Routakodon joulukalenteri, luukku 4

Raapaleet 47-60

Choreomania

WHO:n tapausraportit seurasivat toisiaan tiuhaan tahtiin. Choreomania oli laajentunut pandemiaksi viikossa, aivan liian nopeasti ollakseen mikään tavallinen tauti. Virustartuntaa epäiltiin, mutta aiheuttajaa ei löydetty. Välittäjää etsittiin ilmasta ja vedestä, tuloksetta.

Cairosta Saigoniin, Pekingistä Montrealiin ihmiset puhkesivat tanssiin, kuka viehkoon, kuka maaniseen. Yksikään ei pystynyt lopettamaan. Aluksi tanssijoita vietiin sairaaloihin, mutta määrät räjähtivät käsiin. Hoitohenkilökuntakin sortui tautiin.

Kuolonuhrien määrä on käsittämätön. Ketään ei ole jäljellä huolehtimaan elävistä, jotka ovat liian heikkoja tanssimaan. Ihmiskunnan aika käy vähiin.

Enää raportteja ei tule. Kukaan ei vastaa puheluihini tai maileihini. En voi olla ainut immuuni, mutta miten löydän muita kaltaisiani maailmassa, joka on syöksymässä tuhoonsa?


Antoniuksen tuli

Jätän auton tien laitaan ja kuljen lopun matkaa jalan. Polku metsän halki on selvä, vaikka kesäkuun hämärä on jo laskemassa. En ole ollut täällä aiemmin, mutta reitti tuntuu tutulta. Tiedän, minne menen.

Aukiolle on kokoontunut kaksitoista naista, tyttöjä ja ämmiä. Liityn sanatta heidän joukkoonsa. Kellä on päällä mitäkin, toppatakki, iltapuku, verkkarit. Yksi on alasti. Alamme heilahdella kolmimetrisen patsaan edessä.

Liike purkautuu tanssiksi, hurjaksi, villiksi. Rukoilemme tanssijoiden, näyttelijöiden ja viihdyttäjien suojelupyhimykseltä apua. Maailma on hukkumassa hulluuteen. Me poltamme sen pois, hulluuden tai maailman, omalla kiihkollamme.

Yksi kerrallaan leimahdamme liekkiin, palamme kuin soihdut. Lopulta jäljelle jää vain tuhka ja Pyhän Vituksen patsas.


Sotaleikki

Hyökkäyslaivasto kiersi planeettaa suojat päällä, täysin näkymättömissä planeetan asukkaiden käytössä olevalta teknologialta.

”Minusta meidän pitäisi hyökätä. Tuhota kaupungit ja sitä rataa.”

”Te nuoret olette hosuheikkejä. Kyllä se siitä suttaantuu.”

”Mutta meillä on siihen kykenevä laivasto!”

”Kai te luitte raportin? Liikakansoitus, ympäristötuhot, atomiaseet. Pian koko laji tuhoutuu itsestään.”

”Mutta planeettahan hukkuu saasteisiin siihen mennessä, viimeistään sitten laskeumaan.”

”Mehän muokkaamme biosfäärin joka tapauksessa. Sama se, missä kunnossa se on.”

”Hoitaisimme homman ennen muokkauslaivaston saapumista.”

”Niillä kestää. Nuo otukset ovat sukupuutossa paljon ennen muokkaajien saapumista. Kerrohan nyt, mistä on oikeasti kyse.”

”No kun… minusta pommitus olisi kivaa.”

”No, olkoon sitten. Pommittakaa sydämienne kyllyydestä.”


Level up

Ruudulla hahmoni heiluttaa miekkaa. Värikkäiden efektien siivittämänä hakkaan maahan vihollisen toisensa jälkeen.

Kun aiemmin katsoin ikkunasta ulos, näin mitä oudoimman näyn. Katuvalot olivat kaikki pimenneet, vain täysikuu valaisi pihaa. Sen kajossa hiljainen kulkue vaelsi rakennusten sokkelosta kohti läheistä hautausmaata. Yökylän asukkaita, naapureitani. Jono oli niin pitkä, etten nähnyt mistä se alkoi tai minne päättyi.

