, valkoinen komentaja Siperiassa bolsevikkien kansanousun aikaan, kylmähermoinen ja kylmäverinen tappaja, sekä Mongolian viimeinen kaani. Koska mikäpä olisi sellainen mies, joka ei valloita kokonaista valtakuntaa kiinalaisilta.

Lisäksi mitä mainioin hahmo Jeanny Been, kapteeni Morrisonin, insinööri Prestonin ja kapteeni Parkin maailmaan. Kaksi tarinaa on tulilla tai muhimassa, vaan tässä vaiheessapa en kerro minne.

Säätiö2. päivä: Kirja, jota rakastin lapsena. Ensin pitäisi hahmottaa, mitä tässä nyt meinataan lapsella. En muista, mitä mulle on mahdollisesti luettu joskus ennen kouluikää. Tai jälkikäteen olen muodostanut tietoisuuden, että ainakin Kapu Karvakorvaa ja Tiitiäisen satupuuta on luettu, mutta en voi parhaalla tahdollanikaan sanoa rakastaneeni niitä. Ehkä rakastin, mutten enää muista sitä.

Toisaalta kymmenvuotiaskin on lapsi, samaten 13-vuotias. Sen jälkeen aletaan mennä syvemmälle teiniyteen ja sitä ikää ei tässä tarkoiteta. Täyttäessäni 13 keskellä kesää -86 olen ollut siirtymässä kuudennelta luokalta seiskalle, joten nyt pitää muistella, mihin kirjoihin olen törmännyt ennen sitä.

Isaac Asimovin Säätiö. Myöhemmin luettuna sen kirjallinen taso on käynyt tuskallisen selväksi, mutta ala-asteella en vielä ymmärtänyt hevon kuttua sellaisen päälle. Sen sijaan ajatus siitä, että yhteiskunnallista kehitystä voisi ennustaa havaintojen ja teorioiden perusteella vuosisatojen jänteellä oli tajunnan räjäyttävä visio. En usko, että luin Säätiön kuin ehkä pari kertaa, mutta muisto siitä kulki mukana scifin graalin maljana ja mahtavana mittatikkuna, jota vasten vähäisempiä visioita verrattiin.

Luulen lukeneeni Säätiön joskus 3. tai 4. luokalla, joten se sujahtaa ikähaarukan sisään ja siten kelpaa vastaukseksi.

Dyyni3. päivä: Mulla jäi kesken Frank Herbertin Dyyni. Se oli sitä aikaa kun en vielä omistanut sitä, ja jouduin lainaamaan sen kirjastosta. Aloitin sitä, mutta sitten kirja katosi. Hemmetti. Parin viikon kuluttua, just ennen eräpäivää, kirja löytyi koulusta, oisko ollu psykan luokan ikkunalaudalta. Olin varmaan jättäny sen sinne. No, se piti tietty palauttaa, enkä lainannu sitä uusiks. Joko siitä oli varaus tai ei vaan just sillä hetkellä napannu. Joten jäi kesken.

Enkä vielä ole tarttunu siihen uudestaan. Vaikka se on kirjaimellisesti lähin kirja tietokoneelta kirjahyllyyn katsottuna.

Linnunradan käsikirja liftareille4. päivä:  Kirja joka teki suuren vaikutuksen. Kun lukuhistoriaa on sellaiset 35 vuotta plus iltasadut sitä ennen, ja toisaalta muisti on jo hukannut pirun paljon kaikesta luetusta, on aika hankalaa kaivaa esiin yksi kirja, joka olisi tehnyt erityisen suuren vaikutuksen. Niitä on monta, eri syistä. Toisaalta kun hetkeksi hiljennyn, vastauksia on lopulta vain yksi.

Oikeastaan tämä kirja piti mainita huomisen haasteen kohdalla, mutta sepä pääseekin irti jo nyt:

Linnunradan käsikirja liftareille.

