Finncon 2013

Se on ohi! Nyyh! Finncon 2013, minne menit?

Tänä vuonna Finncon oli tukeva kolmen päivän rieha, plus tutkijat kokoontuivat tiemmä jo torstaina. Me pörähdimme paikalle perjantaina hiukan ennen yhtä ja raahasimme con-alueelle painavaa tavaraa. Tuhoa turha tuote -huutokauppaan meni vanha tietokoneeni Commodore 64 peleineen, kasettiasemineen, joystickeineen ja ohjekirjoineen. Kirpparipöytään päätyi iso kassillinen kirjoja (tuplakappaleita), dvdeitä ja vanhoja pelejä. Näiden lisäksi otsasuonta pullistutti kaksi laatikkoa Kuoriaiskirjojen painotuotteita. Tuomas Saloranta saisi kirjoittaa hieman ohuempia pokkareita, kautta Tshathogguan.

Sitten mopo karkasi käsistä. Heti kun kaksi boksia Kuoriaisia oli dumpattu kustantajan kouriin, tein Löydön. Ensimmäisen monista. Aavetaajuuden sälleillä oli myynnissä S. Albert Kivisen Merkilliset kirjoitukset, 2. painos, joka minulta uupui. Ykköspainos sentään löytyi vanhastaan, mutta jälkimmäinen editio on pehmeistä kansistaan huolimatta laajennettu laitos. Fyrkat handuun ja peli auki. Sitten kuume ottikin vallan. Säntäsin kirpparipöydälle ja aloin kuumeisesti selata kirjojen selkämyksiä. Tein kaappauksia vasemmalta ja oikealta. Kirjapino kainalossa kasvoi, siirtyi sitten pöydälle. Kun pino muuttui labiiliksi, jaoin sen kahtia ja kasvatin kumpaakin. Ollessani vielä jumiutuneena scifipuolelle Arren bongasi kaksi Jalavan julkaisemaa Howardin Conan-suomennosta, jotka olivat siihen asti vuosia onnistuneet piilottelemaan muiden kirjojen takana antikoiden hyllyissä.

Jotkut ystävät ja toverit yrittivät tässä vaiheessa käydä tervehtimässä tai jopa esittelemässä itsensä pitkällisen nettituttavuuden jäljiltä. Houkat! Vaan mistä he olisivat voineet tietää, millainen on bibliomanian pauloihin joutunut Shimo, joka samalla vahtii ja ryöstää puhtaaksi uutta kirjallista territoriota. Niin että anteeksi vain, enkä voi luvata parannusta jatkossakaan. En niin kauan, kun kiinnostavia kirjoja uupuu kokoelmastani.

Lopulta ensi-isku oli suoritettu ja pahin kirjanälkä suoritettu. Oli aika viuhtoa ympäriinsä, rehata ja moikkailla kaikkia mahdollisia tuttuja ja samalla hieman vilkuilla, mitä muita kirjoja oli välittömässä lähiympäristössä. Mihinkäs Cthulhu lonkeroistaan pääsee?

Tänä vuonna panostimme ohjelmiin. Ensin kävin Arrenin ja Hannen kanssa vilkaisemassa Tähtivaeltajan kirjoituskilpailun palkintojen jakoa, mutta tulosten jälkeen päätimme sittenkin hilpaista eteenpäin; Arren ja minä seuraamaan fysiikkaa, joka sanoi pöö. Siellä lingottiin palloja, dipattiin kamaa nestetyppeen ja ammuttiin tyhjiömörssärillä projektiileja pahaa-aavistamattomiin tölkkipinoihin. Sen jälkeen suhaistiin seuraamaan höyrypunk-paneelia, jossa Magdalena Hai, Boris Hurtta, J. S. Meresmaa ja Siri Kolu keskustelivat aiheesta, jota kovasti diggailen. Ensimmäisen kerran törmäsin laajemmin kyseiseen aiheeseen City of Heroes -aikoina ja yritinpä 2007 kirjoittaa Nanowrimossa steampunk-romaaninkin. Se hyytyi pariin kappaleeseen, mutta nousi kellokoneistohaudastaan URSin kirjoituskisan myötä viime vuonna ja nyt olen kirjoittanut jo kolme omaan Teslakoodeksi-maailmaani sijoittuvaa novellia. Ja eiköhän lisääkin synny. Paneelista jäi sellainen fiilis, että ainakin hetken aikaa juuri tällaisella kamalla on tulevaisuutta, joten jos en romaania rykäise, ehkä saisin kuitenkin novellikokoelman väkerrettyä.

