John Carter 1. osa: Marsin sankari
Edgar Rice Burroughs
Suomennos: Seppo Ilmari
Into, 2012
ISBN: 978-952-264-142-7
Ensin mietin, pitäisikö koko Mars-ilmiötä esitellä, kyllähän nyt kaikki John Carterin tuntevat. Sitten muistin ikäni ja tajusin, että ennen tätä Inton uusintasarjaa Mars-kirjoja ilmestyi viimeksi 1970-luvulla. Eikä se viimevuotinen elokuvakaan tainnut paljon hahmon ja sarjan hyväksi tehdä (joskaan en ole vielä sitä nähnyt), joten lähdetään perusteista.
John Carteria on kutsuttu avaruuden Tarzaniksi, ja hyvästä syystä. Ensinnäkin kumpikin sälli on lähtöisin Edgar Rice Burroughsin kynästä. Toisekseen he ovat sankareita vailla vertaa ja pätkivät pahiksia turpaan sekä oikealle että vasemmalle, monasti yhtä aikaa.
Maailma on muuttunut paljon sen vuosisadan aikana, joka John Carterin ensiesiintymisestä on kulunut. Ja sen huomaa. Hän on todellinen entisaikojen virginialainen herrasmies, jota perheen orjatkin jumaloivat ennen sisällissotaa. Nykyään moisesta mainitseminen on vähemmän muodikasta. Myöskään Johnin oma arvomaailma ei heijastele kirkkaana nykyajan ennakko-odotuksia. Hän on valmis johtamaan satatuhatpäisen villisoturilauman ihmisten asuttamaan miljoonakaupunkiin vain estääkseen mielitiettynsä avioliiton toisen miehen kanssa. En ole ihan varma paljonko raatoja koko kirjan aikana syntyi, mutta ne lasketaan sadoissa tuhansissa, saattoipa miljoonan haamurajakin mennä rikki.
Toisaalta, tällainen revittely on omalla tavallaan virkistävää. Nykypäivänä on muotia sankarin etsiä keinoja hengenmenetyksen estämiseksi ihan viimeiseen asti. Jos verta vuodatetaan, olkoon se moraalittoman pahalaisen mustaa verta. Viattomat voivat nukkua yönsä rauhassa, kun sankari valvoo. John Carter tulee maailmasta, jossa sota on raakaa ja ratsuväki julmaa, ja tämä mielentila seuraa häntä Barsoomin väkivaltaisille tantereille. Miljoonakaupungissa saattaa ehkä asua lapsiakin, mutta koko asiaa ei edes mainita, kun tharkit vyöryvät porteista sisään. Paikka ryöstetään, mitä ikinä se tarkoittaakaan, joskin epäilen teurastuksen liittyvän prosessiin kiinteästi.
Marsin sankarin alku on hitaanoloinen ja pelkäsinkin, että aika on kullannut nämäkin muistot turhan paksulti, mutta kyllähän se tarina siitä pääsi vauhtiin ja toisiaan seuranneet huimat taistelut tai vaaralliset tilanteet pitivät mielenkiinnon vireillä viimeiselle sivulle asti. Carter heiluu pitkin karttaa leiristä toiseen, ja leirillä tarkoitan ikivanhoja kaupunkeja, joissa eri valtakeskittymien jehut pitävät laumoineen majaansa, mutta runsas matkustelu ei silti kuluta sivuja tarpeettomasti. Oli huikaisevaa huomata, miten miljoona-armeijan kukistaminen hoidettiin kahdessa sivussa! Vauhtia, toimintaa, jännitystä ja vanhakantaista romantiikkaa, jossa nainen on palkinto.
Suomennos on tuttu, koska se periytyy yli neljän vuosikymmenen takaa, mutta toisintotekniikassa on vielä hiomisen varaa. Keksin jossain vaiheessa, että teksti on skannattu vanhasta kirjasta ja ajettu tunnistussiivilöiden läpi, koska mikään muu ei selittänyt niitä silmiin osuvia kauneusvirheitä. Vielä yksi lisäkierros uuden oikolukijan kanssa olisi voinut siivota ne pois. Liikoja ei kyllä ole tarpeen torua, onhan tämä uusintapainoslinja ihan kulttuuriteko. Tämän päivän nuoret pääsevät jälleen tutustumaan sellaiseen scifiin, joka on vaikuttanut hirvittävän moneen vanhemman polven sf-kirjailijaan. Ja meihin nuorempiin kirjoittajiin myös.
En asetu sankarin eettisen koodin taakse, mutta onneksi kirjallisuudessa niin ei tarvitse tehdäkään tarinasta nauttiakseen. Sain sitä mitä etsin, kiihkeätempoisen sotaseikkailun vieraan taivaan alla, jota kaksi kuuta valaisevat. Muuta en pyydä, paitsi seuraavaa osaa. Onnekseni se on pinossa seuraavana.
Routakoto 