Olin uimaseuran treenien jälkeen saunassa, kun toinen seuran jäsen esittäytyi minulle. ”Hyvää päivää, olen hissi, palveluksessanne. Valmiina kuljettamaan teidät valitsemaanne kerrokseen. Siriuksen kyberneettinen kauppakomppania on suunnitellut minut kuljettamaan teidät mihin tahansa Linnunradan liftareiden käsikirjan toimitalon kerrokseen.” Litania jatkui monta minuuttia.

Tilanteen absurdius iski lujaa. Siellä me istumme porukalla saunassa ja yksi kaveri kertoo olevansa hissi. Kun sain suunvuoron, kysyin että mistä äskeinen oli, sillä se oli selvästi opeteltu lainaus jostakin. Eräästä kuunnelmasta, kuulemma. Mistä kuunnelmasta? Linnunradan käsikirjasta liftareille. Kaveri lupasi tuoda radiosta taltioimansa kasetit lainaan seuraavalla kerralla. Niissä oli kuunnelman jaksot 7-12, ja tämä oli aikaa ennen kuin jaksot 13-25 tehtiin. Sitten kaveri kertoi, että oli tästä kirjakin.

Pyhä kirjastoreissu, Batman! (Vaikka tämä sattuikin vuosi pari ennen kuin Kolmos-TV rantautui ja alkoi esittää Star Trekia ja Batmania.) Ilpoisten kirjasto ei pettänyt, ja taisin lukea Liftarit samana iltana. Sen jälkeen luin sen taas, ja taas. Jos Tähtien sota on elokuva, jonka olen nähnyt useiten, Liftareiden käsikirja on sen kirjamaailman vastine. Siksi se sopisi huomiseen haasteeseen, ja rajatapauksena myös kirjaksi, jota rakastin lapsena, koska Liftarit oli parasta koskaan ja osui sinne ala- ja yläasteiden taitteeseen.

Mun huumorintajuni on ottanu suuria vaikutteita ja lainauksia, replikointia ja tyyliä myöten, parista olennaisesta lähteestä. Yksi on kuunnelmasarja Knalli ja sateenvarjo, toinen on Suomen MADin parhaimmisto, joka on hauskuuttavan lisäksi myös pirun tarkkaavaista ja oivaltavaa. Mutta absurdismi, jo ennen Monty Pythonia Linnunradan käsikirja liftareille opetti ymmärtämään, kuinka käsittämätön koko maailmankaikkeus, itse asiassa elämä, ja kaikki muu sellainen, oikeastaan onkaan. Ja että ainoa keino selvitä sen tajuamisesta on nauraa sille.

Hyvin pitkälti Linnunradan käsikirja liftareille teki musta sen tyypin, joka mä nykyään olen. Sen vaikutus näkyy mun teksteissä ja koko elämänasenteessa. Niin että kiitos, Douglas Adams, kiitos kaloista ja kaikesta muusta sellaisesta.

Niin ja se hissiksi esittäytynyt kaveri on meidän kummankin likan kummisetä. Koska kun elämässä kohtaa riittävän kummallisia ihmisiä, niistä kannattaa pitää kiinni.

Merkintöjä Burmasta5. päivä: Viimeinen haaste on paha. Kovin usein ei enää tule luettua kertaalleen luettuja kirjoja, koska kirjoja tulee koko ajan lisää eikä aika riitä niidenkään lukemiseen.

Ilmiselvin kandidaatti olisi ollut Linnunradan käsikirja liftareille, mutta sen käsittelin jo eilen. Myös Harry Harrisonin Ruostumattoman teräsrotan olen lukenut useasti, viimeksi tänä vuonna lapsille iltasaduksi, mutta senpä myötä katosi tarve lukea sitä heti kohta uudestaan. Joskus penskana se oli helvetin menevä kirja, nyt kovin yksioikoinen eikä enää kovinkaan kiehtova.

Hunter S. Thompsonin Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa olen lukenut ehkä kolmesti, mikä näinä aikoina on tosi usein. Ja voisin lukea sen taas, se kun on tajuttoman viihdyttävä eikä kovin paksu. Toisaalta Hannu Rajaniemen Kvanttivarkaan olen lukenut kahdesti ja oikeastaan pitäisi lukea se taas, että saan koko trilogian kerralla pulkkaan ja arvosteluun.