Sitten alkoi oma työsarka. Astraaliminäni lähti vetämään raapalepajaa Jussi Katajalan, Tarja Sipiläisen, Mixu Laurosen ja Boris Hurtan kanssa. Fyysinen kehoni taas lähti keskustelemaan suvaitsevaisuudesta fandomissa Tuomas Salorannan vetämään paneeliin, jossa olivat myös Irma Hirsjärvi, Kielo Blomqvist ja Aino Harvola. Heti kättelyssä todettiin, että Suomen fandomissa naisiin ja seksuaalivähemmistöihin ei kohdistu syrjintää. Siitä ei siis juurikaan keskusteltu paitsi pienessä historiaosuudessa. Paneelin jälkeen tunneloidun välittömästi raapalepajaan ja pääsin sentään esittämään muutamia niistä havainnoista, jotka tein viime vuoden projektin tiimoilta. Ei voi kirjoittaa 366 raapaletta oppimatta edes jotain.

Pajan päätyttyä kävimme hukkaamassa kirjahankinnat ja yökamat majoituskämpille ja palasimme parahiksi kuulemaan parit säkeet sähkökanteleesta. Juha Jyrkäs, jonka ääni saattaa olla tuttu Aavetaajuudelta, hän kun luki ääneen novellini Sateenkaaren maku, tykitti menemään instrumentillaan howardinlovecraftiaanista metallia ja hyvin vetikin. Minun vereni taas veti takaisin kirjahyllyjen ääreen, joten kuulin vain pari biisiä.

Virallisen ohjelman päätyttyä lyöttäydyimme osaksi ryömivää kaaosta, joka matkasi Kaapelitehtaalta keskustan hotelliin juhlistamaan kahden Osuuskumman teoksen julkaisua. Samuli Antilan romaani Kirveenkantajat ja Jussi Katajalan novellikokoelma Leonardon rasia. Helvetillisen hienoa! Tällaiset julkaisut valavat vahvaa uskoa siihen, että kunhan painan riittävästi duunia, jonakin päivänä myös minulta on ulkona oma kirja. Ehkä kaksikin. Aina kun meinaa usko loppua, että saako sitä koskaan mitään aikaan pitää vain katsella kirjahyllystä löytyviä tuttujen ja kavereiden kirjoja nähdäkseen, että mahdollista se on. Kunhan ei luovuta. Con-perjantai taisi olla myös ensimmäinen kerta kun tapasin Samulin livenä ja sain heti vaikutelman varsin miellyttävästä herrasmiehestä. Seuraavaksi pitää järkätä aikaa Kirveenkantajien verran.

Julkkarit olivat melkoinen suksee. Paikalla oli versin merkittävä määrä osuuskummajaisia sekä urssilaisia, ja tunsinpa pienoista ylpeyttä näihin ryhmiin kuulumisesta. Kun con-paikalla katsoin Osuuskumman pöytää sulostuttavia kirjapinoja tiesin olevani mukana jossain, joka jo nyt on hieno juttu, mutta tulevina vuosina osoittaa todellisen, valtavan merkityksensä laadukkaan genrekirjallisuuden julkaisijana. Jossain vaiheessa iltaa menin kainosti kysäisemään uuden steampunk-antologian toimittajalta Meresmaalta mahtoiko lähettämäni novelli kelvata mukaan. Kun en ollut vielä saanut aiheesta kommenttia. No kommentit ja palautteet oli postattu Osuuskumman jäsenfoorumille jo jokin aika sitten, en vain ollut käynyt norkoilemassa siellä con-paineiden alla yli viikkoon. Myös toinen toimittaja Markus Harju antoi palautteensa suusanallisesti ja kumpikin oli tykännyt ilmeisen paljon tekstistäni. Maailma oli toimiva ja juoni sopivalla tavalla yllättävä. Näillä eväillä on rohkaisevaa lähteä editointikierrokselle. Taidettiinpa siinä istuskellessa löytää jopa ratkaisut muutamiin ongelmiin, joten ei kun kirjoittamaan.

Sekin selvisi, että Samuli on myös vanha Yöjuttu-fani. Meitä ei monta ole, tai en ole ainakaan tietoinen muista. John Sinclair über alles! Vaikka onhan se Jason Darkin jälki vähän sellaista kukkua, kioskiviihdettä. Silti keskimmäisiä teinivuosiani määritti ehkä vahvimmin kolmostelevision lähettämä Star Trek ja Yöjuttujen kauhut. Taitaa olla niin, että minulle Yöjuttu on samassa asemassa kuin vanhemmalle polvelle Shokki-lehti aikoinaan.