Silloin kuulin kutsun, jossain pääni sisällä. Tule, tule luokseni, se anoi, ja minussakin syttyi halu mennä.

Sitten katsoin kaihoten ruutua. Seuraava taso oli niin lähellä. Vain puoli tuntia ekspaamista. Ristiriidan vallassa istuuduin takaisin grindaamaan.

Viimeinen ökö kaatuu. Dingaan.

Nousen. Vihdoinkin voin noudattaa sokeasti pahaenteistä, jumalallista kutsua.


Kaksintaistelu

Harry astahti nurkan ympäri silmäillen käytävää edessään. Kädessään hänellä oli riittävästi tulivoimaa pienen armeijan pysäyttämiseen. Liikahtiko jokin varjoissa?

Vain pieni rasahdus selän takana varoitti siitä, että vihollinen oli kiertänyt ympäri. Harry oli käännähtämässä ympäri, kun nuori huligaani törmäsi häneen kaataen molemmat kumoon. Hänen aseensa liukui lattiaa pitkin.

Nuorukainen tähtäsi Harrya rintaan. ”Sainpas sinut, aurori!”

Harry virnisti. ”Sinä olet tollo luihuinen koulunpenkiltä. Minulla on vuosikymmenten kokemus. Luuletko saavasi laakin matkaan ennen kuin minä loikkaan kaksi metriä? Miten on, räkänokka? Luuletko?

Nuorukainen aloitti loitsimisen. Harry syöksähti ja nappasi sauvansa.

”Avada kedavra!” Nuorukainen kaatui kuolleena maahan.

Kukaan ei ollut Dirty Harry Potteria nopeampi.


Jasmiinihärdelli

”Isi, mitä on jasmiiniriisi?”

”Se taitaa olla sellaista pitkäjyväistä riisiä. Menkääs nyt ulos leikkimään.”

”Kuinka pitkää? Kilometri?”

”No vaikka. Ulos nyt.”

Jatkan kirjahyllyn järjestelyä. Radiosta tulee musiikkia, sitten uutiset. Mihin ne Liken kirjat joutuivat? Entä Uusrahvaanomaiset antologiat? Lattialla jököttää vain metrin pino fonttisarjaa.

”…Kuu on pysähtynyt. Haastattelimme Esko Valtaojaa, joka…”

Juoksen takapihalle. ”Milla! Meri! Mitä te teette?”

”Me otettiin sellainen Jasmiini!”

”Ja sitten me tehtiin siitä kilometrin mittainen.”

”Ja pitempi, että se ylettyy Kuuhun.”

”Nyt me kiivetään sinne. Meillä on avaruuskypärätkin.”

Kummallakin on päässään iso kultakalamalja.

”Vedetään nyt kuitenkin tämä riisinjyvä alas. Vuorovesien takia.”

”Ja ihmissusien!”

Aivan. Huomenna on täysikuu.


Ylösnousemus

Olen unohtanut niin paljon. Sen, kuka olen, sen, miltä valo näyttää. Nyt elän pimeydessä, syön, kaivan. Vai elänkö? Aina en ole siitäkään varma. On niin ahdasta, että liikkuminen on vaikeaa. Pala palalta murran ylläni olevaa massaa, kiskon sitä alas kehoani raapien, survon jalkoihini. Tuskallisen hitaasti kaivan tietäni ylös. Nälän kasvaessa sietämättömäksi revin hampaillani kappaleita ympärilläni puristavista kuolleista. Lihaa, nahkaa, ruumiinnesteitä.

En tiedä kauanko kaivan, päiviä vai kuukausia. Huomaan, ettei minun enää tarvitse hengittää. Tunnen miten omakin lihani mätänee ja pettää.

Vihdoin näen tähdet. Seison niiden alla huojuen, iho läpikuultavana. Kaikkialla ympärilläni ohut maakerros antaa myöden, kun kaltaisiani kiipeää ylös ruumiskuiluista.


Perintöesine

Kun äitini näki, mitä olin löytänyt ullakolta isän jäämistöstä, hän romahti täysin. Itkien hän vannotti minua heittämään sen roskasäiliöön. Mutta minä halusin pitää sen.

