Kosminen Colosseum kutsuu

Nyt kaikki novelleista pitävät, antennit auki. Seuraa tiedotus.

Olen ryhtynyt vetämään Kosmoskynässä julkaistavaa Kosminen Colosseum -palstaa. Palstalla arvostellaan maamme spefilehdissä, ja miksei muissakin lehdissä, julkaistuja genremme novelleja. Uutena nakkilaisena kasaan ajan kuluessa jonkin itselleni sopivan systeemin pitää narut näpeissä ja homma liikkeellä, mutta näin alkajaisiksi huhuilen vapaaehtoisten perään.

Työnkuva: Arvostella novelli. Pelkää juonitiivistelmää ei haeta, vaan arvostelijan olisi hyvä sanoa sana tai pari myös siitä, miten hyvin kirjoittaja on onnistunut siinä, mihin novellillaan pyrki, ja jos osaa verrata sitä johonkin muuhun julkaistuun tekstiin, aina parempi. Syväluotaavia analyysejä ei tarvita, sillä tila on rajallinen ja sanottava on parahuultaisin nimenomaan tiivistettynä.

Älkääkä antako edellä olevan määritelmän hämätä tai säikytellä. Minimuotoisen arvostelun kraapustus ei ole rakettikirurgiaa kummempaa. Homma sopii kelle tahansa lukijalle, jonka pääkopan sisällä kaksi aivosolua törmäävät toisiinsa edes silloin tällöin, mutta erityisen haasteen heitän novelleja kirjoittaville. Analysoimalla muiden tekstejä opitte väistämättä jotain myös omasta tuotannostanne. Tämä on siis priima tilaisuus tulla paremmaksi kirjoittajaksi.

No niin! Kuka lähtee mukaan? Aikeeni on aina novelleja sisältävän lehden ilmestyttyä heittää tarjokaslista kehiin, ja ideaalisti jyvittää jokikinen teksti mahdollisimman tuoreena. Arvostelut toimitetaan minulle, ja luen ne sitten läpi ennen kuin heitän paketin päätoimittajalle. Virheet ajattelin seuloa hiljaisesti, eli arvostelijan kanssa neuvotellaan vain, jos asiasisältöä on tarpeen muokata.

Kunhan rakettimoottori jyrisee kunnon kierroksilla, koitan paikkailla menneiden vuosien pikkuvajeita. Nyt otetaan käsittelyyn tämän vuoden novelleja.

Yhteydenotot: Facebookin kautta tai mailitse khuure@gmail.com. Turkulaiset arvostelijat voivat saada lehtiä minun kuattani lainaan.

Tarjolla tänään:

Portti 4/2014
* Oskari Rantala: Didin historiat
* Merja Mäki: Hän jäi vain lepäämään
* M. G. Soikkeli: Karma on kohtaloa ilman oikeutta
* Iisa af Ursin: Tulevaisuus kello kolme

Alienisti nro. 33 Fission Product of #42
* Petteri Hannila: Enkeli
* Inkeri Kontro: Cesiumin nauru

Advertisements

2 responses to “Kosminen Colosseum kutsuu

  1. Onko kenties mahdollista saada skannaus tms. jos kiinnostuu arvioimaan? Mulle ei nimittäin juuri lehtiä tule.

    • Mahdollisesti tapauskohtaisesti. Todennäköisyyttä lisää heti, jos lehden pystyy levittämään auki ilman ongelmia, ts. nidotut toimii paremmin. Varmempi olla lupaamatta mitään pysyvää järjestelyä, ettei tuu luvattua liikoja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s