Tuhon lähettiläs
Aurinko hivelee talven varrella kalvennutta ihoani. Huojun torkun rajamailla, kun voimakas puuska pyyhkäisee selkääni. Porottava lämpö ottaa hatkat.
”Kuolevainen!” ääni karjahtaa. Avaan silmäni ja huomaan makaavani lohikäärmeen varjossa. Istuessaankin sillä on korkeutta monta metriä. ”Minulla on vaatimuksia”, olento ärjyy. Kurotan kahvimukiani ja tiedustelen, mitä vaatimukset mahtavat sisältää.
Louhikärmes uhkaa käristää minut niille sijoilleen epäkunnioittavan käytökseni johdosta. Kömmin istualteni ja hörppään kahvia odottavan näköisenä. Lohharilta tulee savua korvista.
”Vaatimus on”, se pitää dramaattisen tauon, ”kaksi kulhoa kinuskijäätelöä.”
Niinpä tietenkin. Vääntäydyn pystyyn. Samalla voin hakea sisältä lisää kahvia. ”Sano sitten Millalle ja Merille, että ruoka on kahdelta.”
”Isoja kulhoja”, karjuu ääni takanani.
Routakoto 