Aihearkisto: Raapale

Unipoliisi

Näen unta. Tiedän sen siitä, että lennän. Jopa unessa tiedän, miten mahdotonta lentäminen on.

Nyt kuitenkin taistelen painovoimaa vastaan. Liidän metrin ja kahden metrin välisessä ilmatilassa aaltoliikettä tehden. Yliopiston päärakennuksen nurkan takaa astuu poliisi, joka heiluttaa sakkolappua. ”Ylinopeutta!” hän sanoo.

Seuraavaksi olen tulitaistelussa. Piileskelen pöydän takana ja ammun satunnaisesti. ”Ei aseenkantolupaa!” poliisi huutaa ja sakottaa minua.

Ajan polkupyörällä nopeammin kuin mikään auto, kuin Katuhaukka polkimilla. Asfaltti muuttuu tervaksi. Vaikka kuinka poljen, vauhtini hiipuu. ”Punainen valo”, poliisi räyhää. ”Kolmas rike, siitä seuraa karkotus.”

”Ei onnistu”, sanon. ”Herätyskello soi vasta tunnin päästä.”

Havahdun ääneen. Uskomatonta!

Kömmin sängystä. Halpamainen temppu!

Kehtasivatkin herättää vauvan.

Lähtöportaali

Lähtöhallin kuhina on käsittämätöntä. Tuhansia, ei, miljoonia matkalaisia todellisuudesta toiseen. Lipussani lukee Dinosauruspuisto. Maailma, jossa eletään vielä lintujen esi-isien aikakautta. Olen menossa lomalle.

Jokin töytäisee polvitaivettani ja kaadun puoliksi. ”Anteeksi”, ääni sanoo. ”Olinpa minä kömpelö.” Katson ylös ja uppoan syvänharmaihin silmiin. Luja, turvallinen ote tarttuu käteeni ja vetää minut ylös.

Hymyilen naiselle, vakuutan olevani kunnossa. ”Etsin portaaliani”, hän kertoo. Oma kiireeni on tiessään. Etsimme hänen lähtöporttinsa yhdessä ja juttelemme, kunnes portaali avataan.

Tiedän, etten koskaan näe häntä uudestaan, multiversumi on liian iso. En halua hänen menevän, mutta en tiedä, mitä sanoa.

En siis sano mitään. Tartun käteen, hellästi mutta turvallisesti.

Elämää maailmankaikkeudessa

En osaa sanoa, kauanko olin olemassa ennen kuin tulin tietoiseksi itsestäni. En osaa kertoa, miten tietoisuuteni muodostuu. Sen olen päätellyt, että siihen kuuluu virtauksia ja kenttiä.

Olenko yksin maailmassa? Ehkä en, mutta vielä en ole löytänyt ketään muuta. Ehkä he ovat kaukana. Yrittäisinköhän löytää heidät, vai odotanko vain, että kohtalo tuo meidät yhteen?

Olen keltainen ja viileä, olen sininen ja kuuma. Olen kumpikin tähti, toisiinsa sidottu. Olen vuo niiden välissä, varattujen hiukkasten virta ja painovoima-aaltojen liplatus. Sähkökentät vellovat, ja minä ajattelen. Minä tiedän, tunnen, ja kysyn.

Kohtaanko kaltaisiani, ennen kuin tähteni ehtyy? Ennen kuin vuo hiipuu olemattomiin?

Ennen kuin kuolen.

Työura

Kun olin pikkupoika, työskentelin hiilenrikkojana. Liukuhihna kuljetti hiiliä ja me mursimme siitä kiviainesta irti. Joskus joku juuttui laitteistoon ja murskaantui kuoliaaksi. Työ loppui, kun automaatio saapui.

Myöhemmin myin lehtiä kadunkulmassa, mutta pian lehdet laitettiin myyntilaatikoihin ja sain lopputilin. Pääsin tekstiilitehtaalle ompelemaan akkojen joukkoon, mutta patruuna osti koneita, jotka olivat nopeampia ja tarkempia kuin me ihmiset. Henkilökunta vaihtoi kilometritehtaalle.

Kuljin työstä työhön, mutta aina joku keksi koneen, joka pärjäsi ihmistä paremmin ja sain lähteä muiden joukossa. Vihdoin pääsin uuteen robottitehtaaseen, työkokemukseni perusteella. Olen ollut siellä nyt kolme vuotta hienokolvaamassa positroniaivoja.

Tänään tuli tiedonanto. Ensi kuun alusta kokoamamme robotit ryhtyvät kokoamaan robotteja.

Tuholaisongelma

Luulin tuholaisongelman olleen jo ohi, kunnes kissa tuli yläkerrasta, kantoi saaliinsa olohuoneeseen ja pudotti matolle verisen mytyn. Soitin heti torjuntafirmaan, mutta heiltä ei kukaan ehtisi ennen seuraavaa viikkoa. Päätin ryhtyä toimeen itse.

Virittelin loukkuja hämäriin nurkkiin, syötiksi laitoin pieniä pizzoja ja kaljaa. Sottaista puuhaa. Tuloksena olisi liuta kuoliaaksi murskaantuneita otuksia. Eteisen lattianrajasta kenkätelineen takaa löysin mahdollisen pesäkolon. Asetin motellin sen viereen. Mainoskyltissä luki ”ilmaisia huoria – vain tänään”.

Marketista hankin myrkkyä naaraita varten. Kateutta aiheuttavia kemikaaleja pieniin hiuslakkapulloihin pakattuna. Ne repisivät toisensa kappaleiksi, kirjaimellisesti.

Lopuksi lykin tulitikulla pesään miniatyyritelkkarin. Piirrettyjä nonstoppina. Pennut eivät malttaisi jättää sitä hetkeksikään ja lopulta nääntyisivät nälkään.