Musta kuin yö
Herään epämiellyttävään tunteeseen. On vielä yö. Mieheni tuhisee vieressäni. Kurotan puhelinta hyllystä, mutta tyrkkään sen vahingossa kirjojen taakse. Nousen varovasti ylös ja napsautan valot päälle.
Ei mitään. Sähköt ovat poikki. Helvetti, pakastin sulaa parissa tunnissa.
Kävelen ikkunan ääreen ja raotan pimennysverhoja. Koko lähitienoo on pimeä. Eikä taivaalle heijastu kaupungin miljoonien valojen loistettakaan. Kuinka laaja tämä katkos oikein on? Mitä on tapahtunut? Sota? Luonnonmullistus? Edes tähdet eivät valaise, sillä taivas on pilvessä.
”Hei kulta”, kuuluu sängystä. ”Etkö saa nukutuksi?” En halua huolestuttaa miestäni, nukkukoon vielä pari tuntia jos pystyy.
”Tulen ihan pian takaisin sänkyyn”, lupaan.
”Ok”, mieheni sanoo. ”Sammuta sitten valot.”
Routakoto 