Raapale 153 – Laituri (1.6.)

Laituri

”Minä olen aina pitänyt näistä rauhallisista hetkistä”, sanoi mies. Meren pinta oli tyyni ja heijasteli laskevan kuun siltaa aamuyön viime hetkinä. ”Erityisesti sinun seurassasi”, hän lisäsi huokaisten ja katsoi vierellään kulkevaa naista. Nainen kulki ääneti.

”Muistatko, kun tapasimme ensi kerran? Näin sinut laiturilla katselemassa auringonlaskua. En olisi rohjennut tulla puhumaan, ellei paras ystäväni olisi suorastaan pakottanut. Bestmanini.” Hymykuopat syvenivät miehen kasvoilla. ”Kävelimme rantaa koko yön. En uskaltanut edes ottaa sinua kädestä.”

He pysähtyivät ja katsoivat taakseen. Rantahiekan rikkoi vain yhdet jalanjäljet. ”Vannoimme, ettei mikään erottaisi meitä.”

Auringon ensimmäiset säteet karkasivat taivaalle yön sylistä. Yksinäinen nainen istahti laiturin raunioille pyyhkäisten poskeaan.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s