Paha uni
Istun selkä pallon koria vasten. Lennän korkealla. Näen vain taivaan jäätävän sinen. Silti joku on takanani. Tunnen läsnäolon, vaikken kuule mitään. En hengitystä, en vaatteiden kahahtelua.
Tiedän uneksivani, mutta se ei vähennä välittömän vaaran tunnetta. Päin vastoin. Uneni ovat muuttuneet kiihkeämmiksi kaupungin jälkeen. Kaupunki kaupungin alla. Hiekan alla.
Kalpea nainen hymyilee kuolleilla kasvoillaan. En näe sitä, mutta tunnen sen. Hänen katseensa lävistää minut ja värisen kauttaaltani. Hengittäminen käy työlääksi. En tiedä, onko sydämeni purskahtamassa ulos rinnastani vai pusertumassa kasaan.
Vaikka tämä on unta, se on myös totta. Kuollettavan totta.
”Tulet luokseni”, kalpea nainen kuiskaa.
Tiedän hänen puhuvan totta. Taivas mustuu.
Routakoto 