Euroopan kälyisin kauppalopo
Romukauppa oli kuin suoraan historiaholosta repäisty. Saranaovi, kello kertomassa sisääntulijoista, räpsyviä loisteputkia ja veivattava kassakone.
”Mitä herrat hakevat?” kauppias kysyi. Asiakkailla näkyi olevan ikää enemmän kuin keskimääräisellä kauppatavaralla. Nuhjuisia ja varattomia.
”Onkos luikureita?” Talvento kysyi. Kun kauppias ei ymmärtänyt, Talvento selvensi: ”Lindgrenin puulaakeista.”
”Kirja ei oikein liiku.”
”Katso”, hihkaisi Syntilä. ”Muistitikkuja. Alle gigaisia. Näistä löytyy vintaakia. Ehkä sähkökirjoja, Osumakummaa tai Lantakuoriaiskirjoja.”
”Ei se ole kirja jossei painomuste haise. Tai kosteus.”
”Onko herralla kone, joka lukee noita?” kauppias hämmästeli. ”Arvotavaraa!”
”Navetasta löytyy kymmenittäin laatikkomonttuja”, Talvento sanoi. ”Maisteri haalasi yliopistolta. Ostatko?”
”Herrathan ovatkin retropieruja. Käydäänpä kellarissa, on siellä jokunen pokkari. Haavetaajuutta ainakin.”
Routakoto 