En koskaan tavannut isääni ja tämä esine on ainoa, mitä minulla on hänestä. Kotona laitan sen yöpöydälleni. Kun sammutan valot, se tuntuu väreilevän kuunvalossa. Vaivun pian syvään, todentuntuiseen uneen.

Kävelen kaupungissa, jonka rakennetta en osaa selittää. Käsittämätön valo valuu valtavan temppelin ovista. Kiipeän loputtomat portaat ja astun sisään.

Valoa vasten näen jonkun polvistuneen korokkeen eteen. Hitaasti hän nostaa katseensa ja hymyilee. Se hymy täyttää minut sanattomalla, selittämättömällä kauhulla.

Haluan herätä, herätä! Se hymy! Miksen minä herää?!


Vakoilija

Aukealla on yksi niistä. Seison pensaan takana ja uskallan tuskin hengittää. Olen nähnyt niistä kuvia, vaikka isä sulkee television aina uutisten aikaan.

Sen ruumiinrakenne on lievästi ihmismäinen. Pää on oudonmuotoinen, tai ehkä sillä on kypärä. Nyt se on kyykistynyt tutkimaan jotakin edessään ruohon seassa.

Sivulta näen, miten sen ranteista työntyy esiin teriä. Se leikkelee niillä jotakin, välillä näen verta. Sitten se nostaa kasvojensa eteen tumman möykyn. Se on sydän. Säikähdän niin, että pissaan housuihini. Se nuuhkii sydäntä arvioivasti. Haluan oksentaa.

Pala palalta se tutkii heinän kätkemän ruumiin. Ymmärrän. Ne tutkivat meitä ihmisiä.

Vihdoin se lopettaa ja poistuu. Vasta sitten oksennan.


Siivousurakka

”Tämä autotalli täytyy siivota. Turhaa tavaraa joka paikassa. Milla ja Meri, te saatte auttaa.” Katselen huokaillen kaikkia epämääräisiä kasoja uskomatonta ryjää. ”Te voitte jo aloittaa. Minä haen lainaan kuormurin.”

”Mitä meidän pitää tehdä?” Milla kysyy. Meri tökkii jalallaan sanomalehtipinoa.

”Kaikki tämä materia on saatava katoamaan”, puuskahdan. ”Aloittakaa mistä vain”.

Kun ajan kuorma-autolla kotia kohti, näen kirkkaan välähdyksen. Hetken kuluttua kumea pamaus täräyttää autoa. Kaasutan täysillä viimeisen puoli kilometriä. ”Mitä te taas olette keksineet?” huudahdan ja katselen kraateria.

”Me haettiin antimeteriaa!” huudahtaa Milla.

”Ja kaikki materia meni!” vahvistaa Meri.

Nyökkään hitaasti. Sinänsä hyvin keksitty, säästyy jätemaksut. Mutta autotalli pitää rakentaa uudelleen.


Kyttääjä

Oven takana rapisee. Katson kysyvästi kavereitani. ”Naapurin jurakautinen akka kolmannesta. Aamuyöllä kun käyn vessassa, se vaeltaa rappukäytävässä ja kuuntelee postiluukuista, kuka kävi.” Tuijotan silmät suurina enkä hetkeen tiedä, onko soveliasta hengittää. Hullu naapurusto.

Tulen uteliaaksi. Kun lähden, en poistukaan talosta vaan jään kellarikerrokseen passiin. Piiloudun pimeimpään nurkkaan ja odotan yötä pientä leditaskulamppua hypistellen.

Talo hiljenee. Jossain kello lyö kaksi. Lähden liikkeelle. Kännykkä soi asunnossa, jonka oven vieressä olen. Ylempänä ovi aukeaa ja rapina alkaa. Luikahdan portaisiin taskulamppu valmiina.

Jotain liikkuu. Rapina kovenee. Nyt!

Valokiilassa seisoo metrin korkuinen dinosaurus. Se mulkoilee minua ja luikahtaa sitten takaisin asuntoonsa.

Sammutan lampun. Hullu naapurusto.


Lentävä lautanen

Ihmiset tuijottavat taivaalle. Minäkin vilkaisen ja olen kaatua. Siellä lentää laakea, pyöreä ufo. Otan kännykän taskusta ja alan kuvata.