Lauantai alkoi nakilla Osuuskumman pöydän takana. Kirjoja meni kaupaksi, tapasin Karin ja tutustuin vähän paremmin Morreen, jonka kirjablogi Morren maailma on ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Siinä rytäkässä sain Aliette de Bodardilta signeerauksen kokoelmaansa Perhonen ja jaguaari, Peter Wattsin yhytin Sokeanäön merkeissä myöhemmin. ”Sorry about your brain”, hän kirjoitti. Aikataulussa oli tunnin mittainen hetki partioida taas kirjavalikoimia, minkä jälkeen mentiin kuuntelemaan Wattsin kunniavieraspuhetta. Sen perusteella voin sanoa, että en minä niitä kirjoja hankkinut, aivoni tekivät sen itse, minulta lupaa kysymättä. Tietoinen tajuntani ei voinut kuin seurata kauhulla vieressä sitä posketonta bibloiofiilistä mässäilyä, joka kesti koko viikonlopun.

Huutokaupassa sai tarjota rahaa joko ostaakseen tavaran, tai nähdäkseen sen tuhoutuvan lavalla spektakuläärisissä olosuhteissa. Signeerattu äänikirja sai moukarista, Spiderman-kakunpäällinen kuumailmapuhaltimesta ja Picachu sirkkelöitiin kolmen gramman palasiksi. Sen sijaan Asterix-nukke pelastui ja kuuden laserpyssyn kokoelma karkasi ulottuviltani, mutta päätyi kuitenkin Turkuun eikä pölkylle. Oma lahjoitukseni Commodore 64 säästyi sekin. Joku fani tarjosi heti neljäkymppiä ja maksoi lopulta 44 euromääräistä oravannahkaa. Shokkialoitus oli toki tehokas, mutta show-mielessä huono veto. Harva haluaa kylmiltään lähteä tarjoamaan vaikka viiskymppistä nähdäkseen moukarin kurmoottavan liki 30 vuotta vanhaa tietotekniikkaa.

Atoroxista käytiin taas katsomassa tulokset, mutta keskustelu jäi välistä. Tuomas Saloranta kiskoi kolme sijoitusta, sijat 10-8, ja robottipään pokkasi etänä Anni Nupponen novellillaan Joka ratasta pyörittää. Loistavaa, Anni! Ensimmäisen steampunk-kokoelman paras novelli minun mielestäni ja täysin ansaittu tunnustus! Keskustelussa ilmeisesti jotkut spektreläiset olivat napisseet Portin huonosta menestyksestä, sieltä kun ei koko ehdokaslistalle ollut selvinnyt kuin yksi teksti, sekä siitä, miten ”joillakin” oli monta novellia ehdolla. Mitä nyt taas, jäbät? Onko tarkoitus sanoa, että ehdokasasettelu tehtiin väärin ja lopuksi vielä äänestettiin väärin? Virsi nyt on jokavuotinen eikä sille jaksaisi korvaakaan lotkauttaa, mutta funtsitaas hetki. Tänä vuonna ehdokaslistalle pääsi viidellä äänellä. Viidellä. Moniko valittajien joukosta osallistui ehdokasasetteluun? Ei se nyt vain kerta kaikkiaan ole Atoroxin vika, että Portin kokoisen lehden lukijakunnasta ei löydy kiinnostusta sen vertaa, että ottaisi osaa ehdokasasetteluun. Kai nyt edes paikallinen esiraati hoiti oman rastinsa? Jos ei, ei asialle muutkaan mitään voi. Ja jos se kyrsii, että Tuomaksella oli neljä novellia ehdolla, kakka nakki. Minkäs sille voi, jos mies kirjoittaa kuin pieni eläin ja laatu pysyy korkealla. Sillä nyt kun sattuu pääsemään ehdolle ja top kymppiin kolmella novellillaan. Vaan ei tästä sen enempää, kuulopuheisiin muutenkin nojaan sen kanssa, mitä sanottiin.

