Äideistä parhain
Alison Bechdel
Suomennos: Anu Turunen
Like, 2012
ISBN: 978-952-01-0798-7
Luettuani Alison Bechdelin aiemman sarjakuvan Hautuukoti olin täpinöissäni. Siinä Bechdel valottaa omaa lapsuuttaan ja isän roolia siinä. Kerrontaan nivoutui paljon kirjallisuusviitteitä, jotka suurimmaksi osaksi menivät minulta ohi, mutta se ei vaikuttanut haitallisesti nautittavuuteen.
Kun kuulin, että tulossa oli uusi sarjakuva, nyt Bechdelin äidistä, olin jälleen täpinöissäni. Odotin samaa sisäistä tarkkailua ja tutkiskelua ulkomaailman kuvauksen kera, mutta nyt mentiin paljon syvemmälle.
Kerronta on jaettu seitsemään lukuun, joissa jokaisessa aikatasoissa mennään minne mieli vie. Lukijalta vaaditaankin pientä tarkkaavaisuutta, missä elämänvaiheessa ollaan, kenen kanssa Alison asuu ja kenen psykiatrin pakeilla hän käy. Liian pitkät lukutauot voivat hämärtää punaista lankaa, joten tämä kirja kannattaa lukea haipakkaan.
Siinä missä kirjallisuusviitteet kiehtoivat minua, psykoanalyysi tuntuu vieraalta aiheelta. Tämä teki kerronnasta paikoitellen raskaahkoa, sillä Bechdel hyödyntää sen teorioita pohtimalla itseään ja suhdettaan äitiinsä, kuvaamalla psykiatritapaamisiaan, ja kertomalla merkittävästä psykoanalyytikosta Donald Winnicottista. Jos olisin ollut kiinnostunut aiheesta, nämä pohdiskelut ja eri teorioiden soveltaminen Bechdelin omaan elämään olisi ollut epäilemättä huimaa kyytiä.
Kirja kertoo oikeastaan enemmän Bechdelin äitisuhteesta kuin tämän äidistä. Tässä on ehkä se suurin ero Hautuukotiin, jossa isästä muodostui kiinnostava kuva. Äiti on kyllä mukana tarinassa, mutta ei samalla tavoin keskiössä. Aiheena ehkä, muttei hahmona.
Sarjakuvana Äideistä parhain on erittäin kunnianhimoinen ja valitsee lukijansa. Lukijan on syytä saada irti edes jotain psykoanalyysistä, sillä äitihahmon lisäksi se on koko kirjan kantavia voimia. Itselläni kertalukeminen riittää muutamaksi vuodeksi, kun taas Hautuukodin pariin palannen kerran vuodessa jatkossakin.
Routakoto 