Usvaleirin jälkeen

Takana on Finncon, lomaviikko Kustavissa mökillä, toinen lomapätkä maalaistalossa Ikaalisissa, Usvan kesäleiri ja aivan liian vähän kirjoittamista. Novelleja, raapaleita, pari artikkelia ja muutama bloggaus roikkuvat niskassa kuin valtaistuimellinen Damokleen miekkoja, puhumattakaan niistä, vedän nyt luvun hihasta, 70-80 arvostelusta, jotka olen luvannut tehdä. Suurin osa noista olisi hyvä hoitaa elokuun aikana, joten mikä onni, että tässä on vielä yksi lomaviikko alla.

Toisaalta vähälle jäänyt kirjoittaminen harmittaa, toisaalta on niitä dilitium-kristalleja joskus hyvä ladatakin. Enkä tässä täysin toimettomana ole ollut, bloggasinhan Finnconista, heitin kasaan kuusi arvostelua ja editoin kolme novellia parempaan kuosiin. Silti, verrattuna edessä olevaan työvuoreen heinäkuu on mennyt laiskotellessa.

Usvan kesäleiri toimi just niin kuin ennenkin. Niin iso konsentraatio muita kirjoittajia saman grillikatoksen alla tai ruokapöydän ympärillä väkisinkin stimuloi omaa mielikuvitusta ja nostaa energiatasoja. Jokainen kirjailijaksi tituleerattava hahmo on muistuts siitä, että kirjan tekeminen on mahdollista, se vain vaatii työtä. Paljon työtä, raakaa työtä, joten perse penkkiin ja takomaan.

Jotkut muut naputtivat leirin aikana menemään omia projektejaan kerrassaan ihailtavalla tahdilla, mutta parista yrityksestä huolimatta itse en siihen revennyt. Lonniminen, riippumatossa lekottelu ja muu sosialiseeraaminen vei aina voiton. Palautetta sentään pääsin antamaan Tuomaksen pokkarimittaisesta tekstistä ja Hennan leirin aikana valmistuneesta novellista. Jussin novellin palaute pitää laittaa perille mailitse. Neljän päivän aikana tutustuin vähän paremmin muutamaan kerran pari tavattuun ihmiseen sekä pariin ihan uuteenkin. Nyt odottelen lastenkirjan käsistä mailiini kenttätestiä varten.

Joskus sitä tulee tehtyä suurisuuntaisia suunnitelmia, jotka on parempi unohtaa heti perään. Ne ovat sellaisia, jotka eivät toteudu kuitenkaan. Sitten on niitä aivan järjettömiä suunnitelmia, jotka on ihan pakko toteuttaa, koska muuta vaihtoehtoa ei ole. Keskustelun tarkkaa järjestystä en enää edes muista, mutta nyt aion kirjoittaa tuhannen raapaleen kokoelman. Tuomas toimittaa ja Tapio Ranta-aho lupasi kustantaa, kunhan saa nimetä teoksen. Kyllähän nyt kaikki viime vuoden raapaleprojektiani seuranneet ymmärtävät, että näin megalomaaninen hanke on minulle kertakaikkinen pakkonakki. Pyrkimys on saada matsku kasaan vuodessa, mikä tarkoittaa kolme raapaletta päivässä kaiken muun päälle. Kysykää joskus syyskuun tullen, miten hanke etenee…

Kuten näette, Usva-leireille kannattaa lähteä. Koskaan ei tiedä, mitä tulee tapahtumaan. Paitsi että ruoka on hyvää ja sitä on paljon (sekä koko ajan). Kiitosta vain Annelle kaikesta järjestämisestä! Joskus me leiriläiset maksamme tämän takaisin, edes pienen osan.