Ruokailun jälkeen alkoi paniikki nostaa päätään. Edessä oli J. Pekka Mäkelän kunniavierashaastattelu ja vaikka se Turcosessa sujuikin hyvin ja tiesin Pekan hyväksi ja avoimeksi esiintyjäksi, keksittyjen kysymysten vähäinen määrä stressasi ja laatu epäilytti. Kysynkö kiinnostavia asioita? Onko koko hommassa mitään punaista lankaa? Osaanko vetää hihasta kamaa, jos paperille kirjatut aiheet loppuvat kesken? Onneksi pääsin juttelemaan Pekan kanssa green roomissa jonkin aikaa ennen ohjelmaa ja sain raapusteltua pari lisäaihetta. Parahuultaisesti, sillä kaikki aiheet käytiin lopulta läpi ja aikaa jäi parille yleisökysymyksellekin. Koko haastis meni varsin nappiin ja yleisö diggasi kunniavierasta kympillä. Puhuimme romaaneista, kääntämisestä, musiikin tekemisestä, soitinten rakentamisesta, romaanisarjoista, novelleista ja kirjailijatapahtumista ja vähän muustakin. Tämän jälkeen oli taas sellainen olo, että osaanhan minä näitä juttuja vetää, kun istun alas ja avaan suuni. Vaikka Pekkahan ne fiksut jutut kertoi.

Ohjelmavirran päätti ihmissusiantologian julkkarit. Juri Nummelin on saanut keitettyä kasaan todella komean kokoelman, jossa 24 kotimaista kirjoittajaa tutkii ihmissuden luontoa. Paneelissa oli kustantajan ja toimittajan lisäksi Tiina Raevaara ja Juha-Pekka Koskinen, ja muutkin paikalle päässeet novellistit päästettiin lopussa ääneen kertomaan omista tarinoistaan. Hieman kismitti, että tähän en sitten tullut yrittäneeksi lähteä mukaan novellilla, mutta kai se on niin, että ihan kaikkeen sitä ei repeä. Kävin kyllä heti tilaisuuden tullen ilmoittautumassa Jurille, että Cthulhu Suomessa -kokoelmaan, jos sellainen milloinkaan tehdään, lähden mieluusti mukaan.

Naamiaiset missasin, kun en kaikkialle pystynyt repeämään, mutta onneksi kääpiöjoukko vaelsi ympäri conia jo päiväsaikaan. Mahtava ryhmäveto! He jopa lauloivat, minkä senkin missasin. Ärh. Saavuin paikalle liian myöhään ja törmäsin Tony Starkiin. Raukalla oli vieläkin hohkaava implantti rinnassaan, ja toisessa kädessä juoma lepäsi varsin vakuuttavan haarniskahanskan varassa.

Bileissä juttelin pidemmän aikaa Zatannan kanssa, jonka siviiliminän meinasin frendata Facebookissa, mutta joko muistin nimen muutenkin väärin (ei olisi mikään ihme) tai sitten edessä on savotta, jossa oikea ihminen pitäisi arpoa suunnilleen 20 ihmisen joukosta. Joten ”paging Zatanna, ottakaa yhteyttä infopisteeseen ja lähettäkää kaverikutsu sille kaljulle hiipparille”. Kiitos.

Sunnuntaiaamun iloinen yllätys oli reilusti isompi yleisö kuuntelemassa matkaopaspaneeliamme kuin olin uskaltanut odottakaan. Ainakin 30 henkeä. Ennen paneelia kokoonnuimme viherhuoneessa Siri Kolun, J. S. Meresmaan ja J. Pekka Mäkelän kanssa. Miitingin satona kirjoitin hahmojen nimet ylös! Huolellisesti valmistautuneena esitin Transaurinkomatkojen agenttia Kalervo Kerberosta, jolla oli haastateltavana kolme muista maailmoista saapunutta hahmoa, joista jokainen esitteli omaa kotipaikkaansa mahdollisille turisteille. Millaista viihdykettä on tarjolla, ovatko paikalliset viinit hyviä ja millä tavoin matkalla voi päästä hengestään, jos ei osaa varoa. Tai vaikka osaisikin varoa.

Leon Konté oli saapunut Alshainista kertomaan planeetasta, jonka maapinta-alalla ei elä kasveja eikä eläimiä. Meressä kyllä asuu juttuja, joiden vuoksi rantauiminen ei ole suositeltavaa. Paikka on rauhallinen, demokratia toimii, äänivalta määräytyy tulojen mukaan ja poliisi pitää huolen, ettei rettelöitä synny. 40000 kilometrin korkuinen avaruushissikään ei ole romahtanut kuin kerran, joten sieltä extremeharrastajat voivat tehdä huimia laskuvarjohyppyjä, kunhan välttävät viranomaiset ja osaavat mutautua muutamista turvajärjestelmistä läpi.

Pilvi Annika Haapanen oli kotoisin Euroopasta, jonka halki oli jyrännyt p-virus, minkä seurauksena infektoituneet oli suljettu pois normikansan keskuudesta. Suomessa heidät oli lukittu armeijan peruja olevaan maanalaiseen luolastoon, jossa meno kuulosti olevan varsin rankkaa. Pilvi myi ajatusta eristäytyneestä retriitistä, mutta maininnat tutkimattomista luolaston osista, taistelukoulutuksesta ja eläimellisestä seksistä lupasivat hieman muutakin kuin hiljentymistä ja hermolepoa. Sopivalla koodilla matkaa varaavat voivat myös päästä osalliseksi yhteiskunnallista murrosta eli vallankumousta!