Vaan nytpä aiheutan pahennusta niiden keskuudessa, joiden mielestä kirjaan ei kuvat sovi, paitsi korkeintaan kanteen. Nostan esiin sarjakuvan, jonka olen lukenut viimeisen sanotaan neljän vuoden aikana ehkä kymmeneen kertaan.

Guy Delislen matkakertomus Merkintöjä Burmasta.

Delisle on asunut mielenkiintoisissa paikoissa, kuten Kiinassa, Pohjois-Koreassa, Burmassa ja Israelissa. Jokaisesta löytyy oma kirjansa täynnä tarkkoja havaintoja ja peittelemättömiä mielipiteitä, ja kukin on aivan ehta matkakirja, joiden myötä lukija pääsee itse paikalle paitsi maistamaan eksotiikkaa myös oppimaan maan kulttuurista ja historiasta.

Näistä neljästä Merkintöjä Burmasta oli ensimmäinen, jonka luin, ja se on myös se, jonka pariin useiten palaan.

Koska kyseessä on meemi, tähän varmaan pitäisi haastaa joku. Kukin tuhlatkoon aikansa haluamalla tavalla, mutta maanittelen nyt mukaan ne kirjablogit, jotka tähän törmäävät. Jos tartutte haasteeseen, linkittäkää Routakotoon tai jättäkää kommentti, niin kerään haastuneet tähän alle.

Mainokset

Shenzhen

ShenzhenShenzhen
Guy Delisle
WSOY, 2010
ISBN: 978-951-0-36352-2

Guy Delisle on tullut maankuuluksi sarjakuvillaan paikoista, joissa hän on asunut muutamasta kuukaudesta aina vuoteen. Pidempään ovat kestäneet komennukset Burmassa ja Jerusalemissa, joissa hän on ollut enempi vaimonsa matkassa ja lasten kanssa. Ennen perheen perustamista hän ehti heittää muutaman kuun mittaiset keikat animaatiostudioiden palkollisena Pjongjangissa ja Shenzhenissä.

Kiinaan, tarkalleen ottaen juuri Shenzheniin, Delislen vie animaatiohommien valuminen kaukoitään. Hänen vastuullaan on vahtia paikallisen studion töitä jonkin työnantajansa sarjan parissa. Tähän puoleen ei puututa kovinkaan paljon, show’n varastaa jälleen maailmaa nähneen miehen tarkkanäköiset havainnot ympäröivästä kulttuurista.

Shenzhen TotuusShenzhen ei ole mikään kukoistava, länsimaalaishenkinen metropoli, toisin kuin vaikkapa Hong Kong. Se on iso, kovasti teollistunut asutuskeskus, joka sai erityistalousalueen oikeudet vuonna 1980 ja on teollistunut siitä asti, ja jossa joka hetki rakennetaan jotain uutta. Kuvitus on tehty tekniikalla, joka luo ympäristölle likaisenharmaan tunnun, kuvaamaan urbaania näkymää, jossa ilmansaasteet taistelevat elintilasta ihmispopulaation kanssa.

Kaupunki herätti samalla halun nähdä maailmaa että tarpeen miettiä asiaa vielä uudestaan. Niin hienoa kun olisikin päästä näkemään kovasti eksoottisia paikkoja panin merkille, mitä kaikkea Delisle söi ruoaksi, ja hyvällä ruokahalulla. Osaa voisin suostua maistamaankin, mutta osa meni selvästi kategoriaan, jota on kivempi tarkastella painotuotteen sivuilla kuin kokoea itse.

Artisti itse miettii albumin sivuilla, kannattaako mokomasta reissusta mitään reportaasia edes tehdä ja arveli aihetta tylsäksi. Hän oli toisaalta oikeassa, muttei ottanut huomioon sitä, että hyvä kertoja tekee kaikesta kiinnostavaa. Delisle pystyisi kertomaan kiinnostavasti vaikka Vantaasta.

Jos totta puhutaan, kirjakauppoihin päätyisin minäkin.

Jos totta puhutaan, kirjakauppoihin päätyisin minäkin.

