Punatukka
”Minne matkalla?”
Nostan katseeni. Lusikan siivittämän kahvin pintaväreet ovat lumonneet minut.
Pöytäni ääreen on istuutunut mukavannäköinen punatukka. Kasvot eivät korosta sitoutumista kumpaankaan binäärin ääripäähän. Hymyilen aavistuksen.
”Europaan, aluksi. Ehkä myöhemmin Oortiin.”
”Pois entisestä?” seuralainen vinkkaa silmäänsä leikkisästi.
Kahvi on jo haalennut. Rykäisen. Kertoisinko? ”Kloonini ei sietänyt sitä, että puhuin muille.” Punastun. ”Silti joskus tein niin. Salaa.” Pettäminen hävettää.
Käsi tuntuu lämpöiseltä käteni päällä. ”Nyt olet vapaa puhumaan.”
Liikautan kättäni. ”Ehkä. Tarvitsen aikaa ajatella.”
Hän nousee ja jättää muistijäljen leijumaan eteeni. ”Minun määränpääni on Ganymede.” Hän naurahtaa ja pään heilautuksella punainen tukka kasvaa hulmuavaksi.
Kosketan muistijälkeä. Ganymede.
Oort alkaa tuntua kaukaiselta.
Routakoto 