Vakoilija
Aukealla on yksi niistä. Seison pensaan takana ja uskallan tuskin hengittää. Olen nähnyt niistä kuvia, vaikka isä sulkee television aina uutisten aikaan.
Sen ruumiinrakenne on lievästi ihmismäinen. Pää on oudonmuotoinen, tai ehkä sillä on kypärä. Nyt se on kyykistynyt tutkimaan jotakin edessään ruohon seassa.
Sivulta näen, miten sen ranteista työntyy esiin teriä. Se leikkelee niillä jotakin, välillä näen verta. Sitten se nostaa kasvojensa eteen tumman möykyn. Se on sydän. Säikähdän niin, että pissaan housuihini. Se nuuhkii sydäntä arvioivasti. Haluan oksentaa.
Pala palalta se tutkii heinän kätkemän ruumiin. Ymmärrän. Ne tutkivat meitä ihmisiä.
Vihdoin se lopettaa ja poistuu. Vasta sitten oksennan.
Routakoto 