Pjongjang

PjongjangPjongjang
Guy Delisle
WSOY, 2011
ISBN: 978-951-0-35484-1

En ole tyytymätön omaan elämääni. Se ei silti estä minua kadehtimasta muiden saavutuksia. Felix Baumgartner hyppäsi 39 kilometrin korkeudesta laskuvarjolla. Eri asia, kuka meistä siellä pallon varassa keikkuessa todella uskaltaisi hypätä, mutta eiköhän jokainen kotisohvallaan fiilistele sillä, miten hienoa moinen olisi.

Yksi mies, jolle olen kade paitsi verrattomasta kyvystä kertoa tarinaa myös hänen seikkailuistaan mielenkiintoisissa paikoissa, on Guy Delisle. Hän on asunut vuoden Burmassa ja Jerusalemissa, mutta ne molemmat ovat kerrassaan triviaaleja turistirysiä verrattuna Pohjois-Koreaan. Delisle vietti kaksi kuukautta maailman suljetuimman maan pääkaupungissa Pjongjangissa ja teki meille matkustusrajoitteisille kokemuksistaan sarjakuvan.

Globalisaation merkittävä ilmenemismuoto on tuotannon siirtyminen sinne, missä työn saa teetettyä halvimmalla. Mukana toki seuraa liuta eettisiä dilemmoja, mutta kaltaiseni liikalihavat iPhonejaan näpelöivät miehet eivät uhraa montakaan ajatusta kiinalaisissa orjatyölaitoksissa työskenteleville lapsille. Tuostakin häiritsevästä mielikuvasta päästään toki alaspäin, nimittäin rajan yli Pohjois-Koreaan.

Pjongjang_statistiikkaGuy Delisle saapuu maahan valvomaan Ranskasta ulkoistettua animaatiotuotantoa. Tullimuodollisuuksien jälkeen koittaa ensimmäinen pakollinen etappi, joka on Kim Il-Sungin 22-metrinen pronssipatsas. Patsaan juurelle pitää laskea kimppu kukkia, jonka opas hövelisti on ottanut hoitaakseen. Ensimmäinen tunti kertoo valtion olennaiset säännöt selkeästi: Johtajaa kunnioitetaan ja rakastetaan. Tästä kuviosta puuttuu se tavallinen ”tai muuten”, sillä vaihtoehtoa ei kertakaikkiaan ole.

Opas ja tulkki pitävät huolta siitä, että arvon ulkomaalainen pääsee vierailuille maan ja sen johtajan suuruudesta kertoviin paikkoihin vastaisuudessakin. Mutta ei vierailija toki vanki ole. Delisle voi kävellä työpaikaltaan hotelliin, jossa hän asuu, eikä kukaan seuraa perässä. Opas ja tulkki kulkevat viisikymmentä metriä edellä. Työmailla henkeänostattavat autot jakavat innostavaa prpagandaa ja kaikkialla erittäin vapaaehtoiset ihmiset lakaisevat katuja ja leikkaavat täysin aution moottoritien vierellä ruohoa pienillä sirpeillä.

Muissa kirjoissaan Delisle pitää kommentaarinsa hiljaisella liekillä. Hän esittelee tilanteen ja antaa lukijan itse huomata tilanteen pöyristyttävyyden, jos on huomatakseen. Nyt hän ei kuitenkaan täysin malta mieltään ja pieni ikonoklasti hänen sisällään saa vallan, kun jumalallisten johtajien saavutuksia ihastellaan ja palvotaan ensimmäisestä päivästä lähtien.

Pjongjang_tulkkiMatkansa aikana Delisle tapaa myös muita ulkomaalaisia, mikä on sikäli hyvä, että paikallisiin hänellä ei paljon kontaktia olekaan. Työn ulkopuolella ei yhtään. Tilannetta katsotaan myös heidän silmin, mutta yhtä häröltä meininki vaikuttaa silti. Kaikki vierailijat on internoitu muutamaan käsittämättömään tornitalohotelliin, joissa voi olla vain yksi ainoa kerros käytössä. Koko matkasta tulee surrealistinen olo, ihan kuin pääsisi seuraamaan jotain käsittämätöntä yhteiskuntaa toisella planeetalla.

