Ithaquan ilma
Kun poistun kaupasta, lumimyrsky raivoaa. Pakkasta on yli neljäkymmentä astetta. Lumi piiskaa joka suunnalta. Lähimpiäkään taloja ei näy.
Samaan aikaan kaupasta lähtee nuorimies. Olen nähnyt hänet opiskelijakylässä aiemminkin. Lähdemme yhtä matkaa kohti itäpuolta.
”Ithaquan ilma”, hän sanoo. ”Wendigo vaeltaa, kuule sen yksinäinen ulvonta.” Kuulen vain vimmaisen tuulen.
”Nälissään se repii ihmisestä lihat. Jos olet onnekas, Mestari vie sinut omaan maailmaansa palvomaan sitä.” Mestari? Poikahan on hullu.
Kuulen kaamean valituksen, joka kylmää minua myrskyäkin enemmän. Näen luonnottoman hahmon astuvan valkoisesta helvetistä. Sen silmät hehkuvat punaisina.
”Mestari, toin palvelijan!”
Se ojentaa viikatekyntisen kätensä. Koskettaa minua.
Mitä voin tehdä? Tahdon elää. Tartun käteen!
Routakoto 