Ufo liukuu alemmas ja kuulen huminaa. Käteni tärisevät pakostakin, kun valtava alus laskeutuu nurmikentälle. Juoksen kohti. Alus nousee jälleen ilmaan ja nopeasti kiihdyttäen katoaa pilviin. Kuvaan vielä ihmisten ilmeitä ja ruohoon jääneitä painaumia.

Juoksen kotiin ja lataan videon suoraan nettiin. Ihmisille on kerrottava! Kiistaton todiste ihmiskunnalle tuntemattomasta teknologiasta.

Tunnissa video katsotaan yli miljoona kertaa. Kommenteissa osa kutsuu videotani huijaukseksi, osa väittää ufoa sääpalloksi. Pari keskustelee Nostradamuksesta, joku varoittaa Illuminatista. Joillekin olen Maailmanhallituksen disinfokätyri.

Aito todiste hukkuu väärennösten suohon.

Masentuneena poistan videon.


Parvi

Aurinko paistaa korkealla ja minä kellun uimarenkaan päällä kaukana rannasta. Jo kaukaa näen niiden kiertävän niemen ja lähestyvän. Vesi kuohahtelee ja paikoitellen muutama evä pilkahtaa näkyviin. Kun yksi hai hyppää vedestä ylös, näen sen kaksi valtavaa, ammottavaa kitaa. Kumpikin on täynnä teräviä hampaita. Pian haita hyppii yksittäin ja pareittain ympärilläni kymmeniä valkoharmaat kehot kauniisti kiiltäen. Toinen toisensa perään ne solahtavat pehmeästi molskahtaen takaisin pinnan alle ja jatkavat matkaansa. Yksi porskahtaa pintaan aivan vieressäni. Se ponkaisee korkealle ja käännähtää sulokkaasti kuin delfiini sukeltaen jälleen syvyksiin. Uimarenkaani keinuu sen aiheuttamilla laineilla. Muutamassa minuutissa koko parvi on kulkenut ohitseni ja jättänyt minut taakseen.


Humala

Kai se on jokin vika pään sisällä, kun aina päädyn samaan tilanteeseen. Mukillinen humalluttavaa litkua, joka ei oikeastaan edes maistuisi, mutta juonpa sitä kuitenkin. Tarjoilijaeukko, joka alkaa jokaisen hörpyn jälkeen näyttää pantavammalta. Savu tunkee silmiin ja rintaan, ja naapuripöydässä pidetään kaameaa älämölöä. Aamulla on sitten taas pää niin kipeä että!

Viereeni istahtaa joku ikivanha naavaparta. Aluksi se tarjoaa mukillisen ja kuuntelen sen juttuja, mutta sitten ne sotakerskunnat alkaa tosissaan vituttaa. ”Paskaa!” huudahdan. ”Ei tuollainen kusivirsu ole missään Pohjolan sodassa ollut!”

Siltä istumalta äijä alkaa laulaa ja vajoan kulliani myöten maan sisään. ”Olen pahoillani!” rukoilen. Perkele, viimeinen kerta kun vittuilen Väinämöiselle.


Käyttäjätunnus

Lyön entteriä varmemmaksi vakuudeksi toisenkin kerran ja saan täsmälleen saman virheilmoituksen. Valtuudet poistaa tunnusta eivät riitä. Pihalla viikko sitten potkut saanut työntekijä jatkaa meuhkaamistaan ja heiluttaa banderollia. ”Paska lafka”, siinä lukee.

Hampaita kirskutellen soitan esimiehelle ja esitän kainosti, että minun tunnukselleni pitäisi antaa muutamia uusia oikeuksia, jos minun olisi tarkoitus suoriutua työtehtävistäni. Hetken päästä tunnusjärjestelmän vastaava pirauttaa ja kertoo, että nyt löytyy oikeuksia enemmänkin kanssa. ”Laitettiin kaikki.”

Päätän testata heti. Kirjoitan meuhkaajan tunnuksen kenttään ja klikkaan deleteä. ”Oletko varma, että haluat tuhota käyttäjän?” Totta mooses olen! Klikkaan ’kyllä’. Pihalla välähtää kirkas valo, kuuluu paukahtava ääni ja banderolli putoaa tuhkakasan päälle.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s