Kuvat ovat joko kivan yksinkertaisia tai sisältävät paljon yksityiskohtia riippuen siitä, mistä Delisle kertoo ja mihin lukijan on tarkoitus kiinnittää huomiotaan. Vähilläkin viivoilla ihmisistä on saatu ilmeikkäitä yksilöitä ja arkkitehtuuri nousee hyvin esiin, kuten Delislen matkaraporteissa on tapana.

Kerrontaa sävyttää huumori, joka on lähtöisin sarjakuvan tekijän kyvystä tehdä huomioita ja osoitella epäkohtia. Tarina maistuu myös elämältä kaikkine absurdeine yksityiskohtineen. Siellä mies kuluttaa aikaa heittelemällä paperilennokkeja valtavan hotellin ainoasta asutusta kerroksesta maailman suljetuimmassa maassa. Pakkohan sille on nauraa, vaihtoehto on liian surullinen.

Merkintöjä Jerusalemista

Merkintöjä Jerusalemista
Guy Delisle
WSOY, 2012
ISBN: 978-951-0-39022-1

Guy Delisle syntyi Quebecissä, mutta on sittemmin asunut myös mielenkiintoisissa paikoissa. Hän on heittänyt animaattorikeikkaa Kiinassa ja Pohjois-Koreassa, ja matkustanut vaimonsa mukana asumaan Burmaan ja viimeksi Israeliin. Sarjakuvaromaani Merkintöjä Jerusalemista kertoo tuosta vuoden mittaisesta ajanjaksosta pyhällä maalla Delislen omin silmin.

On jokseenkin ironista, että muka-puolueetonta valtamediaa totuudenmukaisemman kuvan Jerusalemista ja elämästä Israelissa ylipäätään antaa piirtäjä, joka omien sanojensa mukaan ei ole journalisti eikä edes pyri puolueettomuuteen. Hän antaa oman näkökantansa näkyä, mutta vaikuttaa silti lähinnä kiihkottomalta tarkkailijalta.

Pink Floyd was here

Reissu alkaa elokuussa. Perheeseen kuuluu Guyn lisäksi hänen vaimonsa Nadège, 5-vuotias Louis-poika ja tämän pikkusisko Alice. Nadège työskentelee koordinaattorina järjestössä Lääkärit ilman rajoja ja asunto järjestyy heidän kauttaan Jerusalemin arabikaupunginosasta. Eri alueiden erot käyvät nopeasti selväksi. Vaikka kaikki maksavat veroja, kaikkia ei koske esimerkiksi jätehuolto. Taksiakin voi olla todella hankala saada menemään perille asti.

Merkintöjä Jerusalemista on paksumpi kuin Merkintöjä Burmasta ja siihen on sisällytetty järjestelmällisesti selvästi enemmän tapahtumia. Kerronta on jaettu lukuihin kuukausien mukaan ja Delisle reissaa paljon Burmaa enemmän, niin Jerusalemissa kuin muualla Israelissa. Tällä kertaa hän ei myöskään ole mukana päätoimisena lapsenvahtina vaan sitä varten on päivähoito ja lapsenhoitajat. Päivät kuluvat kulkien ja kuvia piirtäen.

Keskeiseen rooliin nousee Jerusalemin halki rakennettu muuri, joka sirpaloittaa eri osat toisistaan ja alistaa ihmiset kulkemaan sotilaiden valvomien tarkastuspisteiden kautta. Muuri on aihe, jota Delisle tämän tästä pysähtyy piirtämään, joskaan ei aina rauhassa. Välillä sotilaat ajavat hänet matkoihinsa. Ilmeisesti koulutuksessa painotetaan sitä, miten kynä todella on miekkaa mahtavampi.

