Sauna
”Näkki se oli”, sanon. Vedän polvet kiinni rintaani ja hengitän saunan savunmakuista ilmaa. ”Tarttui piikaa jalasta ja kiskoi järveen.” Nyökkään korostaakseni sanojeni totuudenmukaisuutta. ”Ei siinä ehtinyt mitään. Uin perään, vaikka vesikin oli jäistä. Ei auttanut.”
Värisen kuin horkassa. Mitä minun pitikään lisätä varmuuden vuoksi? ”Kaatuakin se taisi. Piika. Löi päänsä kivikkoon aika pahasti. Mahtoi kuolla jo siihen.” Voihan olla, että ruumis vielä huuhtoutuu rantaan. Isä taputtaa olalle osanottavasti ja poistuu saunasta.
Nuokun lämmössä. Yhtäkkiä jotain hyistä painautuu viereeni. Istuutuu kiinni. En saata katsoa. Jotakin kalseaa painetaan syliini.
Läsnäolo vierelläni katoaa.
Vihdoin avaan silmäni.
Käsilläni lepää jotakin, josta olisi kehittynyt poikani.
(Julkaistu antologiassa Ken vainajia muistelee)
Routakoto 