Kunnes kuolema teidät erottaa
Huone on pimeä ja tunkkainen. Istun narisevalla toimistotuolilla ja luukutan Metallicaa. Ruudulla vilistää vuoristomaisema. Nykäisen ohjainta ja kuva taittaa taivaalle. Olen virittänyt koneeseen kiinni vanhan joystickin, jonka löysin laatikosta isän Commodoren romun kanssa.
Vilkaisen paperille kirjoittamiani koordinaatteja. Onko tuo viitonen vai kasi? Siristän silmiäni. Kasi varmaan. Kaarran vasemmalle. Kohta perillä.
Jyrkänteen takaa paljastuu telttoja, joiden luona parveilee ihmisiä. Niitä on ainakin sata. Nykäisen pari kertaa zoikkarin liipaisinta, ja toisella puolen palloa lennokki sylkäisee äkäiset Hellfiret matkaan. Ruumiita lentelee joka suuntaan. Vielä muutama lisää. Kun kukaan ei enää liiku, käännyn takaisin.
Terroristileirin johtajalla taisi olla syntymäpäivä. Siellä oli tanssijoitakin. Ja kakkutarjoilu.
Routakoto 