Delisle kuvaa ympäristöä mutta myös ihmisiä. Monet arabeista ja juutalaisista ovat rentoja ja ystävällisiä. Tiukempaa menoa löytyy sitten ääriortodoksien keskuudesta, jotka voivat heittäytyä hyvinkin hyökkääviksi, jos sattuu ajelemaan sapattina heidän alueidensa halki. Myös eri tahojen suhtautuminen naisten oikeuksiin jättää toivomisen varaa. Uskonnollisuus on monessa tilanteessa läsnä. Myös positiivisesti. Lukuisat vierailut moniin pyhättöihin ovat kiinnostavia.

Merkintöjä Jerusalemista on ehdottomasti vuoden merkittävimpiä sarjakuvajulkaisuja ja voitti tänä vuonna Angoulemessa parhaimman albumin palkinnon. Jos vielä löytyy muinaisuudessa eläviä, tietämättömiä tolloja, joille sarjakuva kelpaa vain lasten viihdykkeeksi, Mausin ohella tämän kirjan voi lykätä kouraan ja käskeä korjaamaan luutuneita ja pölyttyineitä näkemyksiään.

Delisle pyhiinvaeltaa kynän ja lehtiön kanssa.

Merkintöjä Burmasta

Merkintöjä Burmasta
Guy Delisle
WSOY, 2009
ISBN: 978-951-0-34522-1

Guy Delisle on mies, jolla on ollut onni asua sellaisissa paikoissa kuin Shenzhen, Pjongjang sekä Rangoon. Kiina ei ole enää niin suljettu kuin joskus, mutta Pohjois-Korea ja Burma eivät juuri voi brassailla avoimuudellaan edelleenkään. Juuri tämänkaltaisiin diktatuureihin Delisle päätyy, joko töihin tai, kuten tällä kertaa Burman tapauksessa, vaimonsa Nadègen mukana, joka työskentelee järjestössä Lääkärit ilman rajoja.

Siinä missä Delisle on aiemmin reissannut nimenomaan animaattorityön puitteissa, nyt hänen tärkein ammattinsa vuoden verran on olla koti-isä. Sillä aikaa kun äiti toimii lääkärinä, pieni Louis-poika pitää isän kiireisenä. Tämä antaa toisaalta Delislelle enemmän aikaa kuljeskella ja tarkkailla, ja toisaalta koko kirjalle kiirettömän tempon.

Delisle kuvaa jossain määrin politiikkaa, mutta enemmän arkielämää omasta näkökulmastaan. Hän ei niinkään lähde tuomitsemaan tilanteita vaan kertoo lukijalle, mitä on nähnyt ja ajatellut. Tuomioiden langettamiset jäävät loppukäyttäjälle. Tällainen lähestymistapa vetosi minuun. Kiihkoilematon matkakertomus animaattorista, jolla on rajalliset liikkumavapaudet mutta tarkat silmät ja osuva huumorintaju.

En osaa tarkkaan määritellä, miksi Merkintöjä Burmasta kiehtoo minua niin kovasti, mutta se lienee ainoa sarjakuva, jonka olen viimeisen parin vuoden aikana lukenut ainakin viidesti. Piirrosjälki on yksikertaisuudessaan erittäin toimivaa, lyhyet episodit hauskoja ja pidemmissä pätkissä päästään joskus kurkistamaan kaupunkien ulkopuolella vietettävää kovin erilaista elämää. Rangoonin kuumankostea ilmasto tuntuu iholla selvästi ja voin vain kuvitella länsimaisen isin hetkellisen ilon, kun vastoin ennakkotietoja kaupasta löytyykin paketeittain japanilaisia vaippoja.

Matkakertomuksia voi tehdä monista lähtökohdista. On tietenkin vetoavaa elää vaarallista elämää, kohdata viilipetoja ja hengailla karujen vastarintaliikkeiden kanssa, mutta aivan oma paikkansa on myös vuoden mittaiselle raportille koti-isän elämästä, jonka merkkihetkiin kuuluu paikallisen animaattoriryhmän opettaminen ja parin päivän oleskelu munkkiluostarissa.

Merkintöjä Burmasta on rehellinen yhden miehen näkemys Myanmarista sen puitteissa, mitä hän itse vuoden aikana koki. Siksi aion lukea sen piakkoin kuudennenkin kerran.