Ero
”Minä en voi enää elää näin”, hän päättää puheensa. Tuijotan ikkunasta ulos enkä katso häntä kohti. Pelkään, että näyttäisin, miten syvään tämä kaikki iskee. Pala kurkussa tuntuu suurenevan ja estävän sanat jo etukäteen.
”Kuulitko sinä?” hän kysyy, vaikka tietää hyvin että kuulin. Kohautan olkapäitäni vihaisesti. Saan siitä voimaa, riittävästi voimaa koota itseni. Käännyn ympäri.
”Me olemme eläneet yhdessä neljä vuotta.” Ääneni kuulostaa heikolta ja anovalta.
”Olemme kasvaneet erillemme”, hän sanoo.
”Me emme voi kasvaa erillemme!” huudan. ”Me olemme klooneja! Me olemme sama!”
”Olimme sama.” Hän asettaa käden hellästi poskelleni. ”Nyt minä olen minä.”
Seison edelleen ikkunassa, kun hän astuu taksiin.
Routakoto 