SX-1:n vastaisku

Miekkakalan salaisuus, Osa 3: SX-1:n vastaisku
Edgar P. Jacobs
Egmont, 2012
ISBN: 978-952-233-604-0

Jos ensimmäinen osa oli pakomatkaa ja toinen osa pelastusoperaatiota, Miekkakalan salaisuuden kolmas osa SX-1:n vastaisku on sotaa. Tähän asti yhteenotot ovat olleet kahinoita, joista vähintään toinen osapuoli on halunnut livistää heti tilaisuuden tullen. Nyt kumpikin puoli astelee areenalle putkenpätkiä kaltereihin kolisuttaen ja riitaa haastaen. Turpasauna on jo lämpiämässä.

Vastarintaliikkeellä on Hormuzinsalmen kieppeillä salainen tukikohta, joka on pullollaan aikansa huipputeknologiaa, valtavia voimaloita, tuotantohalleja, aseita ja tutkimuslaboratorioita. Nyt kun Mortimer on saatu piirustuksineen johtamaan ympäri maailmaa koottujen huipputeknikoiden joukkoa ja rakentamaan salaperäistä Miekkakalaa, Keltaisen valtakunnan yliherruus on kaikkea muuta kuin taattu.

Aina siihen hetkeen saakka, kun vinosilmien sabotööri pääsee mellastamaan tukikohdassa ja sen sijainti uhkaa paljastua. Pian lähialueilla alkaa parveilla järeämmän luokan hyökkäyskalustoa, mutta Mortimer tarvitsee enemmän aikaa Miekkakalan valmiiksi saattamiseen. Aikaa, joka ostetaan verellä. No, veri on vulgääriä eivätkä herrasmiehet huou hurmetta. Ostetaan se aika sitten aivan törkeällä määrällä räjähteitä.

Jälleen vauhti huimaa päätä. Asetelmat muuttuvat ja vaara seuraa toistaan kiihkeällä tahdilla, joka ei hellitä kuin vasta lopussa. Miekkalan salaisuus on kronologisesti ensimmäinen Blake ja Mortimer -seikkailu, ja nyt haluaisinkin kovasti lukea näitä lisää. Pystyykö Edgar P. Jacobs pitämään tykitystä yllä myöhemmissäkin tarinoissa? Kyseessähän on 40-luvun loppupuolen seikkailusarjakuva, jonka rytmitykseen ovat epäilemättä vaikuttaneet menneiden vuosikymmenten strippisarjat.

Tyylillisesti kuva on pelkistettyä. Mukana on vain tarpeelliset elementit eikä esimerkiksi varjostusta käytetä kikkailuun. Itselleni piirrostapa tuo kaikkein eniten mieleen Tintin, ja tämä puhtaasti positiivisessa mielessä. Aku Ankan jälkeen ja ennen Marvelia minulla oli Asterix / Lucky Luke / Tintti -kausi ja nyt huomaan, että olisin nauttinut Blaken ja Mortimerin seikkailuista jo vuosia sitten, jos olisin vain ymmärtänyt niitä antikvariaateista ostaa. Myönnän tarttuneeni Kvaakissa Blake ja Mortimer -arvostelunakkiin epäröiden ja hieman pitkin hampain. Olin joskus aikoinani muodostanut täysin perusteettoman mielipiteen, että tämä sarja ei kiinnostaisi. Nyt voin vain tyytyväisenä todeta olleeni väärässä.

Riippuen siitä, kuinka paljon haluaa tulkita lähdemateriaalia, albumeista voi löytää valkoisen miehen ylivaltaa, kolonialismia ja rasismia. Todelliset toimijat, päivän pelastajat, ja itseasiassa ainoa aikaansaapa konna, ovat kaikki valkoisia. Muut pigmentit palvelevat sahibeja parhaan kykynsä mukaan. Tukholman kulttuuritalon linjaa seuraten nämäkin albumit pitäisi kieltää ja polttaa, mutta kuka tahansa fiksu ihminen osaa nähdä eron nykypäivän ja yli 60 vuotta vanhan maailman välillä. Kaikkea lukemaansa ei tarvitse omaksua, sen voi sen sijaan tuomita tyhmäksi historialliseksi toiminnaksi, jonka virheistä voidaan oppia. Seikkailun taas voi ottaa vain seikkailuna.

Miekkakalan salaisuus on sarjana vauhdikkaan viihdyttävä kokemus. Jään innolla odottamaan, josko Blake ja Mortimer jaksavat heilua suomeksi vielä jatkossakin.