Tikit
”Mitä sinulle on käynyt?” radistimme kysyy nähdessään verestävän haavan kulkevan oikean käsivarteni ympäri.
”Lähikontakti viholliseen. Leikkaantui irti.” Virnistän. ”Lekurit kursivat-.”
Samassa joudumme väijytykseen. Plasma korventaa vasemmat sormeni hiileksi. Lääkintämies ehtii iskeä kipulääkkeellä, sitten räjähdys täräyttää leijutasoamme. Kolme joukkuetoveriani syöksyy kaasujättiläisen syvyyksiin.
Saan reunasta kiinni. Sydämeni hakkaa ja korvissa humisee. Jotakin lämmintä valuu kainalooni. Katson. Verta.
Eilinen haavani on repeytynyt auki. Kauhun hyöky hyytää järkeni. Haavan sisällä näen, miten lihaksia sitovat ompeleet katkeilevat. En pelkää kuolemaa, mutta oman ruumiini lahoaminen järkyttää syvältä.
Lihasten revetessä sormivoimat hiipuvat. Vasen käteni on hyödytön. Riekaleiden seassa näen valkeaa luuta.
Otteeni kirpoaa.
Tai ehkä päästin irti.
Routakoto 