Sureitma Kalinor Assafi kertoi pantterikansan maagisesta laaksosta, joka sopi mitä parhaiten etenkin lapsiperheille. Idyllinen viidakkoympäristö tarjosi kaikenlaisia virikkeitä, kuten vuohen lailla määkiviä kasveja, eripuraa kylväviä lintuja ja mieskuntoa nostavaa juomaa. Laaksossa vaeltavat pantterit ovat täysin vaarattomia turistien lemmikeille, kunhan jokainen taho on samalla sivulla arvojärjestyksen kanssa.

Kalervo Kerberos suosittelee lämpimästi jokaista kohdetta, ja etenkin hän suosittelee kaikenkattavan matkavakuutuksen ottamista jokaiseen näistä kolmesta kohteesta. Kauniista sanoista huolimatta jokainen esitelty paikka tuntui kätkevän myös sellaisia vaaroja, joista osallistujat eivät olleet täysin valmiita avoimesti kertomaan. Itse asiassa, vakuutus hengenlähdön ja tapaturmaisen suolistamisen varalta on myös hyvä idea. Lisätietoja kaipaaville suositellaan seuraavia teoksia: J. Pekka Mäkelä: Alshain, Alas; J. S. Meresmaa: Mifongin Perintö, Mifongin aika; Siri Kolu, Pelko ihmisessä (ilmestyy syksyllä).

Yleisö osallistui kysymysten esittämiseen ihailtavasti, siitä kaikille iso kiitos. Minulla oli aivan hemmetin hauskaa, toivottavasti teilläkin! Kalervo Kerberos voisi haastatella uusien matkakohteiden edustajia ensi vuoden conissa, jos kutsu käy. Vink vink, töks töks.

Pienen kirja-frenzyn jälkeen seuraavaan ohjelmaan! Minulle tuntematon suuruus Antti Eronen kertoi, miten suunnitellaan järkevästi toimiva raketti. Paljonko kannattaa laittaa ajomassaa suhteessa kokonaismassaan, mitkä ominaisuudet vaikuttavat avaruusaluksen toimintasäteeseen tai matka-aikaan ja miksi lämpöä poistava alus havaitaan ja aurinkokunnan laidoilta. Esitellyksi tuli saitti Atomic Rocket, josta esitelty tiede oli ammennettu, ja nyt osaan sen verran perusperiaatteita, että voin tutkailla asiaa itsekseni lisää. Eroselta on itseltään ulkona nyt kaksi kirjaa (Dreamland – Aavekomppania ja Talvi: jännitysromaani) ja kolmas ilmestyy kuukauden tai parin sisällä, joten ennemmin tai myöhemmin saatte lukea Routakodosta arvioita hänenkin romaaneistaan. Maltan tuskin odottaa!

Taisteluväsymys alkoi jo pukata päälle, mutta seurasin vielä Anne Leinosen vetämän paneelin kirjailijan urasta, ja sen perään paneelin vieraalla kielellä kirjoittamisesta, jonka Tom Crosshill veti aivan kympillä. Kumpikin esitys energisoi omia pyrkimyksiäni suuresti, kun jälleen näin ja kuulin, mikä on mahdollista, jos jaksaa painaa duunia. Lakki päästä näiden panelistien edessä: Anu Holopainen, Hanna Van Der Steen, Katri Alatalo, Magdalena Hai, sekä Aliette de Bodard, Emmi Itäranta, Karin Tidbeck. Seuraan perässä, ellen kävellen niin kontaten, jos en kontaten niin ns. matotekniikkaa käyttäen. Eteenpäin pääsee otsanahkaa rypistelemällä, mikä on tuttua huttua riehakkaampien iltojen jälkeen.

Lopuksi vielä muutama täsmäisku kirjavarantoihin, minkä jälkeen piti hilpaista kohti kotia. Kiitos Tomille ja Hannelle kyydistä, sekä Maaritille matkaseurasta. Toipuminen conin rasituksista alkoi välittömästi parin tunnin torkuilla, suihkulla ja kahvilla. Vasta sen jälkeen rohkenin purkaa kirjakassit.

Ai. Ai jai. Auts. Oliko niitä noin paljon? Ei hyvää päivää.

Kiitos, Finncon 2013! Ensi vuonna Jyväskylään!